Rodelinda at Bolshoy Theatre, the 13th of December, 2016

RODELINDA

 

Bolshoy Theatre in Moscow is now doing as a joint production with English National Opera Georg Friedrich Handel’s opera Rodelinda. The production itself can wake mixed feelings, since it is a modernized version. I wasn’t personally overly fond of it.

But who cares about the production, when the music is as enchanting as in Rodelinda. I have always liked Handel and this piece is full of beautiful music. And when the singers are as fantastic as in this production, you can only enjoy the performance.

I liked very much the singer of Rondelinda – Dina Kuznetsova. She had a lovely, agile but full-bodied voice, which was a pleasure to listen to. But the absolute star of the evening was the American countertenor Gerald Thompson, who sang the role of Bertarido. Unbelievably great technique and unspeakably gorgeous voice. The duet of Rodelinda and Bertarido in the second act already made you speechless, but the aria “Vivi, tiranno!” by Bertarido in the third act made you breathless, too. I can only wonder, how anybody can sing such a difficult aria with such ease.

This opera I could go and see many many times without problems! Wonderful evening.

Programme

Performers

Rodelinda Bolshoi-teatterissa, 13.12.2016

RODELINDA

 

Moskovan Bolshoi-teatteri esittää parhaillaan yhteisproduktiona Englannin Kansallisoopperan kanssa Georg Friedrich Händelin oopperaa Rodelinda. Teoksen ohjauksesta voi olla montaa mieltä, sillä kyseessä on modernisoitu versio. Itse en sille ihan hirveästi syttynyt.

Mutta ohjauksesta viis, kun musiikki on niin lumoavaa kuin Rodelindassa. Olen aina pitänyt Händelistä ja tämä teos on täynnä upeaa musiikkia. Ja kun laulajakunta on niin fantastinen kuin tässä produktiossa, niin kuulija ei voi muuta kuin nauttia.

Pidin tavattomasti Rodelindan esittäjästä Dina Kuznetsovasta. Hänellä on ihanan notkea, mutta täyteläinen ääni, jota on todellinen nautinto kuunnella. Mutta illan ehdoton tähti oli kyllä siitä huolimatta Bertaridon roolin laulanut amerikkalainen kontratenori Gerald Thompson. Uskomattoman upea tekniikka ja sanoinkuvaamattoman hieno ääni. Jo toisen näytöksen Rodelindan ja Bertaridon jäähyväisduetto vei sanattomaksi, mutta viimeisen näytöksen Bertaridon aaria ”Vivi, tiranno!” salpasi jo hengen. Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka joku pystyy niin käsittämättömän vaikean aarian laulamaan niin suvereenisti.

Tämän oopperan voisin käydä kuuntelemassa vaikka kuinka monta kertaa aivan helposti! Upea ilta.

 

Ohjelma

Esiintyjät

Kolme bassoa Savoy-teatterissa, 10.12.2016

KOLME BASSOA

 

Kolme venäläistä bassoa – Vladimir Kudashev, Andrey Antonov ja Valery Gilmanov – esiintyivät Savoy-teatterissa joulukonsertissa, jossa he kylläkin lauloivat vain yhden joululaulun, mutta muuta musiikkia oli senkin edestä. Ensimmäisessä osassa he keskittyivät pääasiassa ooppera-aarioihin ja toisessa osassa venäläisiin kansanlauluihin ja romansseihin.

Bassot olivat ilmiselvästi esiintyneet enemmänkin yhdessä, sillä yhteispeli toimi hyvin. Gilmanov oli todellinen koomikkokyky, jota Antonov hyvin komppasi, Kudashevin taas ottaessa hillitymmän roolin.

Musiikillisesti ilta oli ihan viihdyttävä. Esiintyjillä oli hyvin erityyppiset äänet, mikä paljastui vähän turhankin hyvin välillä yhteislauluissa, mutta joulukonserttina ilta lunasti kyllä paikkansa. Itse pidin ehkä eniten Andrey Antonovin esityksistä, vaikka ei hänkään ihan virheiltä välttynyt. Toisaalta Kudashevin laulama Greminin aaria Jevgeni Oneginista oli erittäin sydämeenkäyvä. Tosin pidän muutenkin aarian kohdasta, jossa Gremin laulaa rakastavansa Tatjanaa.

Illan jälkeen solisteilta oli mahdollista saada nimikirjoitukset, jotka kävin tietysti noutamassa ohjelmaani. Ohjelma oli muutenkin varsin hauska muisto, sillä esitys ei ollut ihan ohjelman mukainen. Tämä oli kylläkin kerrottu ohjelmassa (hieman huonolla suomen kielellä). Seuraavalla kerralla suosittelisin oikoluetuttamaan ohjelman myös vähän paremmin suomen osaavalla henkilöllä. Mutta ehkäpä kotikutoinen käännös sopi paremmin varsin rentoon ohjelmistoonkin.

Näyttämö

Ohjelma

Ohjelma

Three basses at the Savoy Theatre, the 10th of December, 2016

THREE BASSES

 

Three Russian basses – Vladimir Kudashev, Andrey Antonov and Valery Gilmanov – performed at the Savoy Theatre in a Christmas concert, where they actually only sang one Christmas song in addition to a lot of other music. In the first part they concentrated mainly in opera arias and in the second part to Russian folk songs and romances.

These basses had obviously performed together earlier, too, since they really worked well together. Gilmanov was a true comedian, who was well supported by Antonov, when Kudashev took a more calm role.

From the musical point of view the evening was quite entertaining. The singers had very different type of voices, which was perhaps sometimes too obvious in the ensemble numbers, but as a Christmas concert it was ok. I liked perhaps most the performances of Andrey Antonov, though he had his faults, too. On the other hand I also found Gremlin’s are from Evgeny Onegin sung by Kudashev really heart breaking. I do have to admit that I like that aria, especially the part where Gremin admits to loving Tatyana.

After the performance it was possible to get autographs from the soloists and, of course, I had to go and have them to my programme. The programme itself was quite funny a souvenir, since the evening did not completely follow the programme, which was also told in the programme in a bit bad Finnish. Next time it might be good to have a person, who knows Finnish a little better, to read the translation. But perhaps a bit lacking translation suited the relaxed evening well after all.

The programme

The programme

The stage

Magnus-Maria Alminsalissa, 3.12.2016

MAGNUS-MARIA

 

Kulturförening Katrina vieraili Alminsalissa ja esitti Karólína Eiríksdóttirin oopperan Magnus-Maria, joka kertoo tarinan yli 300 vuotta sitten eläneestä Maria Johansdotterista/Magnus Johanssonista. Se on kertomus poikkeuksellista ihmisestä ja hänen kohtalostaan.

Poikkeuksellinen oli myös itse ooppera. Esitys alkoi jo lämpiön puolella ja jatkui yleisön asetuttua paikoilleen näyttämöllä. Lavastus oli yksinkertainen, mutta erittäin hyvin toimiva. Puvustus erikoinen, mutta pienillä vaatekappaleilla ilmaistiin sukupuolta erittäin tehokkaasti.

Ja esiintyjät olivat suorastaan loistavia. Teoksessa ei yksikään laulajista esittänyt vain yhtä roolia, vaan kutakuinkin kaikki taisivat ollaan vuorollaan Magnus-Maria. Merkillistä kyllä se ei tehnyt teoksesta yhtään vaikeaa seurata, vaan pikemminkin jatkuvat laulajan vaihdokset ilmaisivat ihmisen eri rooleja eri tilanteissa, ihmisen monipuolisuutta. Itse asiassa puhenäyttelijänä toiminut Andrea Bjökholm taisi olla ainoa, joka pysyi Magnus-Mariana.

Vaikka teos oli aiheeltaan vakava ja ajatuksia herättävä, sillä teoksen ydinkysymys oli ”kuka minä olen, mikä minä olen”, niin teos ei kuitenkaan ollut synkeä, vaan mukana oli runsain mitoin huumoria. Esimerkiksi ihmisjoukon määkiminen kuin lampaina oli todella osuva ja hauska kohtaus.

En halua nostaa yhtään laulaja ylitse muiden, sillä koko joukko teki todellakin hienoa työtä. Musiikki oli vaikeaa laulettavaa, sillä laulu ei ollut vain laulua vaan esillä oli koko ihmisäänin aikaansaatava äänikirjo vinkunasta murinaan. Myös orkesteri Anna-Maria Helsingin johdolla teki upeaa työtä. Hieno teos kaiken kaikkiaan! 

Osa näyttämöä

Fanikassi

 





Magnus-Maria in Alminsali, the 3rd of December, 2016

MAGNUS-MARIA

 

Kulturförening Katrina visited Finnish National Opera’s Alminsali stage and performed Karólína Eiríksdóttir’s opera Magnus-Maria, which tells a story of Maria Johansdotter/Magnus Johansson, who lived over 300 years ago. It is an unusual story about a human being and his/her destiny.

The opera itself is also unusual. The performance started already in the foyer and continued once the audience had found their seats. The set was simple, but it really worked. The costumes were a bit weird, but with the help of small accessory changes sex was shown very effectively.

And the performers were absolutely fabulous. No singer had only one role, but just about everybody was singing at some stage the role of Magnus-Maria. Surprisingly that did not make the opera hard to follow; actually I felt that the changes of singers showed really well the changing roles we have in different situations, how versatile we really are. Probably the only person who stayed Magnus-Maria throughout the opera was the only speaking actor, Andrea Björkholm.

Even though the theme of the opera was serious and gave food to thought, since its core question was “who am I, what am I”, it was not in any way gloomy, but there was a lot of humour involved. For example sheep-like baaing of the crowd, was really accurate and funny.

I do not want to raise any singer above others, since the whole group did excellent work. The music of the opera was definitely difficult to sing, because singing was not just signing but it showed the whole spectrum of human voice starting from squeaking to snarling. The orchestra and the conductor Anna-Maria Helsing played wonderfully. What a stunning evening!

 

Part of stage

A fan product

Hannu ja Kerttu + Tietäjien lahja Sonoressa, 2.12.2016

HANNU JA KERTTU + TIETÄJIEN LAHJA

 

Sibelius-Akatemia yhdisti Engelbert Humperdinckin Hannu ja Kerttu –oopperan Einojuhani Rautavaaran Tietäjien lahja –oopperaan samassa esityksessä. Jälkimmäinen ooppera oli tarinassa Hannun ja Kertun uni heidän eksyttyään metsään. Ratkaisu oli vähän outo, varsinkin kun toisessa näytöksessä Kerttu kehuu unensa olleen ihanan. Tuskinpa lapsi pitäisi Tietäjien lahjan tarinaa ihanana.

Sinänsä molemmat oopperat olivat kelpo esityksiä omassa lajissaan. Hannu ja Kerttu oli loistavasti puvustettu ja lavastettu. Perheen asut ja koti olivat väritykseltään musta, mutta noidan talo ja asu olivat suorastaan karamellimaisen värikkäitä. Ilmapallon käyttö sekä asuissa että metsää ja piparkakkutaloa rakennettaessa oli mestarillinen keksintö. Ainoana haittana oli ilmapalloasujen väistämätön narina.

Myös musiikki oli viehättävää. Näin viimeksi Hannun ja Kertun helmikuussa Mariinskissa, Pietarissa ja tämä esitys oli siihen verrattuna aivan eri kuuloinen. On hämmästyttävää, miten suuri ero syntyy, kun musiikki esitetään alkukielellä (Pietarissa kielenä oli venäjä). Tietenkin alkuperäisessä saksankielisessä libretossa on paljon erilaisia sanaleikkejä, joita venäjänkielisessä versioissa ei ollut.

Hannun ja Kertun laulajista pidin eniten isän roolin laulaneesta Samuli Takkulasta. Hänellä oli hieno, kantava baritoni-ääni. Kyllä muutkin esiintyjät hyvin suoriutuivat, mutta aivan erikseen haluan mainita Elisabet Petsalon noidan. Hahmo oli hauskan värikäs ja mukaansatempaava.

Rautavaaran Tietäjien lahja vuorostaan oli aivan erityyppinen ooppera. Puvustukseltaan 70-luvun vaatteita ei voi kutsua varsinaisesti kauniiksi, mutta lavastuksessa käytettiin jälleen jännittävästi poikkeavia rakenteita eli tiskipöytiä, joista oli rakennettu päähenkilöiden asunto. Pidin kovasti. Kuten arvata saattaa Rautavaaran musiikki oli selkeästi modernimpaa ja valitettavasti se tarkoitti sitä, että yleisön kuiskailu toisilleen lisääntyi selkeästi ainakin minun istumapaikkani ympärillä.

Vaikka oopperayhdistelmä oli hieman erikoinen, niin ilta oli kuitenkin mukava kokemus.

Ilmapallometsä

Hannu ja Kerttu

Tietäjien lahja

 

Hänsel und Gretel + The Gift of the Magi in Sonore, the 2nd of December, 2016

HÄNSEL UND GRETEL + THE GIFT OF THE MAGI

 

Sibelius Academy combined Engelbert Humperdinck’s Hänsel und Gretel and Einojuhani Rautavaara’s The Gift of the Magi operas together. The second opera was performed as the dream sequence of the children after they had got lost in the woods. The solution was a bit odd, especially since Gretel says in the second act that she had had a lovely dream. I doubt any child would consider The Gift of the Magi lovely.

As such both operas were good in their own genre. Hänsel und Gretel had spectacular sets and costumes. The costumes and the house of the family were black, but the house and the dress of the witch were bright and colourful. Use of balloons both in the outfits and in building both the woods and the gingerbread house was a brilliant idea. The only drawback was the inescapable squeaking of the balloon dresses.

Also the music was alluring. I had last seen Hänsel und Gretel in February in Mariinsky, in St.Petersburg and this performance sounded totally different. It is amazing how different the music sounds when it was performed in the original language (in Mariinsky the language was Russian). Of course, the original German libretto contains a lot of playing with words, which the Russian version did not have

 

My favourite singer of the evening was Samuli Takkula, who sang the role of the father. He had a nice, ringing baritone. I am not saying that the other singers performed badly, quite on the contrary. And I would especially like to mention Elisabet Petsalo as the witch. The character was amusingly colourful and catching.

Balloon forest

Hansel und Gretel

The Gift of the Magi

Joyce DiDonato Musiikkitalossa, 25.11.2016

JOYCE DIDONATO

 

Joyce DiDonato esiintyi Musiikkitalossa produktiossaan In War & Peace – Harmony through music yhdessä Il Pomo d’Oro orkesterin kanssa. Tällä kertaa adjektiivini loppuvat kesken, sillä esitys oli suorastaan maaginen. Yleisö oli hiirenhiljaa ja keskittyi nauttimaan.

Esityksen alkuosa käsitteli sotaa, väkivaltaa, tuskaa. DiDonato esiintyi upean uskottavasti ja jo ensimmäiset aariat – Händelin Scenes of horror, scenes of woe ja Leonardo Leon Prendi quel ferro, o barbaro – soivat raakuutta uhkuen. Ja Händelin aarian Pensieri, voi mi tormentaten alku oli päätähuimaava. Mikä fantastinen ääni! Tässä kohtaa minä ainakin lakkasin hengittämästä.

Toinen osa puolestaan käsitteli rauhaa, sopusointua. Tuntui kuin lavalla olisi ollut aivan toinen nainen. Ääni oli toki aivan yhtä upea, mutta laulut ja esiintyminen olivat seesteisiä ja rauhallisia. Tässä osassa pääosaan nousi DiDonaton ylivertainen tekniikka. Aarioiden kuvioinnit iskivät kellontarkkoina ja kirkkaina. Todellista taituruutta, joka salpasi henkeä.

Ylimääräisenä numerona, joka oli täydellinen lopetus illalle, DiDonato lauloi sydämeenkäyvästi Richard Wagnerin Morgenin. Sen alku ”Und Morgen wird die Sonne wieder scheinen” kuvasti upeasti toivoa, johon koko esitys oli hyvä päättää.

Olen varma, että pelkästään DiDonaton ääni olisi riittänyt lumoamaan yleisön, mutta esitys oli suunniteltu kokonaisuudeksi, jossa myös valoilla, videoprojisoinneilla ja tanssilla oli osuutensa. En varmasti ollut ainut, joka välillä unohti seurata taustan (ja katon) videointia (Yousef Iskander) lauluun keskittyessään, mutta silloin kun huomasin sen, oli toki pakko todeta, että ne tukivat hyvin esityksen teemoja. Valojen (Henning Blum) käyttö oli erittäin onnistunutta ja ne loivat hienon tunnelman Musiikkitalon muuten vähän lattealle esiintymislavalle. Tanssi oli mielestäni ehkä kaikkein ylimääräisin osa esitystä, vaikka tanssija-koreografi Manuel Palazzo toki tehtävästään hyvin selvisikin.

Minun on pakko mainita myös puvut (Vivienne Westwood), jotka kuvasivat hyvin illan teemoja. Ensimmäinen puku oli näyttävä, jopa agressiivinen siivellisine hameineen ja toinen puku taas toi mieleen rauhallisesti virtaavan veden.

Il Pomo d’Oro teki koko esityksen ajan varmaa työtä. Kyseessä on todellinen maailmanluokan barokkiorkesteri ja myös heidän paria sooloesitystään oli kiinnostavaa kuunnella. Heidän yhteistyönsä Joyce DiDonaton kanssa oli loppuun asti hiottua ja silti spontaanin oloista. Upea ilta kaiken kaikkiaan!

Joyce DiDonato at Helsinki Music Center, the 25th of November, 2016

JOYCE DIDONATO

 

Joyce DiDonato performed at Helsinki Music Center in her production In War & Peace – Harmony through music with Il Pomo d’Oro orchestra. This time I am running out of adjectives in describing the night, since it was pure magic. The audience was listening and enjoying the performance in total silence.

The first part of the production was about war, violence, pain. DiDonato’s singing was believable and already the first arias - Handel’s Scenes of horror, scenes of woe and Leonardo Leon’s Prendi quel ferro, o barbaro – rang in ferocious rage. And the beginning of Handel’s Pensieri, voi mi tormentate was absolutely spectacular. What a fantastic voice! At this point I, at least, stopped breathing.

The second part was about peace and harmony. It felt as if there was a totally different woman on the stage. The voice was equally magnificent, but the songs and performing were calm and serene. In this you could really pay attention to DiDonato’s superb technique. Decorations were precise and pure. Really breathtaking virtuosity!

As an additional number DiDonato sang beautifully Richard Wagner’s Morgen, the first words of which (Und Morgen wird die Sonne wieder scheinen) described perfectly the feeling of hope in which it was good to end the evening.

I am sure that the voice of Joyce DiDonato alone would have been enough to enchant the audience, but the production was built as a whole. I couldn’t have been the only one, who forgot to follow the video projections (Yousef Iskander) on the wall and ceiling, when I was concentrating on the singing, but when I did notice them, I had to admit that they were very suitable and supported the themes of the performance. Also the lights (Henning Blum) were well planned and they created a nice atmosphere on the Helsinki Music Center’s otherwise a bit bland scene. In my opinion the dance was perhaps the least contributing part of the performance even though dancer and choreographer Manuel Palazzo did well in his task.

I have to also mention the costumes (by Vivienne Westwood) which reflected the themes of both the parts, too. The first dress was glamorous, even aggressive with a winged skirt and the second dress brought to mind a peacefully flowing river.

Il Pomo d’Oro played well throughout the whole evening. It is a world class baroque orchestra and their solo performances were also enjoyable to listen to. Their cooperation with Joyce DiDonato was well polished but still sounded spontaneous. An absolutely fabulous evening!  

 

Lentävä hollantilainen Kansallisoopperassa, 22.11.2016

LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN

 

Tämän kertaisesta Richard Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta oli paljon etukäteisjuttuja, koska ooppera oli modernisoitu ja kertoi kirotun purjehtijan sijasta kansainvälisestä kuvataiteilijasta. En itse aivan varauksettomasti ihastunut tähän modernisointiin; välillä se mielestäni toimi, välillä ei. Joskus alkuperäislibreton mukaiset repliikit olivat näyttämön tapahtumiin liitettyinä suorastaan koomisia, välillä ne taas sopivat ihan mukavasti kontekstiin.

Lavastus oli rakennettu pyörivän näyttämön ja lasiseinien varaan. Ratkaisu oli mielestäni onnistunut. Näyttämön taustalla pyöri myös videoprojisointeja, jotka osittain linkittyivät modernisointiin (ymmärtääkseni jonkinlaista nykyisen some-todellisuuden kritiikkiä?), osittain tunnelman luomiseen. Jälleen sanoisin, että välillä toimi, välillä ei. Puvustus oli mielestäni oopperan tasapainoisin osa, joten siitä täydet pisteet.

Wagnerin musiikki on kuitenkin todella upeaa ja aina kuuntelemisen arvoista. Oopperassa on kaksi miehitystä, mikä kannattaa lippua ostaessa muistaa, jos haluaa nähdä jonkun tietyn laulajan esiintymisen. Tällä kertaa suosikkisolistini oli Sentan roolin laulanut Pauliina Linnosaari. Mikä ihana Wagner-ääni! Ääni oli herkullinen, tasainen ja kantava ja olisin voinut kuunnella sitä vielä vaikka kuinka paljon kauemmin. Toinen näytös, jossa Sentalla on runsaasti laulettavaa, olikin oopperan kohokohta. Sentan aaria oli nautinnollista kuunneltavaa. Harmikseni suuren suosikkini Tuomas Katajalan (perämies) aaria ”Mit Gewitter und Sturm aus fernem Meer” oli tässä ohjauksessa muuntunut flirttilauluksi, joten edes hänen hieno äänensä ei täysin kyennyt pelastamaan aariaa.

Joka tapauksessa voin suositella esitystä muillekin vaikkapa vain Wagnerin musiikin tähden. Ooppera on nähtävissä suorana lähetyksenä verkossa torstaina 24.11. klo 18.55 Yle Klassisen sivuilla ja Oopperan Stage24:lla.

Sävelkudos Juha, Kirsti Rantanen 1993

The Flying Dutcham in the Finnish National Opera, the 22nd of November, 2016

THE FLYING DUTCHMAN

 

This production of Richard Wagner’s The Flying Dutchman merited a lot of stories before the opening night, because it is a modernized version and tells instead of the damned seacaptain about an international artist. Personally I wasn’t hugely enthousiatic about the modernization: I felt that sometimes it worked, sometimes it didn’t. Occasionally the lines (from the original libretto) seemed almost comical compared to the things happening on the stage, sometimes they suited rather well.

The sets were built based on a revolving stage and glass walls. I think the solution was good. Behind the stage videos were projected on the wall, which were partly linked with the modernization (if I understood correctly some criticism about use of social media today?) and partly creating a certain atmosphere. Again I would say, it sometimes worked, sometimes didn’t. I think the costumes were the most in balance part of the performance, so full points to them!

Wagner’s music was, of course, really wonderful and worth listening to. If you plan of buying tickets to this operas and wish to see a particular singer, remember to check who will sing in your performance, since most roles have two singers. This time my favourite was Pauliina Linnosaari, who sang the role of Senta. What a lovely Wagner voice! The voice was delicious, even and distinct and I could have listened to it all evening. The second act, where Senta has a lot to sing, was to me the highligt of the opera. Senta’s aria was really enjoyable. To my sorrow my favourite tenor’s, Tuomas Katajala’s (the steersman) aria ”Mit Gewitter und Sturm aus fernem Meer” had become a flirtatious song and thus even his great voice could not totally salvage it.

Anyway, I can recommend the opera to others, if for no other reason, then for the music of Wagner. In Finland the opera will be seen on-line on Thursday the 24^th of November at 18.55 on Yle Klassinen Channel and National Opera’s Stage24.

Art at the opera, Kirsti Rantanen 1993

Gerontiuksen uni Helsingin Tuomiokirkossa, 20.11.2016

GERONTIUKSEN UNI

 

Tänä syksynä Helsingissä on ollut upea mahdollisuus kuulla hyvin monenlaista kirkkomusiikkia alkaen Händelin Messiaasta, Beethovenin Missa Solemniksen kautta Edward Elgarin Gerontiuksen uneen. Tämä vuonna 1900 sävelletty oratorio on Elgarin mittavin teos ja on sävelletty myöhäisromanttiseen tyyliin. Musiikki ei siis ihan ensimmäisenä tuo mieleen oratoriota, vaan huomattavasti maallisempaa musiikkia, oopperaa tai paikoitellen ortodoksista liturgiaa.

Geroniuksen uni kertoo hurskaan maallikon kuoleman hetkestä ja hänen matkastaan tuomittavaksi Jumalan eteen ja kiirastuleen. Teoksessa on yleensä kolme (joskus neljä) solistia ja kuoro. Tässä esityksessä kuoro muodostui itse asiassa kolmesta kuorosta (Berliner Kantorei, Navichorus ja Viva vox). Orkesterina toimi Helsingin Filarmoonikot eli Helsingin työväenopiston sinfoniaorkesteri.

Kuoro teki komeaa työtä koko esityksen ajan, mutta suosikkihetkeni oli kyllä demonien kohtaaminen, siinä kuoro pääsi oikein kunnolla revittelemään. Solisteista eniten pidin Elja Puukosta, mihin saattoi kyllä vaikuttaa myös se, että hänen äänensä pääsi ehkä soimaan Tuomiokirkossa kaikkein parhaiten koska hän lauloi saarnastuolista käsin.

Ohjelmalehti

The Dream of Gerontius in the Helsinki Cathedral, the 20th of November, 2016

THE DREAM OF GERONTIUS

 

This autumn Helsinki has been spoiled with several types of church music performances beginning from Handel’s Messiah and Beethoven’s Missa Solemnis and ending to Edward Elgar’s The Dream of Gerontius. This oratorio composed in 1900 is Elgar’s largest work and composed in late-Romantic style. So, the music does not immediately bring to mind any oratorio, but clearly more wordly music, opera or sometimes Greek Catholic liturgy.

The Dream of Gerontius tells about the deathbed of a devout layman and his road to final judgement in front of God and to purgatory. There are usually three (sometimes four) soloist in it and a chorus. This time the chorus was actually made of three choruses (Berliner Kantorei, Navichorus and Viva vox). The orchestra was Helsinki Philharmonics.

The chorus sang splendidly the whole evening, but my favourite moment was the meeting of demons, when the chorus really could let it go. My favourite soloist was Elja Puukko, which may have been partly caused by the fact that he was singing from the pulpit, which possibly allowed his voice to ring especially beautifully.

Programme

Anna Karenina Moskovan Operettiteatterissa, 18.11.2016

ANNA KARENINA

 

Kiitos epäkiitollisten lentoaikataulujen minulla oli mahdollisuus viettää yksi ilta Moskovassa. Kyseisenä iltana koko Moskovasta ei löytynyt yhtään oopperaesitystä, joten päätyin Moskovan Operettiteatteriin katsomaan syksyn uutuusmusikaalia Anna Kareninaa.

Tarinahan on kaikille tuttu: vanhemman miehen kanssa naimisissa oleva, pienen pojan nuori äiti Anna Karenina rakastuu nuoreen upseeriin, jättää miehensä ja poikansa joutuakseen myöhemmin upseerin hylkäämäksi ja tekee lopussa itsemurhan hyppäämällä junan alle.

Pakko todeta, että esityksestä näki, että rahaa ja lahjakkuutta oli käytössä. Lavasteet olivat sinänsä aika yksinkertaiset metallitelineet, mutta videoprojisoinneillä ne muuttuivat aateliston palatseista, juna-asemaksi ja viljapelloiksi. Hienoa työtä! Pukujakin kelpasi ihailla. Myös valojen käyttö oli huikeaa, varsinkin loppukohtaus, jossa yleisöäkin valaistiin, jäi mieleen.

Musiikki oli ehkä kuvattavissa venäläiseksi popiksi: ihan kivaa, mutta en kyllä usko, että tästä teoksesta mitään klassikkoja esiin nousee. Esiintyjät olivat lähes kauttaaltaan erittäin ammattitaitoisia ja itse pidin Kittyä esittäneestä Daria Janvarinasta erityisen paljon. Vaikka kyllä musikaalin huippuhetki minulle oli oopperassa tapahtunut kohtaus, johon oli mukaan saatu laulamaan Oksana Lesnichaya Bolshoi teatterista.

Vielä on pakko todeta, että tanssijat olivat suorastaan upeita. Koreografia oli vauhdikas, paikoitellen akrobaattinen. Kaiken kaikkiaan ilta oli erittäin viihdyttävä ja visuaalisesti näyttävä.

 

Anna Karenina in Moscow Operetta Theatre, the 18th of November, 2016

ANNA KARENINA

 

Thanks to non-matching flight schedules I ended up spending an evening in Moscow. Unfortunately I was not able to find any operas that particular night, so I ended up seeing the brand new musical, Anna Karenina, in Moscow Operetta Theatre.

The story is very well-known: a young mother, married to an older man falls in love with a young officer and leaves her husband and son only to end up being dumped by the officer and in the end she commits suicide by throwing herself under a train.

I have to say that the performance was a living proof what you can reach when you have a lot of money and talent available. Setting in itself was quite simple, only some metal racks, but with video projections they changed from high society ball rooms to railway stations and wheat fields. Great work! Costumes were also grand to watch. The lights were brilliant, too. Especially the final scene, where also the audience got lights, was memorable.

Music could best be described as Russian pop music: nice but I doubt any of the songs will become evergreens. Performers were almost all very professional and I liked especially Darya Yanvarina in the role of Kitty. Though, I have to admit that the highpoint of the musical for me was the scene that took place in the opera, where they had got an actual opera singer from Bolshoi Theatre, Oxana Lecnichaya to sing.

Last but not least, I have to say that the dancers were absolutely incredible. Choreography was rapid, even acrobatic. All in all the evening was very entertaining and visually impressive.

Apteekkiooppera - kipu vex Savoy-teatterissa, 15.11.2016

APTEEKKIOOPPERA – KIPU VEX!

 

Camerata Amoroso Ry:n tuottama Joseph Haydnin opera buffa oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Oopperan lavastus tehtiin erivärisillä pahvilaatikoilla, pukuina oli suurimman osan aikaa apteekkitakit, mutta musiikki oli taattua Haydnia. Oopperan pituus oli väliaikoineen reilun puolitoista tuntia, mutta opera buffalle pituus oli juuri sopiva. Neljä henkilöä sai tuossakin ajassa jo sopivan sotkun aikaiseksi.

Kamariorkesteri Camerata Amoroso oli minulle uusi tuttavuus ja oli jännittävää kuulla näin pienen ryhmän soittavan oopperaa. Alussa tuntui, että ääni oli todella hento, kun on tottunut suurempiin orkestereihin. Mutta hetken päästä musiikki alkoikin vaikuttaa todella viehättävältä ja lopulta totesin, että olisin mielelläni kuullut orkesterin soittavan enemmänkin ilman laulua.

Laulusolisteista Sempronion roolin laulaneen tenori Kalle Virtasen äänen sointi oli paikoitellen kiinnostava; vähän nasaali, mutta soiva. Häntä olisi mukava kuulla joskus muissakin rooleissa.   

Lo Speziale at Savoy Theatre, the 15th of November, 2016

LO SPEZIALE

 

This opera buffa of Joseph Haydn produced by Camerata Amoroso ry was rather interesting an experience. The set was made by carton boxes of different colours, most of the times the costumes were just white coats, but the music was clear Haydn. The length of the opera with one intermission was a bit over one and a half hours, but for an opera buffa that was enough. Four people were able to mess their lives thoroughly even in that time.

Chamber orchestra Camerata Amoroso was unknown to me, so it was exciting to hear this small group play opera. In the beginning the sound felt really fragile, since I am more used to big orchestras. But after a while the music started to sound really charming and in the end I had to confess that I could have listened more of the music even without singing.

Out of the singers the tenor Kalle Virtanen, who sang the role of Sempronio, had occasionally an interesting clang in his voice: a bit nasal, but ringing. It would be nice to hear him also in other roles.

Missa Solemnis Johanneksenkirkossa, 5.11.2016

MISSA SOLEMNIS

 

Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri esittivät Ludwig van Beethovenin Missa Solemniksen Johanneksenkirkossa Pyhäinpäivän iltana. Oopperan kuoron kuoroteosten esitykset ovat aina olleet upeaa kuunneltavaa ja niin tälläkin kertaa.

Missa Solemnis on siitä mielenkiintoinen, että siinä ei juuri piano-paikkoja ole, vaan kuoro pääsee oikein kunnolla pauhaamaan. Myöskään solisteilla ei ole varsinaisia aarioita, vaan he lähinnä laulavat ensemblena joko keskenään tai kuoron kanssa. Kyseessä on siis todellinen kuoroteos. Johanneksenkirkko on myös erinomainen ympäristö tämäntyyppisille teoksille. Itse mietin aina, mitä yleisö on mahtanut lähes kaksisataa vuotta sitten ajatella, kun on kuullut teoksen ensimmäistä kertaa.

Vaikka koko esitys oli nautinnollinen, niin oma lempikohtani oli ehdottomasti lopun Angus Dei. Siinä oli alussa harvinainen sooloaloitus eli Jyrki Korhosen laulama basso-osuus, johon kuoro liittyi mukaan vasta myöhemmin. Värisyttävää kuunneltavaa ja ihana tapa päättää ilta!

Johanneksen kirkko

Sisäkuva

Missa Solemnis in St. John's Church in Helsinki, the 5th of November, 2016

MISSA SOLEMNIS

 

The chorus and orchestra of the Finnish National Opera performed Ludwig van Beethoven’s Missa Solemnis in St. John’s Church in Helsinki on All Saints’ Day evening. The choral performances of National Opera’s chorus have always been a positive experience and this was no exception.

Missa Solemnis is an interesting work, since it does not contain many “quiet” parts, but the chorus has a chance to let the voices flow loud and clear. The soloists also don’t have any separate arias, but they sing mostly ensemble either with each other or with the chorus. So we really are talking about a choral work. And St. John’s Church is a great place for such religious pieces. I keep on thinking what the audience must have though when it heard the performance for the first time almost two hundred years ago.

Even though the whole performance was enjoyable, my personal favourite part was Angus Dei in the end. It had in the beginning the rare solo beginning by Jyrki Korhonen (bass), to which the chorus later joined. It really gave me shivers to listen to it. What a way to end an evening!

St. John's Church

Insides of the church

Messias-oratorio Tuomiokirkossa, 4.11.2016

MESSIAS

 

Cantores Minores esitti G.F. Händelin Messias-oratorion Helsingin Tuomiokirkossa Pyhäinpäivän aattona. Olen aiemmin käynyt kuuntelemassa Cantores Minoresin saksankielisiä oratorioita ja passioita, joten tämä englanninkielinen oratorio oli mukavaa vaihtelua.

Esitys olikin suorastaan huikea. Kuoro oli – kuten tavallista – mahtavaa kuunneltavaa ja Messias-oratorion paljasti aivan uusia sävyjä kuoron laulusta. Todella hienoa työtä ja varsinkin matalammat äänet pääsivät oikeuksiinsa tässä teoksessa.

Hienon kuoron ohella illan solistit loistivat myös. Tunnustan suoraan olevani Tuomas Katajalan fani, joten hänen esiintymistään oikein odotin, varsinkin kun olen aiemmin kuullut häntä vain oopperarooleissa. Upea hän oli tässä kirkollisessa teoksessakin: Katajalan tenori on ihanan lämmin ja soiva. Muutkin miessolistit, kontratenori Teppo Lampela ja baritoni Aarne Pelkonen, lauloivat todella hienosti. Eniten yksittäisistä osista, odotin sopraanoaariaa Rejoice greatly, o daughter of Zionia. Sen suhteen petyin hieman. Vaikka Johanna Rusanen lauloi erittäin kauniisti koko illan, mielestäni kyseisen aarian tulkinta oli vähän liian agressiivinen. Aarian koristekuviot olisivat kuulostaneet tasapainoisemmilla hieman kevyemmällä otteella laulettuina.

Suomalainen barokkiorkesteri soitti koko illan hienosti ja vaikka esitys kesti luvatun kahden ja puolen tunnin sijasta kolme tuntia, niin yleisö oli varmasti todella tyytyväinen illan antiin.

Tuomiokirkko

Alttari

Messiah in the Helsinki Cathedral, the 4th of November, 2016

MESSIAH

 

Cantores Minores performed G.F. Handel’s oratorio Messiah in the Helsinki Cathedral on the eve of All Saints’ Day. I have earlier heard Cantores Minores in German oratorios and passions, so this oratorio in English was a nice change.

The performance was awesome. The choir was, as usual, wonderful to listen to and this oratorio revealed quite new sides in its singing. Excellent work and especially the lower voices turned out to be far more interesting than before.

In addition to the excellent choir the soloists of the evening were stunning. I admit that I am a huge fan of Tuomas Katajala, so I was really looking forward to his performance, especially since I had only heard him before in operas. But he was fantastic also in this religious work. Katajala’s tenor voice is wonderfully warm and full-bodied. The two other male soloists, countertenor Teppo Lampela and baritone Aarne Pelkonen also sang beautifully. Out of the individual arias I was most looking forward to the soprano aria Rejoice Greatly, O Daughter of Zion. However, I was a bit disappointed with that. Even though Johanna Rusanen sang really well the whole evening, I felt that the interpretation of this particular aria was a bit too aggressive. The ornamental parts of the aria would have sounded better if they had been sung with a little bit lighter touch.

The Finnish Baroque Orchestra played beautifully the whole evening and even though the performance lasted three hours instead of the promised two and a half, I believe the audience was really satisfied when they left the church.  

The Helsinki Cathedral

The Altar