Circopera Kansallisoopperassa, 28.9.2016

CIRCOPERA

Kansallisooppera esittää poikkitaiteellista oopperaa, sirkusta ja balettia yhdistävää Circoperaa muutaman kerran tänä syksynä täysille saleille. Jos haluat nähdä nimenomaa oopperaa, niin tämä ei ehkä ole paras tapa nähdä sitä. Kyseessä on pikemminkin viihdeshow, jossa oopperalla on sivurooli.

Toki oli ihan mielenkiintoista nähdä Ville Rusasen kävelevän seinää alas laulaen samalla Largo al factorumia Sevillan parturista tai Hanna Rantalan laulavan keinussa katsomon yläpuolella. Puhumattakaan nyt siitä, että Mika Pohjonen lauloi välillä käsillään seisoen; se oli todellinen yllätys! Mutta eiköhän lähes jokainen yleisöstä katsellut enemmän sirkusesityksiä kuin kuunnellut samaan aikaan laulettuja aarioita. Näyttämöllä itse asiassa monesti tapahtui niin paljon kerralla, että Circopera pitäisi oikeastaan nähdä useampaan kertaan, että kaiken tapahtuvan ennättäisi näkemään.

Sirkusesitykset olivat siis oikein hyviä ja yleisön suurin suosikki lienee aplodeista päätellen ollut Gengis van Goolin kuolemanpyörä. Kieltämättä oli aika huikeaa nähdä hänen hyppivän kuolemanpyörän päällä katonrajassa ilman mitään turvaköysiä tai –verkkoja. En voi suositella heikkohermoiselle.

Myös itse oopperatalo on sisustettu sirkuksen teemaan; jo ulko-ovella oli banderolli ja sisällä oli ilmapalloja ja katsomokin oli koristeltu värivaloin. Ihan mukavaa vaihtelua varsin steriilissä oopperatalossamme.  

Oopperan henkilöstö näytti myös heittäytyvän innolla sirkukseen mukaan. Erikoiskiitos täytyy antaa sille, että kerrankin myös tekninen henkilökunta pääsi kumartamaan yleisölle. Todella taitavia kavereita ja taatusti elintärkeitä esityksen turvallisen sujumisen vuoksi.  

 

Circopera at the Finnish National Opera, the 28th of September, 2016

CIRCOPERA

The Finnish National Opera is performing Circopera, a sold out crossover spectacle of opera, circus and ballet a few times this autum. If you really want to see opera, this may not be the best venue to see it. We are talking more about an entertainment show, where opera plays a secondary role.

Of course it was interesting to see Ville Rusanen walk down the wall and sing at the same time Largo al factorum from the Barber of Seville or Hanna Rantala to sing in a swing over the audience. Not to mention that Mika Pohjonen sang for a while standing on his hands; that really was a surprise! But I think pretty much everybody in the audience was looking more at the circus performances than listening to the arias sung at the same time. There was actually so much going on at the same time on the stage that it would take more than one visit to this performance to grasp it all.

However, the circus performances were quite good and I think the biggest favourite (based on the applause) was the wheel of death of Gengis van Gool. It was rather breathtaking to see him jumping on the wheel of death near the ceiling without any safety ropes of nets. Seeing that cannot be recommended to people with weak heart.

The opera house itself was decorated according to the circus theme; there was a banner over the entrance and indoors there were balloons and even the balconies were decorated with colourful lights. Quite nice for a change in our normally rather sterile opera house.

It seemed to me that also the opera staff took eagerly part to the performance. Special thanks must be given to technical crew, who for once had a chance to come and bow to the audience. Really professional people and they must be essential to guarantee a safe performance in Circopera!  

Elektra at the Finnish National Opera, the 6th of September, 2016

ELEKTRA

There has been a lot of talk about this opera by Richard Strauss: famous production (Patrice Chéreau), famous conductor  (Esa-Pekka Salonen) and great singers in the leading roles. No wonder all the performances all sold out at the National Opera.

The performance is worth all the advance talk. If you want to see pretty opera, this is not for you. But if you want to see strong, heart wrenching opera, this is it!

Set and costumes were very simple. The overall impression is lack of colour, greyness, but that actually gives room for the music, that really plays the most important role.

Elektra is an opera of women, the three leading roles are women (Elektra, her sister Chrysothemis and their mother Klytämnestra), who were all sung by excellent singers. I am positive that I wasn’t the only person in the audience, who after the opera was wondering, how an earth Evelyn Herlitzius could sing the role of Elektra. Her role did not contain many parts sung in piano and the role is full of extreme feelings. In this opera, the few male roles are secondary characters.

Elektra is the most Wagnerian of Strauss operas and the music is definitely not easy the play. But the orchestra did really well. The music itself is so descriptive that I often had the feeling that the words were actually redundant.

A wonderful performance, that I would not mind seeing again, if there were any tickets available.

Elektra Kansallisoopperassa 6.9.2016

ELEKTRA

Tästä oopperasta Richard Straussin on kohuttu paljon etukäteen, kuuluisa ohjaus (Patrice Chéreau), kuuluisa kapellimestari (Esa-Pekka Salonen) ja hienot pääosien esittäjät. Kaikki Kansallisoopperan esitykset ovatkin loppuunmyydyt.

Pakko todeta, että esitys oli kyllä kaiken kohun arvoinen. Jos haluaa nähdä nättiä oopperaa, niin silloin tämä on aivan väärä valinta. Mutta jos haluaa nähdä vahvaa, jopa raastavaa oopperaa, niin tästä sitä löytyy.

Lavastus ja puvustus olivat hyvin yksinkertaisia. Yleisvaikutelmaksi jäi likaisenharmaa värittömyys, mutta ehkä se juuri antoikin hyvin tilaa musiikille, joka todella nousi pääosaan.

Elektra on naisten ooppera, pääosissa on kolme vahvaa naisroolia (Elektra, hänen sisarensa Krysotemis ja heidän äitinsä Klytaemnestra), joiden miehitykset olivat todella onnistuneita. En varmasti ollut ainut, joka oopperan jälkeen ihmetteli, kuinka Evelyn Herlitzius jaksoi laulaa Elektran roolin. Laulussa ei juuri piano-paikkoja esiintynyt ja tunnelataus oli koko ajan vahva. Tällaisessa oopperassa muutamat miesroolit jäivät pakostakin statisteiksi.

Elektrahan on Straussin oopperoista wagneriaanisin ja musiikki on myös vaativaa soitettavaa. Orkesteri selvisi urakasta kuitenkin loistavasti. Oopperan musiikki on itsessään niin ilmaisuvoimaista, että monesti tuntui, että laulujen sanat olivat suorastaan tarpeettomia.

Todella upea esitys, jonka voisi käydä katsomassa uudelleenkin, jos lippuja olisi vain saatavissa.

 

Odysseuksen kotiinpaluu Metropolian konserttisalissa 3.9.2016

ODYSSEUKSEN KOTIINPALUU

Mikä ihana oopperaesitys! Vaikka tämä Claudio Monteverdin ooppera on vuodelta 1640 ja juoni on kreikkalaisista taruista, niin esitys on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Barokkioopperaa ei Suomessa liikaa esitetä, joten on aivan upeaa, että Metropolian konserttisalissa pääsi siitä nauttimaan. Konservatorion konserttisali kun on vielä erinomaisten julkisten liikenneyhteyksien ääressä, kirjaimellisesti kivenheiton päässä Ruoholahden metroasemasta.

Varsin tyypillisesti barokkioopperalle, juonta käsiohjelmasta lukiessa oli vähän vaikea pysyä kärryillä kuka on kuka, mutta kun tarinan näkee näyttämöllä, henkilöt käyvät hyvin selviksi.

Metropoliaan oli luotu todella minimalistinen lavastus eli taustalle heijastettiin kuvia ja muutamassa kohtauksessa esiintyi yksi tuoli, mutta lisää en itse asiassa koko oopperan aikana kaivannutkaan.  Puvustus oli myös hieno Penelopen kreikkalaistyylisesta lesken asusta useiden muiden henkilöiden absurdiin lomamuotiin.

Hienointa oli tietysti musiikki. Ooppera suorastaan tulvi todella hyviä laulajia. Minun oli heidän joukostaan suorastaan vaikea valita suosikkejani, mutta ehkä juuri ja juuri voisin sanoa, että Katariina Heikkilän Penelope ja Jarno Lehtolan Telemakhos olivat suurimmat suosikkini. Heikkilän ääni soi todella kauniisti ja oli ihanan täyteläinen. Lehtolan tenori taas oli kuin luotu rooliin, toivoin vain, että hänellä olisi ollut enemmänkin laulettavaa!

Pidin myös taustalla tanssivasta tanssi- ja liikekuoro Physical Operasta. He itse asiassa toimivat välillä lavasteina mm. esittäessään meren aaltoja. Ja Helsingin Monteverdi-orkesteri kuulosti myös korviini oikein hyvältä, vaikka en mikään barokkimusiikin asiantuntija olekaan.   

 

Juliste: Jenni Väre

The Return of Ulysses to his Homeland at Metropolia Concert Hall, the 3rd of September, 2016

THE RETURN OF ULYSSES TO HIS HOMELAND

What a wonderful opera performance! Even though this opera by Claudio Monteverdi is from year 1640 and the story is from Homer, it is definitely worth seeing. Baroque operas are not shown that often in Finland, so it is great, that there was a chance to enjoy it at the concert hall of Metropolia. The Conservatory concert hall is also easily reachable by public transportation, since it is literally only a stone throw away from Ruoholahti metro station.   

The story seemed quite complicated when I read it in the programme leaflet, which is rather typical for baroque operas, but when you see it on the stage, it is not so difficult to follow who is who.

The set was almost non-existent: only pictures thrown on the back wall and a chair that was present in some scenes, but I didn’t actually feel that there was need for anything more. Costumes were also very suitable from Penelope’s Greek style widow’s garment to totally absurd holiday outfits of most of the other people on stage.

The most wonderful part of the opera was, of course, the music itself. The opera was full of excellent singers. I had real difficulties picking up my personal favourites, but perhaps, just perhaps, they were Katariina Heikkilä as Penelope and Jarno Lehtola as Telemaco. Heikkilä’s voice was so beautiful and full-bodied. And Lehtola’s tenor voice was super suitable for this role. I only hoped that he had had more to sing!

I also liked the dance group Physical Opera that performed “on the background”. They actually in certain scenes were the set e.g. when they were the waves of the sea. And the Helsinki Monteverdi Orchestra also sounded very good in my ears, even though I am not a huge specialist in baroque music.  

Brochure: Jenni Väre

Ariadne auf Naxos at Alexander Theatre, the 27th of August, 2016

ARIADNE AUF NAXOS

I went to see Ariadne auf Naxos by Richard Strauss at Alexander Theatre last Saturday (first night). I was really looking forward to the performance, since the opera is a bit unusual and consists of two parts: the prologue and the opera. Parts are different, but intertwined. You could perhaps say that the prologue is a bit opera buffa and the opera is ubertragic.

Changing the story of the opera from Vienna to Russia seemed a bit unnecessary, but fortunately it did not disturb that much during the opera. I have seen far worse modernizations of operas before. As a whole the opera was nice. Set and costumes worked (Zerbietta’s wigs were awful, but perhaps they had some message, too) despite the challenges posed by the small size of the stage. It was quite smart to use also the loges next to the stage in the opera. That gave a little extra spice to the performance.

Unfortunately the primadonna Emriikka Salonen had a flu and she only sung a few notes in the prologue. Fortunately the ladies singing her role from the wings (Hedvig Paulig and Minna-Liisa Värelä) did a great job. Personally I especially liked Värelä’s performance: sooooo beautiful! And even though Salonen did not sing, her looks suited the role of ubertragic Ariadne. The second voice that caressed my ears was Mika Nisula as Bacchus. Such a warm tenor voice. I also like Ann-Marie Heino’s debuting composer. I am not quite sure how believable her crush on the silly Zerbinetta was, but who says that opera plots would be realistic. I don’t think anyone goes and sees operas because of the realistic stories.

Then I simply must mention the extremely beautiful dancer Oskari Nyyssölä. I have no idea what kind of gold paint he was covered with but it definitely worked!

I really recommend this opera to others, too.

   

Ariadne auf Naxos Aleksanterinteatterissa 27.8.2016

ARIADNE AUF NAXOS 27.8.2016

Kävin katsomassa Richard Straussin Ariadne auf Naxoksen Aleksanterinteatterissa viime lauantaina (ensi-ilta). Odotin esitystä innolla, sillä kyseessä on vähän tavallisesta poikkeava ooppera, joka koostuu kahdesta osasta: prologista ja oopperasta. Osat ovat erilaisia, mutta toisiinsa nivoutuneita. Vähän yksinkertaistettuna voisi sanoa, että prologissa sähelletään ja oopperassa ollaan niin traagisia, niin traagisia.

Teoksen tapahtuminen siirto Wienistä Venäjälle vaikutti vähän päälleliimatulta, mutta onneksi se ei itse oopperassa juuri häirinnyt. Olen nähnyt paljon kauheampiakin ”nykyaikaistamisia” eri oopperoissa. Kokonaisuutena teos oli oikein onnistunut. Lavastus ja puvustus toimivat hyvin (Zerbinettan peruukit oli kyllä kauheita, mutta kai niilläkin jokin viesti oli) Aleksanterinteatterin näyttämön pienuuden aiheuttamista haasteista huolimatta. Fiksua kyllä myös näyttämön viereisiä aitioita käytettiin hyväksi; ne antoivat ihan mukavaa lisäpotkua esitykseen.

Harmi, että primadonna eli Emriikka Salonen oli flunssassa ja hänen laulunsa supistui muutamaan nuottiin prologissa, mutta kaikeksi onneksi hänen roolinsa sivusta laulaneet Hedvig Paulig ja Miina-Liisa Värelä tekivät hyvää työtä. Itse pidin erityisesti Värelän suorituksesta: kaunista, kaunista! Ja laulamattakin Salonen sopi ulkonäöllisesti tosi hyvin murheen alhossa räytyvän Ariadnen rooliin. Toinen korviani hyväillyt ääni oli Bacchuksen esittäjällä Mika Nisulalla. Ihanan lämmin tenoriääni. Ja pidin myös Ann-Marie Heinon debytoivasta säveltäjästä. En ole ihan varma, miten uskottavaa hänen ihastumisensa höpsöön Zerbinettaan oikein oli, mutta kerrankos oopperoiden juonet nyt ovat kaikkea muuta kuin uskottavia. Tuskin kukaan oopperoita nyt realististen juonien vuoksi käy katsomassa.

Pakko on vielä mainita silmiähivelevän kaunis tanssija, Oskari Nyyssölä. En tiedä, mitä kultamaalia hänen päälleen oli levitetty, mutta toimi!   

Voin siis lämpimästi suositella tätä oopperaa muillekin.