Sain hieman yllättäen
mahdollisuuden käydä katsomassa Lahden Sibelius-festivaalin lauantain konsertin,
jossa soitti Sinfonia Lahti ja solistina lauloi Karita Mattila. En
voi sanoa olevani mikään suunnaton Sibelius-asiantuntija, mutta kuten suuri osa
suomalaisista, olen toki kuullut Sibeliuksen sinfoniat ja jonkin verran
muutakin hänen musiikkiaan. Senkin vuoksi olin konserttilipusta erityisen
tyytyväinen, koska lauantaina esitettiin hieman harvemmin kuultavia teoksia,
joita en kaikkia tuntenut entuudestaan.
Ensimmäisenä Sinfonia Lahti esitti kapellimestari Dima Slobodenioukin johdolla Bardin.
Teos on lyhyt – vain noin 10 minuuttia – mutta pidin siitä kovasti. Harpulla on
iso rooli Bardissa ja suurimman osan aikaa musiikki on hyvin hienovireistä ja
vain muutaman kerran musiikki nousee pauhaamaan voimalla. Kiinnostava
tuttavuus!
Sitten vuorossa olikin jo
Karita Mattila, joka esitti viisi Sibeliuksen laulua (Arioso, Våren flyktar
hastigt, Se’n har jag ej frågat mera, Demanten på marssnön, Höstkväll).
Mattilan esitys oli aivan erinomainen. Häntä itseään näytti jännittävän
varsinkin viimeisen kappaleen korkeat nuotit, mutta aivan turhaan. Toki hänen
äänensä on erilainen kuin nuorena naisena ja ehkäpä korkeat nuotit vaativat
enemmän keskittymistä, mutta komealta ne edelleen kuulostavat. Lisäksi kokemuksen
tuoma syvyys esittämisessä ja aivan kerrassaan upeat ala-äänet saivat ainakin
minut toteamaan, että Mattilaa kannattaa kyllä edelleen matkustaa vähän kauempaakin
kuuntelemaan. Harmi vaan, että lauluja ei tuon enempää ollut tarjolla; olisin
niitä mielelläni kuunnellut vielä toisenkin mokoman. Ylimääräisenä numerona Mattila
lauloi laulun Illalle, joka oli aivan
eri sarjaa kuin varsinainen konserttiohjelma – paljon kevyempi laulahdus. Mukava
laulettava, mutta vähän yllättävä valinta tuon ohjelmiston lopetukseksi.
Väliajan jälkeen Sinfonia Lahti esitti vielä teoksen Öinen ratsastus ja auringonnousu, jonka Sibelius
on sanonut kuvanneen öistä ratsastusta Suojärveltä Värtsilään (tosin hän on eri
ihmisille kertonut muitakin vaihtoehtoisia taustoja sävellykselle). Minusta oli
jännää yrittää bongata musiikista erilaisia asioita (luonto, eläimet jne) ja
tietysti kuvittelinkin tunnistavani sielä joitain asioita. Tiedän häntä sitten,
olinko oikeassa.
Minulle konsertin kakkososan
huippu oli kuitenkin teos Satu. Kauniisti soiva teos, jossa aivan erityisesti
ihastuin alttoviulun soolokohtiin. Mikä ihana syvä sointi! Olisin hyvin voinut
kuunnella Sadun toiseenkin otteeseen vaikka saman tien.
Ylimääräisenä numerona Sinfonia
Lahti esitti Finlandian, mikä ei ollut mikään suunnaton yllätys. Tämä teos on
taatusti jokaiselle suomalaiselle tuttu ja herättää paljon isänmaallisia
tunteita. Slobodenioukin Finlandia oli tavattoman iskevä, suorastaan sotaisa
esitys. Tulipahan jälleen kerran todistetuksi, että niinkin usein soitettu teos
kuin Finlandia, voi kuulostaa eri esittäjien käsissä ihan erilaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti