keskiviikko 2. elokuuta 2017

Puritaanit Savonlinnan oopperajuhlilla Olavinlinnassa, 1.8.2017


PURITAANIT

 

Teatro Real Madrid vierailee tänä kesänä Savonlinnan oopperajuhlilla esittämässä Vicenzo Bellinin oopperaa Puritaanit. Puritaanit on viimeinen Bellinin oopperoista (ensi-ilta 1835) ja sitä pidetään yleisesti todellisena bel canton juhlana. Kun tällainen ooppera esitetään Olavinlinnan kaltaisessa paikassa, niin luvassa on mahtava elämys. Juoni toki on silkkaa höttöä (rakastavaiset kahdesta eri leiristä, mustasukkaisuutta, hulluutta ja lopulta onnellinen loppu) ja libretto todella naiivia sanailua, mutta musiikki on sitäkin parempaa.  

Teatro Real Madrid esittää teosta oopperajuhlilla kahdella miehityksellä. Puritaaneja esitetään yleensä suhteellisen harvoin, koska teos on erittäin vaativa laulettava ja siihen kykeneviä laulajia ei ihan pilvin pimein maailmassa ole, mutta ainakin näkemäni miehitys onnistui esityksessä suorastaan loistavasti.

Jo oopperan alun kuorokohtaus teki vaikutuksen, mutta solistien astuessa lavalla meno vain parani. Elviran esittäjä Maria José Morenon koloratuuri oli erittäin kaunis ja kuitenkin niin vahva, että se kaikui vaikeuksitta kerä kuoron että orkesterin yli tarvittaessa. Hän kykeni myös pienillä eleillä ja ruumiinkielellään ilmaisemaan Elviran hulluuskohtauksia todella hienosti.

Mutta vielä uskomattomannan roolisuorituksen teki Arturon roolin laulanut Francesco Demuro. Hän kykeni vaikeuksitta laulamaan roolin vaatimat korkeimmatkin nuotit, jotka ovat hurjasti korkeammat kuin normaalien tenoriaarioiden vaatimukset. Yleisön villit aplodit oopperan lopussa olivat todella ansaitut.

Hienoa illassa oli myös se, että ooppera ei todellakaan levännyt vain pääroolien laulajien ja parin aarian varassa, vaan upeita kohtauksia oli yksi toisensa jälkeen; esim. Sir Giorgion (Fernando Radó) ja Sir Riccardon (Massimo Cavalletti) duetto Suoni la tromba oli uskomattoman hieno.

Jos teillä siis on joskus mahdollisuus nähdä Teatro Real Madridin laulajien esittävän Puritaaneja, niin menkää ihmeessä katsomaan. Ette taatusti kadu!

 
Olavinlinna

Esiintyjät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti