Tänä vuonna Helsingin
Juhlaviikoilla kuulijoita todella hemmoteltiin klassisen musiikin suurteoksilla.
Ensin esitettiin oli Musiikkitalossa Schönbergin kantaatti Gurrelieder ja seuraavaksi
Kaapelitehtaassa Robert Schumannin oratorio Kohtauksia Goethen Faustista.
Faustin juoni lienee useimmille
tuttu. Faust myy sielunsa paholaiselle vastineeksi maallisesta menestyksestä ja
mitä siitä seuraakaan. Jussi Nikkilän ohjaus Faustista oli varsin modernisoitu.
Teoshan vaatii muutenkin ison joukon esiintyjiä, mutta Nikkilä oli lisännyt
joukkoa vielä näyttelijöillä. En ole ihan varma, onko Kaapelitehtaan kaltainen
laatikkomainen tehdastila aivan kaikkein oivallisin ympäristö tälle teokselle.
Permannolla sijaitsevalta paikaltani näin kyllä koko esityksen erinomaisesti ja
suurimman osan teoksesta kuulinkin upeasti, mutta varsinkin parvelta laulavien
solistien ääni tuntui välillä katoavan jonnekin matkan varrella. Kaikesta
huolimatta olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että teos yleensä esitettiin
Suomessa.
Nikkilän ohjaus oli
mielestäni turhankin täysinäinen. Solistit lauloivat ensin orkesterin edessä ja
väliajan jälkeen parvelta. Orkesterin takana puolestaan näyttelijät esittivät
teosta ilman puhetta (kävivät välillä myös esiintymässä katsomon puolella) ja
heidän taustallaan tarina eteni myös toisena versiona videoesityksenä. Kuorot vuorostaan
lauloivat osuutensa parvelta. Pakko myöntää, että minun hoksottimeni eivät
ainakaan riittäneet seuraamaan tätä kaikkea, joten alkusoiton jälkeen jätin
videon seuraamisen lähes sikseen, näyttelijöitäkään en ehtinyt seuraamaan koko
aikaa (vaikka loistavaa Sanna-Kaisa Paloa paholaisena yritinkin seurata aina
kuin mahdollista), vaan keskityin enemmän solistien ja orkesterin
kuuntelemiseen.
Ja kyllä heitä kelpasikin
kuunnella. Jo Radion Sinfoniaorkesteri Hannu Linnun ohella olisi ollut riittävä
syy tulla kuuntelemaan teos, mutta sen lisäksi illan solistijoukko oli suorastaan
erinomainen. Useilla solisteilla oli useampi kuin yksi rooli laulettavana,
mutta se ei menoa haitannut. Tällä kertaa joudun noukkimaan joukosta
useammankin suosikin. Helena Juntunen oli jälleen kerran huikea. Hänen
eläytymiskykyään ei voi kuin kadehtia. Soile Isokoski on edelleenkin mahtavassa
iskussa ja olin erittäin onnellinen, että sairastuneen Maximilian Schmittin
tilalle oli saatu aina yhtä upea Tuomas Katajala. Tykästyin myös kovasti Markus
Suihkosen esitykseen. Toivottavasti Helsingin Juhlaviikot jatkaa tällaisten hienojen
esitysten tuomista yleisön eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti