Toinen
viikonlopun puhtaista lastenoopperoistani (jälleen Prokofjev-salissa) oli
Benjamin Brittenin Pikku nokikolari. Ooppera sijoittuu 1800-luvun Englantiin ja
kertoo Sam-pojasta, jonka hänen vanhempansa ovat myyneet nokikolarin
oppipojaksi. Sam joutuu kiipeämään ensimmäisen kerran savupiipun sisälle,
juuttuu kiinni ja perheen lapset pelastavat hänet. Kaikenlaisten kommellusten
jälkeen, lapset auttavat lastenhoitajan avulla pojan pakoon.
Oopperan musiikki
on varsin vaihtelevaa. Välillä on todella modernin kuuloisia pätkiä ja sitten
taas enemmän mukaansatempaavia reippaita lauluja. Täytyy tosin sanoa, että
järin mieleenpainuvia ne eivät kyllä olleet. Säestys oli tällä kertaa
nelikätisesti soitettu piano. Tämä
ooppera on ehkä musiikillisesti pikkuisen vaativampi lapsille ja jokunen
poistuikin esityksestä kesken näytöksen (tai ehkä oopperan alku oli kaikkein
pienimmille jopa vähän liiankin pelottava).
Esiintyjissä oli
tälläkin kertaa samoja laulajia, jotka olin nähnyt jo aiemmin viikonlopun
aikana. Fedoran esittäjä Tatiana Starkova lauloi lastenhoitajan roolin, Shona Chibirov
oli tällä kertaa nokikolarin poika Clem ja Roman Sagdiev esiintyi jo kolmannessa
viikonlopun oopperassa Johnny Cromena. Hienoimman esityksen teki mielestäni
rouva Baggotin roolissa laulanut Ekaterina Bondarenko.
Lavastus oli
varsin yksinkertainen (lähinnä irtoseinät ja muutama pikkuesine), mutta
näyttämön keskellä seisoi erittäin monipuolinen laatikko. Se oli milloin
mitäkin: savupiippu, lelukomero, matka-arkku, vaunu. Kyseinen laatikko
totisesti todisti, että aina kaiken ei tarvitse olla superhienoa toimiakseen.
Ja kyllä lapsetkin laatikon taian näkivät, sillä näytöksen jälkeen osa lapsista
ryömi uteliaina tutkimaan laatikon sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti