Lucretian raiskaus Musiikkitalon Sonoressa, 17.11.2018

Maaliskuussa Opera Box esitti Aleksanterinteatterissa Benjamin Brittenin oopperan Lucretian raiskaus ja nyt oli vuorossa Sibelius-Akatemian versio samasta teoksesta. Ihan ensimmäiseksi on pakko todeta, että tämä versio päihitti Opera Boxin version kirkkaasti. Esityksiä on vielä neljä jäljellä tällä viikolla (ma, ti, to ja pe), joten suosittelen ehdottomasti menemään katsomaan esityksiä, jos aikataulut suinkin antaa myöten.

Oopperan tarinahan perustuu antiikin Roomaan, mutta nyt teos oli tuotu nykyaikaan. Tapahtumapaikkana oli jonkun eurooppalaisen yliopiston luentosali ja juoni oli kuin osa sosiologian ja politiikan laitoksen luentoa. Hämmästyttävän hyvin teos oli tähän kontekstiin saatukin istutettua. Tosin lopun kummallinen kristillinen jorina ei kyllä tähänkään versioon istunut, mutta se nyt on yksinkertaisesti omituinen lisäys versiosta huolimatta.

Oopperan juonihan on synkkä (raiskaus ja itsemurha), mutta jotenkin kummasti ohjaaja Victoria Newlyn oli onnistunut tekemään tästä oopperasta pohjaväriltään valoisan, toiveikkuutta täynnä olevan teoksen. Valosuunnittelija Eero Erkamon panos tässä oli myös merkittävä. Useinhan oopperaohjauksissa nykyään teosten raakuudella ja väkivallalla suorastaan mässäillään ja väkivaltaa jopa lisätään teoksiin (monet varmaan muistavat Kansallisoopperan viime kevään Trubaduurista nousseen keskustelun). Newlyn oli ohjauksessaan kuitenkin päättänyt jättää kaikki raaimmat kohtaukset lavan ulkopuolelle. Virkistävä ratkaisu, joka ei kuitenkaan yhtään vähentänyt tarinan tehoa, sillä tapahtumiin johtavat kohtaukset oli vahvoja ja vaikuttavia (hyvä etten pureskellut kynsiäni jännityksestä Tarquiniuksen saavuttua Lucretian kotiin).  Loistavaa ohjausta!

Kun korkeatasoiseen ohjaukseen yhdistää vielä kokonaisuutena onnistuneet solistit, niin ilta oli mieleenpainuva. Minun suosikkini oli Minna-Leena Lahti, joka teki erinomaisen roolin hieman homssuisena professori Christabel Flynninä. Hänen äänensä oli suorastaan superkunnossa. Henri Tikkanen oli juuri sopivan uhkaava, itserakas liero Tarquinius (ja opiskelija Max). Ja hyvin pärjäsivät muutkin nuoret laulajat (Tuomas Miettola Professori Martin Copleynä, Rachel McIntosh Lucretian ja Minan kaksoisroolissa, Irina Nuutinen Karenina/Biancana, Johanna Takalo Sophiena/Luciana, Emil Mahjneh Nathanina/Juniuksena ja Gustav Johansson Timinä/Collatinuksena). Toki pieniä huomautuksia voisi varmaan esityksestä löytää, mutta kun kokonaisuus oli niin onnistunut, niin pikkuseikkoihin ei edes tee mieli puuttua.

Myös visuaalisesti esitys toimi loistavasti. Sampo Pyhälän lavastus ja videosuunnittelu oli mainio ja Sofia Pantouvakin puvustus toimi. Miesroolien nahkatakit olivat loistava ratkaisu.

Vielä on pakko todeta, että tässä versiossa Brittenin musiikkikin kuulosti erilaiselta kuin kevään Opera Boxin versiossa. Useamman kuin kerran illan aikana mietin, että oliko maaliskuunkin versiossa tällaisia kohtia. Sibelius-Akatemian orkesteri kapellimestari Markus Lehtisen johdolla kuulosti raikkaalta ja kiinnostavalta.