Olen pitänyt
kaikista tähän mennessä kuulemistani Rodion Štšedrinin oopperoista, joten kun
nyt oli tilaisuus kuulla hänen ensimmäinen oopperansa vuodelta 1961, niin
pakkohan se oli mennä katsomaan. Ei yksin rakkaus sijoittuu
neuvostoliittolaiselle kolhoosille ja kertoo sodanjälkeisistä vuosista.
Kolhoosia johtaa Varvara Vasiljevna, joka ihastuu kaupungista kolhoosille
palaavaan nuoreen Volodjaan. Volodjakin - nuorukaisen huolettomuudella -
flirttailee Varvaralle, vaikka hänellä on myös nuori morsian Natasha. Lopussa
Varvara toteaa, että velvollisuus ennen kaikkea ja tyrkkää Volodjaa kohti
Natashaa.
Ooppera ei
saavuttanut suurta suosiota heti ilmestyttyään, eikä sitä Neuvostoliiton aikaan
kovin paljoa esitetty, minkä voin kyllä hyvin ymmärtää, sillä se ei ole kovin
neuvostopropagandistinen. Vaikka kolhoosin velvollisuudet vievätkin Varvaran
mielessä lopulta voiton, niin silti tietty neuvostoliittolainen mahtipontisuus
teoksesta puuttuu täysin. Mutta näin nykyaikana katsottuna, niin teos on jänky
oman aikansa kuva.
Oopperan
musiikki oli tosi mielenkiintoista. Erityisesti kuoro- ja ensemblekohtaukset
ovat huikeita. Myös kolmannen näytöksen aloittava Natashan aaria (Туманно красное солнышко) oli todella kaunis.
Vaikka teosta
myytiinkin konserttiversiona, niin tämä oli sitten taas ihan kunnon ooppera.
Lavalla oli kevyt lavastus (koivuja, työkone ja penkkejä) ja esiintyjillä oli
esiintymisasut. Mielestäni sekä Aleksandr Orlovin lavastus että Irina Cherednikovan
puvustus olivat oikein onnistuneita, mitä nyt yksi koivuista esti minulta näkymän
osaan tekstityslaitteesta. Mutta siitä
ei ollut minulle henkilökohtaisesti kovin paljoa haittaa.
Nadezhda
Serdyuk oli Varvara Vasiljevnan roolissa erinomainen. Hieno, voimakas ääni
(konserttisalin akustiikka pääsi todella oikeuksiinsa tässä teoksessa) ja
olemus, joka osui hieman kypsemmän Varvaran rooliin loistavasti. Aleksandr
Trofimov vaikutti Volodjan roolissa alussa hieman värittömältä, mutta hän
kasvoi nopeasti kiehtovan nuoren kollin rooliin. Natashan roolin laulanut Ekaterina
Latysheva vaikutti myös alussa hieman laimealta, mutta lopussa hänkin oli jo
elävä ja hengittävä ihminen. Voi olla että oopperassa kaiken kaikkiaan Varvaran
vahva rooli jätti varjoonsa kaikki muut ja muut roolit jäivät vähän viitteellisemmiksi
siitä syystä. Kyse ei siis välttämättä ollut esiintyjien kyvyistä vaan roolien
ohuudesta.
Joka
tapauksessa ooppera oli kiinnostava ja musiikki hienoa; mitä sopivin oopperanautinto
perjantai-illan iloksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti