Helsingin oopperakesässä esitettiin koronalykkäysten jälkeen myös Opera Fortisin tuottama Pehr Henrik Nordgrenin ooppera Musta munkki. Ooppera on sävelletty 1981, mutta sen esityskerrat ovat jääneet varsin vähiin, joten jälleen kyseessä oli ooppera, jonka esitystä olin odottanut kovin.
Ooppera sijoittuu
Venäjälle ja libretto on itse säveltäjän tekemä Anton Tšehovin novellin pohjalta. Ooppera alkaa siitä,
että Andrei Kovrin (baritoni Kristian Lindroos) on tullut vierailemaan
maaseudulla vanhan ystävänsä Jegorin (tenori Pekka Kuivalainen) luona
toipuakseen ylirasituksesta. Hän rakastuu tämän tyttäreen Tanjaan (sopraano
Johanna Isokoski) ja he menevät naimisiin. Kovrinia kuitenkin vainoaa näyissä
musta munkki, joka ylistää hänen älykkyyttään ja sanoo, että vain hän voi
älyllään pelastaa maailman. Munkin yllyttämänä hän vaipuu yhä syvemmälle
mielettömyyteen ja raataa tieteellisen työnsä parissa päivin ja öin. Tanja
huomaa Kovrinin sairastumisen ja pakottaa hänet hoitoon. Kovrin toipuukin
tavallaan, joskin katkeroituu. Jegor kuolee ja hänen rakastamansa hedelmätarha joutuu
vieraisiin käsiin. Myös Kovrin kuolee tuberkuloosiin ja vielä kuolinvuoteellaan
hän näkee mustan munkin.
Oopperan tarina
on siis varsin venäläisen mystinen. Ohjaaja Ville Saukkonen oli toteuttanut
melko sovinnaisen ohjauksen, joka kuitenkin sopi tähän teokseen erinomaisesti.
Mustan munkin musiikki oli kiinnostavaa ja pidin siitä kovasti. Lindroos oli
loistava Kovrinina sekä laulullisesti että näyttelijänä. Myös Johanna Isokoski
teki hyvän vaikutuksen Tanjana. Kuultuani lyhyen ajan sisään pari supermodernia
oopperaa, Musta munkki oli hyvä muistutus siitä, että osa hieman uudemmasta
oopperamusiikista on täysin ymmärrettävää ja jopa helposti lähetyttävää
maallikoillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti