Hoffmannin kertomukset Suomen Kansallioopperassa, 20.11.2018

Vuoden alussa kävin katsomassa Jacques Offenbachin Kauniin Helenan Istanbulissa ja nyt sitten oli vuorossa Hoffmannin kertomukset Kansallisoopperassa. Kuten niin usein nykyään, kyseessä ei ollut Kansallisoopperan oma tuotanto, vaan se oli tullut Suomeen Semperoper Dresdenistä. Oopperatuotannot ovat varsin kalliita ja kierrättämällä niitä eri kaupungissa kuluja saadaan jaettua. Offenbachhan ei saanut sävellettyä oopperaa loppuun asti ennen kuolemaansa, joten teoksesta on olemassa useita erilaisia versioita, joissa jopa näytösten järjestys vaihtelee.

Minä pidin Kansallisoopperan versiosta, vaikka Hoffmannin kertomusten juoni nyt on lievästi sanottuna erikoinen. Taiteilija Hoffmann kertoo elämänsä rakkauksista, jotka ovat Olympia (mekaaninen nukke), Antonia (joka sairastaa tautia, jossa laulaminen tappaa hänet) ja Giulietta (kurtisaani). Kukapa sitä nyt ihan tavalliseen naiseen oopperassa voisikaan rakastua!

Oopperan lavastuksesta vastasi Heike Scheele ja puvustuksesta Gesine Völlm. Molemmat olivat mielestäni onnistuneet tehtävässään oikein hyvin. Pidin myös Johannes Erathin ohjauksesta yleisellä tasolla. Hän käytti koko oopperan lavaa hyvin hyväkseen ja sekä solistit että kuoro lauloivat välillä myös oopperan ensimmäiseltä parvelta. Kuoron laulu kajahtikin sieltä tosi vaikuttavasti. Kansallisoopperan kuoro on – kuten olen usein aiemminkin todennut – todella korkeatasoinen.

Toisin kuin Kansallisoopperan nettisivut kertoivat, niin oopperan viimeisessä Helsingin esityksessä ei Hoffmannina esiintynytkään Mika Pohjonen vaan Dominik Sutowicz, mistä olin ylen onnellinen. Sutowiczin voimakas tenori sopi kuin nappi silmään tähän rooliin. Kovin hienovireinen se ei ehkä ollut, mutta kun naisroolit oli miehitetty niin hienosti kuin oli, niin se ei pahemmin häirinnyt. Ilta oli siis oopperan naisten riemuvoitto. Heti oopperan aluksi ihastuttava Muusa Jenny Carlstedt räväytti laulamalla katsomon ensimmäiseltä riviltä kuin enkeli ja samalla linjalla hän jatkoi koko illan lauloi hän sitten näyttämöllä tai ensimmäisellä parvella. Hieno ääni ja loistava eläytyminen rooliin. Olympian roolin lauloi Rocio Pèrez ja jälleen yleisö pystyi vain haukkomaan henkeään ihastuksesta. Olympian aaria on huikean vaativa laulettava, mutta Pèrez lauloi sen ilman mitään vaikeuksia ja kuvioiden välissä hän vielä tanssi varvastossuissaan – siis oikeasti varpaillaan kuten balettitanssijat! Siihen eivät kaikki oopperalaulajat todellakaan pysty. Antonian roolin lauloi Helena Juntunen ja hän oli kolmas täysosuma naisrooleissa. Mahtavan kaunista laulua ja mikä eläytyminen – jälleen kerran! Ja vaikka Measha Brueggergosman oli oikein hyvä Giuliettan roolissa, niin jotenkin hän kuitenkin onnistui jäämään muun kolmen naisroolin varjoon. Normaaliproduktiossa hän olisi varmaan ollut kirkkaan tähti, mutta nyt lavalla loisti jo kolme vielä kirkkaampaa tähteä.