He, jotka kestivät loppuun saakka Aleksanterin teatterissa, 23.4.2017

HE, JOTKA KESTIVÄT LOPPUUN ASTI

 

Venäläisen ohjaajan Olga Malikovan ryhmä esitti Aleksanterin teatterissa musiikkidraaman He, jotka kestivät loppuun asti. Esitys kertoi Venäjän viimeisen keisariperheen tarinan ja sen nimi viittaa Matteuksen evankeliumiin (24:13) ”Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu”.

Dramaa täynnä esitys tosiaan olikin ja perin venäläistä draamaa. Ohjaaja itse oli puheroolissa ja huusi ja potki ja itki läpi viimeisen Romanovien hallitsijaperheen traagisen tarinan. Ja vaihtoi vaatteita vähän väliä! Joskus hän oli tarinan kertoja, joskus keisarinna Alexandra, joskus Matilda Kšesinskaja.

Muu seurue koostui neljästä mieslaulajasta (kaksi tenoria, basso-baritoni ja basso), jotka lauloivat tarinaan löyhästi liittyviä lauluja. Tenoreilla (Savveli Andrejev ja Andrei Timoševski) oli pieniä ongelmia äänen särkymisen kanssa sooloissaan, mutta muut kaksi laulajaa selvisivät hienosti. Erityisesti Aleksandr Baškatovilla oli tosi hieno basso. Esityksen ehdoton kohokohta oli Volgan lautturien laulu (trad.), jonka nämä neljä laulajaa esittivät yhdessä kuvatakseen Venäjän kansan kärsimyksiä. Todella vaikuttavaa!

Kuten traaginen aihe vaatikin, suurin osa kohtauksista – ja myös lauluista – olivat sopivan hartaita ja jopa uskonnollisuuteen vivahtavia. Esityksen hilpein hetki oli kohtaus, jossa Matilda Kšesinskaja (ainakin luulen, että sen oli tarkoitus olla hän) tanssahteli pop-sävelmän tahtiin Pariisissa pukeutuneena korkeisiin korkoihin ja mustaan jumppapukuun. Pakko myöntää, että hihitin näylle niin, että koko tuolirivi varmaan tärisi.

En tiedä johtuiko se huonosta markkinoinnista, mutta vain katsomon kuusi ensimmäistä riviä olivat täynnä katsojia, mikä oli kyllä sääli. Huolimatta joistain yltiöisänmaallisista hetkistä, tarina oli ehdottomasti näkemisen arvoinen ja laulajat kuulemisen arvoisia.

 

They Who Shall Endure unto the End in Alexander Theatre, the 23rd of April, 2017

THEY WHO SHALL ENDURE UNTO THE END

Group of Russian director Olga Malikova performed in the Alexander Theatre their musical drama They Who Shall Endure to the End. The drama tells the story of the last Russian imperial family and the name of the play refers to Matthew 24:13 “He that shall endure unto the end, the same shall be saved”.

And we definitely got a drama and a very Russian drama. The director herself, who had the speaking role, screamed and kicked and cried throughout the tragic story of the last Romanovs on the Russian throne. And changed clothes numerous times!  Sometimes she was the teller of the story, sometimes Alexandra, sometimes Mathilde Kschessinskaya.

The rest of the group consisted of male singers (two tenors, a bass-baritone and a bass), who sang songs that were somehow linked to the story. The tenors (Savveli Andrejev and Andrei Timoševski) had some difficulties in their solos but the other two singers did a lot better. Especially Aleksandr Baškatov had a really nice bas. The highlight of the performance was without doubt the Song of the Volga Boatmen (trad.) sung as an ensemble to describe the hard life of the Russian people. Really impressive!

As the tragic theme required most of the scenes including the music were rather heartfelt with some religious accents. However, the most hilarious moment was the scene where Mathilde Kschessinskaya (at least I think it was supposed to be her) danced in Paris to a pop theme wearing high heels and a black leotard. I must admit that probably the whole row of seats shook when I giggled to the sight.

I don’t know if it was due to bad marketing, but only the first six rows of the theatre were filled with audience, which is a pity. Despite some slightly overly patriotic moments, the story was definitely worth seeing and the singers worth hearing.  

Kesäyön unelma Sonoressa, 22.4.2017

KESÄYÖN UNELMA

 

Sibelius Akatemian ooppera esitti Benjamin Brittenin oopperan Kesäyön unelma Musiikkitalon Sonoressa. Suurin osa ihmisistä on varmasti nähnyt jonkun version kyseisestä Shakespearen tarinasta – joko näytelmän, elokuvan tai oopperan. Alkuperäinen tarina kertoo keijuista ja rakastumisen kiemuroista, mutta Sibelius Akatemia oli siirtänyt tarinan festareille ja tehnyt päähenkilöistä musiikkistaroja ja festarivieraita. Ihan kohtuullinen versiointi.

Päähenkilöistä Tytania jäi vähän hengettömäksi, mutta roolihahmo ei nyt ole kovin kummoinen eli siihen on vaikea verevyyttä saadakaan mukaan. Enemmän karaktääriä pystyi saamaan aikaan Oberonin roolin laulanut Maiju Vaahtoluoto ja hän oli yllättävänkin vakuuttava miehenä. Itse pidin kovasti Samuli Takkulan äänestä, joka suorastaan hehkui Demetriuksen roolissa.

Oopperan hauskinta antia oli oopperan sisällä oleva näytelmä, jota ”huoltomiehet” esittivät häitä odottavalle herttualle ja hänen morsiamelleen. Varsinkin Visa Kohva pääsi oikein kunnolla revittelemään Bottomin roolissa, mutta eivät muutkaan huoltomiehet toiseksi jääneet. Visa Kohva osoitti muutenkin hallitsevansa laulamisen lisäksi myös komedian tekemisen. Hän oli oikein vakuuttava aasikin.

Lavastus ja puvustus olivat mukavan festivaalimaisia ja kumisaappaiden runsaus välillä suorastaan huvitti.

Esityksiä on vielä useita jäljellä, joten voin lämpimästi suositella siihen tutustumista. Lippuja saa www.ticketmaster.fi.

A Midsummer Night's Dream in Sonore, the 22nd of April, 2017

A MIDSUMMER NIGHT’S DREAM

 

Sibelius Academy performed Benjamin Britten’s opera A Midsummer Night’s Dream in Helsinki Music Centre’s Sonore. Most people have probably seen some version of this story by Shakespeare, either the play, the movie or the opera. The original story tell about fairies and complications in falling in love, but Sibelius Academy had move the story to a music festival and made the main characters either music stars or festival guests. Not too bad a version of the opera.

Tytania was rather soulless (out of the main characters), but unfortunately the whole role is rather bleak, so it is relatively difficult to make anything out of it. Maiju Vaahtoluoto, who sang Oberon, was able to create a deeper character and she was actually surprisingly convincing as a man. Personally I liked the voice of Samuli Takkula, whose voice radiated warmth in the role of Demetrius.

However, the funniest part of the opera was the play within it, played by the mechanicals to the duke and her bride. Especially Visa Kohva as Bottom had a chance to really show his talent, but the other members of the crew also did well. Visa Kohva proved during the whole opera performance that not only does he has a good voice, but he also knows how to make comedy. He was a very convincing donkey, too!

The set and costumes were very festival-like and the number of rubber boots was at times even a bit hilarious.

There are still several performances left, so I recommend you go and see the opera yourself. Tickets are available at www.ticketmaster.fi.

 

Jevgeni Onegin Suomen Kansallisoopperassa, 18.4.2017

JEVGENI ONEGIN

 

Kansallisoopperan uusin versio Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Oneginista oli luonnollisesti täynnä kaunista musiikkia, mutta pakko myöntää, että tunnepuolella se ei juuri juhlinut. Tietysti oopperan juoni on varsin höhlä ja kieltämättä tunteiden kuohunta ei ole kovin realistisen oloista suurimman osan aikaa, mutta tämä versio kumisi tunnetyhjyyttä.

En erityisemmin pitänyt Marco Arturo Marellin ohjauksesta ja lavastuskin (myös hänen) oli vähän omituinen kallistunut tila, mutta Dagmar Niefindin puvustus oli toimiva.

Kauniin musiikin lisäksi oopperassa oli onneksi pari kohokohtaa. Jussi Myllyksen esittämä Lenskin aaria oli täynnä tunnetta ja hän saikin yleisöltä yhdet illan suurimmista aplodeista ja ihan syystä. Myllyksen venäjän ääntämys vaatii vielä hiomista, mutta kuolemaan valmistuvan Lenskin tunnekuohu oli uskottava ja sydämeenkäyvä.

Toinen hieno kohta oli Jyrki Korhosen Greminin aaria. Kun hän lauloi ”Я безумно люблю Татьяну” (rakastan mielettömästi Tatjanaa), niin se oli helppo uskoa. Ja kun Korhosen venäjän ääntämys on vielä huippuluokkaa, niin totisesti ihmettelin jälleen kerran, miksi Tatjana räytyy Oneginin kaltaisen ääliön perään eikä ole hulluna aviomieheensä. Noh, kaipa makuja on monenlaisia.

 

Eugene Onegin in the Finnish National Opera, the 18th of April, 2017

EUGENE ONEGIN

 

The Finnish National Opera’s latest version of Pyotr Tchaikovsky’s Eugene Onegin was naturally full of beautiful music, but I have to admit that from the point of view of human emotions it was not a bullseye. The storyline is, of course, rather silly and most of the time the ranging emotions aren’t exactly realistic, but this version was really devoid of feelings.

I did not particularly like Marco Arturo Marelli’s direction and setting (also his) was a bit weird tilted space, but costumes by Dagmar Niefield were good.

Fortunately in addition to the beautiful music there were a couple of highlights in the opera. Lensky’s aria, performed by Jussi Myllys, was full of emotion and he received one of the strongest applause of the evening from the audience and justly so. His pronunciation of Russian will still require some work, but the strong emotions of Lensky preparing to die were believable and heartbreaking.

The second fine moment was Gremin’s aria, sung by Jyrki Korhonen. When he sang ”Я безумно люблю Татьяну” (I love Tatyana madly), it was easy to believe. And when he also pronounces Russian really well, I truly once again wondered, why an earth is Tatyana pining away after an idiot like Onegin, when she has such a treasure of a husband. Well, I suppose you can never argue taste!

 

Daniel Filippo Kanneltalossa, 6.4.2017

DANIEL FILIPPO

 

Suomalainen kamariooppera esitti Kanneltalossa Daniel Filipon, uuden suomalaisen, monikielisen kamarioopperan, joka koostuu kolmesta osasta. Libreton teokseen on tehnyt Maritza Núñesaz ja jokaisella osalla on oma säveltäjänsä (Max Savikangas, Lauri Toivio ja Tuomas Turriago.

Oopperan peruskysymys oli: ”Kuka on Daniel Filippo?”. Kolmen säveltäjän yhdistäminen samaan teokseen oli poikkeuksellinen ratkaisu, mutta toi mukanaan mahdollisuuden miettiä Daniel Filippon minuutta kolmesta eri näkökulmasta. Mielestäni jokainen uusi osa toi aina lisää lihaa päähenkilön ympärille ja oopperan teksti korosti tätä. Jo ennen esitystä pidetyssä keskustelutilaisuudessa libretisti kertoi, että hän oli vähentänyt sanoja versio versiolta. Lopullisessa tekstissä huomasi selvästi kaaren yksittäisistä sanoista kokonaisiin virkkeisiin.

Säveltäjät toimivat itse oopperan orkesterina (alttoviulu, huilu ja piano). Itse pidin eniten oopperan viimeisestä osasta. Tuntui että silloin kuva Daniel Filipposta alkoi vihdoin olla kuva ihmisestä, moniulotteinen ja särmikäs, mikä mielestäni kuului myös musiikissa. Daniel Filippon roolissa lauloi erittäin vaikuttavasti Teppo Lampela. Hän pääsi käyttämään ääntään monipuolisesti, hänen kasvoiltaan kuvastui Filippon tunne-elämä, mutta sen lisäksi hän teki myös perin fyysisen esityksen hyppien, juosten ja ryömien tilanteen mukaan. Todella lahjakas suoritus!

Lavastus koostui parista penkistä, tuolista ja kylpyammeesta, enkä enempää kyllä kaivannutkaan. Puvustus oli käytännössä lääkärintakit koko porukalla. Aika veikeä idea sinänsä.

Oopperasta on vielä toinen esitys 7.4. ja voin suositella hieman erilaisesta oopperasta kiinnostuneille!

Näyttämö

Tekijät

Daniel Filippo in Kanneltalo in Helsinki, the 6th of April, 2017

DANIEL FILIPPO 

Finnish Chamber Opera performed a new Finnish, though multilingual opera Daniel Filippo in Kanneltalo in Helsinki. The opera consists of three parts and libretto has been written by Maritza Núñez. Each part has a different composer: Max Savikangas, Lauri Toivio and Tuomas Turrago.


The main question of the opera is: “Who is Daniel Filippo?”. To combine three composers into one opera is an unusual solution, but it made it possible to look at Daniel Filippo from three different angles. I think each section gave more substance to the personality of Daniel Filippo, which was actually highlighted by the text. In the discussion held before the opera, the librettist told that she had diminished the number of words during the creative process from one version to the next. In the final text it was possible to see the development from separate words to whole sentences.

The composers formed also the orchestra (a viola, a flute and a piano). Personally I liked most the last section of the opera. It felt as if the picture of Daniel Filippo became finally that of a human being, multidimensional and edged, which could be heard in the music. The role of Daniel Filippo was sung in a very impressive way by Teppo Lampela. He had a chance to use his versatile voice, his face showed all the emotions of Filippo and the role itself was also very physical. Filippo jumped, ran and crawled all over the stage depending on the situation. Very talented performance indeed!

Setting consisted of a couple of benches, chairs and a bathtub, which was all that was needed. Costumes meant in practice that the whole gang was wearing doctor’s coats. Quite a funny idea as such.

Opera has another performance still in Kanneltalo on the 7^th of April and I can recommend it to everybody who is interested in slightly different type of opera.  

 

The stage

The production group

Dido ja Aeneas Vapaan taiteen tilassa, 3.4.2017

DIDO JA AENEAS

 

English Vocal Consort of Helsinki järjesti yhteistyössä Orpheus Muses ry:n kanssa virkistävän mutta dramaattisen oopperaesityksen Vapaan taiteen tilassa Helsingin Sörnäisissä. Oopperan esityspaikka oli varsin erikoinen, väestönsuoja kallion sisällä. Ei varmasti kaikkein sliipatuimpia ympäristöjä, mutta toimi yllättävän hyvin oopperanäyttämönä.

Ooppera oli modernisoitu tositelevision maailmaan ja vaikka hyppy Troijasta tositelevisioon onkin melkoinen, niin modernisointi oli poikkeuksellisen onnistunut ja yleisöllä oli hauskaa. Puvustus ja lavastus olivat yksinkertaisia, mutta jälleen toimivia. Yleisö pääsi osallistumaan oopperan/tositelevision tapahtumiin useampaankin otteeseen ja tällaisessa pienessä, intiimissä (jos nyt väestönsuojaa voi kutsua intiimiksi) tilassa se oli ohjaajalta (Iko Raatikainen) nerokas ratkaisu.

Ja oopperan paras anti oli tietenkin kaunis musiikki. Erinomaisena orkesterina toimi periodiorkesteri Dido’s Train Kaisa Ruotsalaisen johdolla. Laulajista ylitse muiden oli Didon roolissa loistanut Iida Antola. Mieletön ääni ja upea eläytyminen. Harvoin kuulee When I am laid –aariaa näin täydellisesti esitettynä! Kuolevan Didon tuskan todella tunsi.

Maanantain esityksessä lavalla oli draamaa vielä enemmän kuin oli suunniteltu, kun yksi esiintyjistä loukkaantui ja pyörtyi esityksen loppupuolella. Onneksi hän toipui loppukumarruksiin mennessä jo sen verran, että pystyi vilkuttelemaan lattialla maaten omat kiitoksensa.

Sisäänkäynti

Mainos (mainoksen kuvan copyright Ina Hukki)

Dido and Aeneas in the Space for Free Arts in Helsinki, the 3rd of April, 2017

DIDO AND AENEAS

 

English Vocal Consort of Helsinki organized together with Orpheus' Muses an invigorating but dramatic opera night in the Space for Free Arts in Sörnäinen (Helsinki). The performance took place in a rather unusual environment, that is, in an air-raid shelter. Perhaps not one of the most polished places to sing opera, but it functioned surprisingly well as an opera stage.

The opera was modernized to the world of reality television and even though the jump from Troy to reality television is rather long, the modernization was unusually successful and the audience had fun. Costumes and setting were simple but – again – functioned well. The audience was able to take part in the opera/reality television show several times and in such an intimate (if you can call an air-raid shelter intimate) space it was a genial solution from the director Iko Raatikainen.

And, of course, the best part of the opera was the beautiful music. The orchestra – Dido’s Train –, directed by Kaisa Ruotsalainen was excellent. Iida Antola in the role of Dido was spectacular. Fantastic voice and stunning presence. You don’t often hear the aria “When I am laid” sung so perfectly! You could really feel the pain of the dying Dido.

In Monday’s performance there was extra drama happening on stage, when one of the performers got hurt and fainted during the performance. Fortunately he recovered by the end bows and was able to wave his thanks laying on the floor.

Entrance

Ad (ad's photo copyright Ina Hukki)

Rusalka Kinaporin palvelukeskuksen juhlasalissa Helsingissä, 2.4.2017

RUSALKA  

 

Oopperayhdisty Fantasia esitti Antonín Dvořákin oopperan Rusalka Kinaporin palvelukeskuksen juhlasalissa. Olipa erikoinen kokemus. Ensimmäisen kerran kuulen kokonaisen oopperan pelkän pianosäestyksen voimin. Laura Kivikosken säestystä ei voi muuta kuin kehua. Kokonaisuutena oopperaa voi kutsua jopa kotikutoisen oloiseksi. Esityspaikka toi mieleen koulun juhlasalin ja väliaikatarjoiluna (kuului lipun hintaan) oli omenamehua ja pikkuleipiä. Mutta tietyllä tavalla tämä loikin teokseen oman viehätyksensä.

Lavastuksessa ja puvustuksessa Fantasia myös toimi kierrätysperiaatteella, minkä kyllä huomasi. Asut eivät olleet varsinaisesti loistokkaita, vaan toivat jälleen mieleen kotona koulunäytelmään muokatut puvut. Eniten pidin Vedenhengen harmaasta viitasta, vaikka huppu ei aina menossa päässä meinannutkaan pysyä. Valaistus oli aika sinivoittoinen, joka osittain ilmeisesti kuvasi vettä ja osittain surullista mielentilaa.

Pääosan laulanut Silja Sevonkari selvisi vaativasta roolista oikein hyvin ja pidin erittäin paljon myös Kalle Virtasen metsästäjästä, vaikka hänen roolinsa olikin kovin pieni. Mutta hänellä on erittäin kaunis ja pehmeä ääni, jota oli ilo kuunnella.

Lopuksi on todettava, että sen verran positiivinen kuva esityksestä jäi, että täytyy varmaan kyseisen yhdistyksen tuleviakin produktioita käydä katsomassa.

Sinisävyiset esiintyjät

Ohjelma, copyright Fantasia

Rusalka in Kinapori service center in Helsinki, the 2nd of April, 2017

RUSALKA  

 

Opera society Fantasia performed Antonín Dvořák’s Rusalka in Kinapori service center in Helsinki. What an unusual experience! For the first time I heard an entire opera accompanied by only a piano. Laura Kivikoski behind the piano was spectacular! The opera as such can easily be called home-made. The Kinapori Hall reminded me of a school hall from my childhood and the audience was offered apple juice and butter cookies during the intermission (included to the ticket price). But in a way this made the experience rather charming.

In setting and costumes Fantasia also followed recycling principles, which was easy to see. The costumes weren’t exactly posh, but again reminded me of home-made costumes for the school play. My favourite was the grey cape of the Vodník, even though his hood did not always stay on the head when moving around the stage. The lights were most of the time blue, which I suppose both symbolized water and the blue atmosphere of the opera.

Silja Sevonkari, who sang the main role, did well in her role and I also liked very much Kalle Virtanen in the role of the Hunter. He had a lovely soft voice, which was a pleasure to listen to.

In the end I must say that I got positive enough impression on the performance, so that I will most likely need to go and see also the future productions of this opera society.  

Singers in blue

Programme, copyright Fantasia

Herääminen Kapsäkissä, 1.4.2017

HERÄÄMINEN

 

Kapsäkissä esitettiin Maija Ruuskasen ooppera Herääminen, joka kuvaa Paavo Ruotsalaisen pohdintoja. Muutaman kerran huomasin pohtivani teoksen aikana, onko kyseessä todellakin ooppera, mutta oli tai ei, niin musiikkiteatteria se nyt kuitenkin oli.

Teos on sävelletty kuorolle, baritonille ja saksofonikvartetille. Ratkaisu oli vähän poikkeava, mutta mielestäni toimi kuitenkin. Kuoroja oli itse asiassa kaksi eli Philomela ja Herännäisnuorten kuoro. Philomela on hyvä kuoro ja Akateemisen Saksofonikvartetin jäsenet ovat taitavia soittajia. Joissain kohdissa suorastaan tuntui, että instrumentit olivat vain yksi lauluääni lisää teoksessa.

Eniten kuitenkin pidin teoksen libretosta. Teema toki pyöri samojen aiheiden, pääasiassa armon ympärillä, mutta toisaalta Paavo Ruotsalaisen hengellinen ahdistus tuntui elämänmakuiselta. Jussi Lehtipuu näytteli roolinsa todella taitavasti, vaikka en ihan koko ajan ollut varma, oliko hän äänellisesti paras valinta Paavon rooliin. Ja se on sanottava tämän teoksen positiivisena puolena, että sanoista sai todella hyvin selvää, joten vaikka ohjelmassa oli mukana myös libretto, niin ilman sitäkin pärjäsi hyvin.

Lavastus oli pelkistetty, mutta onnistunut eivätkä puvutkaan kovin koreita olleet, mutta sitä ei herätysliikkeestä puhuttaessa tietysti voi olettaakaan. Musta ja sininen ainoina väreinä toimivat hyvin.

Voin suositella teosta kaikille uskon suuria teemoja pohtiville, sillä tunnelma teoksessa on hyvin intensiivinen ja hyvinkin kokemisen arvoinen.

Akateeminen Saksofonikvartetti ja Tuomas Timonen

Jussi Lehtipuu ja kuorolaisia

 

The Awakening in musical theatre Kapsäkki, 1st of April, 2017

THE AWAKENING  

 

Maija Ruuskanen’s opera The Awakening was performed in musical theatre Kapsäkki. The opera is based on thoughts of Paavo Ruotsalainen, the best know preacher of the revivalist movement, called the Awakened. A few times I noticed that I was pondering, if this really an opera, but who cares, since it was anyway musical theatre.

The opera is composed to a choir, a baritone and a saxophone quartet. The solution is a bit unusual, but it worked in my opinion. There were actually two choirs: Philomela and The Choir of Awakened Youth. Philomela is a very good choir and the member of the Academic Saxophone Quartet were fine musicians. At some points it actually felt as if the instruments were one human voice more in the opera.  

But the most I liked the libretto. The uppermost theme was, truth to be told, about mercy, but the spiritual angst of Paavo Ruotsalainen felt very real. Jussi Lehtipuu acted his role really well, though I have to admit that I wasn’t quite sure all the time if he was vocally the best choice to sing the role of Paavo. One more big plus was that it was really easy to understand the words, so even though there was a libretto included to the programme, it wasn’t absolutely necessary.

Setting of the opera was very simple, but good, and the dresses were not very posh either, but of course they shouldn’t be when we are talking about a revivalist movement. Black and blue as the only two colours in the dresses worked well.

I can recommend this production to everybody who thinks about the great themes of faith, because the atmosphere in the work was very intense and worth feeling.   

The Academic Saxophone Quartet plus Tuomas Timonen

Jussi Lehtipuu and choir members