Kansallisoopperan
kuoro ja orkesteri esittivät Ludwig van Beethovenin Missa Solemniksen Johanneksenkirkossa
Pyhäinpäivän iltana. Oopperan kuoron kuoroteosten esitykset ovat aina olleet
upeaa kuunneltavaa ja niin tälläkin kertaa.
Missa Solemnis on
siitä mielenkiintoinen, että siinä ei juuri piano-paikkoja ole, vaan kuoro
pääsee oikein kunnolla pauhaamaan. Myöskään solisteilla ei ole varsinaisia
aarioita, vaan he lähinnä laulavat ensemblena joko keskenään tai kuoron kanssa.
Kyseessä on siis todellinen kuoroteos. Johanneksenkirkko on myös erinomainen
ympäristö tämäntyyppisille teoksille. Itse mietin aina, mitä yleisö on mahtanut
lähes kaksisataa vuotta sitten ajatella, kun on kuullut teoksen ensimmäistä
kertaa.
Vaikka koko
esitys oli nautinnollinen, niin oma lempikohtani oli ehdottomasti lopun Angus
Dei. Siinä oli alussa harvinainen sooloaloitus eli Jyrki Korhosen laulama
basso-osuus, johon kuoro liittyi mukaan vasta myöhemmin. Värisyttävää
kuunneltavaa ja ihana tapa päättää ilta!
Johanneksen kirkko |
Sisäkuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti