VIXEN
Jos jollakulla on
vielä harhaluulo, että ooppera on vain kansallisoopperoissa tai tunnetuilla
festivaaleilla pönöttävää ns. eliittiä varten, niin sellaiset uskomukset
kaatuvat kyllä yhä tihenevällä tahdilla uusien oopperaryhmien tehdessä
erilaisia oopperateoksia. Helsingin juhlaviikot ja Helsingin koominen ooppera
toivat Konepajan Brunoon englantilaisen Silent Opera –ryhmän esittämään
Vixenin, jossa Leoš Janáčekin Ovela kettu –ooppera yhdistyy
puheteatteriin ja elektroniseen äänimaailmaan.
Esityspaikkana
oli Konepajan Bruno, joka oli ihanan rouhea ympäristö tarinalle, joka sijoittui
Lontoon kaduille ja asunnottomien asuntolaan. Yleisö kuuli oopperan
kuulokkeiden kautta ja seurasi kävellen esiintyjiä eri tiloihin, joissa
kohtauksia esitettiin.
Aivan oopperan alussa olin vähän skeptinen, kun ensimmäiset hetket esiintyjät olivat kirjaimellisesti yleisön seassa ja varsin pienikokoista päähenkilöä en hieman syrjemmällä seisovana onnistunut näkemään lainkaan. Mutta seuraavissa tiloissa yleisö pääsi istumaan (sohville, tyynyille, eurolavoille, nurin käännetyille juomakoreille; kuka mihinkin) ja tapahtumien seuraaminen oli helpompaa.
Ovelan ketun juoni oli siirtynyt maatilalta ja metsästä Lontoon kaduille ja eläinten ja metsästäjän sijasta tarina kertoi kodittomasta tytöstä ja asuntolan isännästä. Ratkaisu toimi (ehkä vähän yllättäen) todella hyvin.
Suuri kiitos onnistumisesta on varmaan annettava taitaville esiintyjille. Rosie Lomax oli aivan huikea Vixen. Pieni punatukkainen tyttö, jota miehet pystyivät kirjaimellisesti heittelemään yhdellä kädellä ja jonka epäluuloisuus ja rakastuminen kuuluivat hänen kirkkaassa äänessään. Myös Ivan Ludlow kodittomien asuntolan isäntänä ja Robin Bailey ruokaa jakavana ja Vixeniin rakastuvana miehenä olivat hyviä. Oikeastaan esiintyjissä ei heikkoja lenkkejä ollutkaan. Kaikki muusikot/laulajat tekivät rooleissaan varmaa työtä.
Toki saadakseen kaiken irti teoksesta ja sen sanomasta (kadulla asuvista nuorista) yleisön oli osattava vähintäänkin kohtuullisesti englantia. Sanailu oli vauhdikasta, aksentti ei ollut Oxfordin englantia ja välillä kuulokkeisiin tuli muutakin puhetta kuten esim. luetteloita kodeistaan karanneista lapsista. Kaiken kaikkiaan vaikuttava teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti