Croak Porin Promenadikeskuksessa, 17.3.2018

Edellisen päivän 14 tunnin lentokoneistumisen jälkeen ajatus edestakaisesta junamatkasta Poriin ei tuntunut ihan maailman parhaalta idealta, mutta mitäpä sitä ei oopperan vuoksi tekisi. Nukketeatteriooppera Croak kuulosti sen verran erikoiselta kokemukselta, että pakkohan se oli nähdä ja Croakin viimeinen esitys oli ainut, johon aikatauluni antoivat mahdollisuuden ehtiä. Teos oli Porin Oopperan ja Poikkitaiteellisen yhdistyksen Poiken tilausteos. Croakin säveltäjiä on kaksi: Maria Kallionpää ja Markku Klami. Säveltäjät olivat jakaneet kohtaukset keskenään ja ratkaisu toimi mielestäni oikein hyvin: vaikka säveltäjien musiikki oli erilaista, sillä oli kuitenkin riittävästi yhteisiä tekijöitä, jotta teoksesta muodostui hallittu ja mielenkiintoinen kokonaisuus.

Ooppera tarina kertoo muotopuolesta ja kamalalta kuulostavasti Croakista, joka saadakseen kauniin ulkonäön ja äänen, tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Ikävä juttu on se, että säilyttääkseen ulkonäkönsä ja äänensä, Croakin on tapettava nuoria naisia. Sopimukseen kuuluu myös se, että Croak ei saa rakastua keneenkään; jos näin käy, hän kuolee. Ja tietysti Croak törmää yhden surmaamansa naisen sisareen, Oliviaan, rakastuu tähän ja Olivia tappaa hänet.

Teos on siis nukketeatteriooppera ja kaikki hahmot ovat (isoja) nukkeja (nukkesuunnittelu Viktor Antonov), tyylillisesti samankaltaisia, mutta jokainen kuitenkin erilainen. Oopperalaulajat lauloivat nukkien vieressä pukeutuneena mustiin. Tämä loi mielenkiintoinen ongelman katsojalle. En usko olleeni ainut, joka toisaalta halusi seurata nukkeja, mutta toisaalta katse kiinnittyi väistämättä myös laulajiin. Joka tapauksessa teoksessa riitti visuaalista seurattavaa ja aika ei todellakaan tullut pitkäksi.

Myös laulullisesti iltapäivä oli varsin onnistunut. Valitettavasti molemmat naissolistit eli Olivian roolin laulanut Anna-Kristiina Kaappola ja useammankin roolin laulanut Merja Mäkelä olivat vilustuneita, mikä hieman kuului heidän esityksissään, mutta kumpikin selviytyi silti kunnialla tehtävästään. Jouni Kokora lauloi vakuuttavasti Ruhtinaan roolin, mutta eniten pidin kuitenkin Teppo Lampelan Sudesta. Hän oli omassa elementissään pahanilkisessä roolissaan ja suden ulvaisut olivat suorastaan huikeita. Kaiken kaikkiaan elämäni ensimmäinen nukketeatteriooppera osoittautui ehdottomasti Porin matkan arvoiseksi ja toivon, että Porin esitykset eivät jää teoksen viimeisiksi. Olisi myös mukava nähdä lisää nukketeatterioopperaa joskus tulevaisuudessa.