Aino Ackté in the Alexander Theatre, the 12th of November, 2017

Ilkka Kuusisto composed his opera on Aino Ackté (the first internationally famous Finnish opera singer) already for the centennial of the Finnish National Opera in 2011. However, the National Opera did not approve it to its programme, officially due to poor quality of the libretto. Fortunately the opera was not totally forgotten and it was produced with a revised libretto (revisions made by Martina Roos based on the original libretto of Pentti Savolainen and Juha Kandolin) by South Savo Music Theatre and Opera Society; first three times in Savonlinna and now two more times in sold out Alexander Theatre in Helsinki.

The opera consists – as so many operas based on real life characters – of several fragments of the life of the main character. Even the revised libretto was not that great, but the performance itself had some old-time charm. Costume and set design (designer Anne Peltonen) were made of recycled materials and in my opinion both were quite nice; some of the hats were simply charming.

Ilkka Kuusisto’s music was not very memorable. After the first act the only things I remembered were Gounod’s “Jewel Song” (Ackté’s bravura song) and Finnish folk song “Pai, pai, paitaressu”, neither of which were composed for this opera. Fortunately in the second act there was the song “Ooppera, hyi saatana!” (Opera, ew, hell!), which got the audience clapping enthusiastically and justly so.

The central figure of the opera was, of course, Aino Ackté and Päivi Pylvänäinen, who sang this role. Unfortunately Ackté remained as a person very shallow; a pretty smile and angry kicks did not quite convey the depths of an artistic soul. Her passion for opera also seemed superficial. Not that the other characters were that deep either. Perhaps the fullest performance was given by Anu Ontronen, who sang the roles of both Aino’s mother Emmy Achté and her daughter Glory.  

Pohjantähti Musiikkitalossa, 11.11.2017

Kokkolan oopperayhdistys toi ensimmäistä kertaa Suomessa lavalle Giacomo Meyerbeerin oopperan Pohjantähti. Teosta esitettiin muutama kerta kesällä Kokkolan oopperakesän yhteydessä ja nyt Helsingin Musiikkitalossa. Esitys todisti jälleen kerran, että maailmassa on runsaasti oopperan helmiä, joita ei juuri esitetä ja joita ei Suomessa ole nähty koskaan. En varmasti ollut ainut yleisön joukossa, jossa tämä esitys herätti kiinnostuksen nähdä muitakin Meyerbeerin oopperoita.

Tarinan juoni kertoo Venäjän tsaari Pietarin ja hänen tulevan vaimonsa Katariinan rakkaustarinan. Oikeassa elämässä liivinmaalaisesta Katariinasta on libretossa tehty suomalainen, joten siinäkin mielessä teos sopi hyvin esitettäväksi Suomen juhlavuonna.

Musiikkitalo ei nyt ehkä ollut ihan paras mahdollinen lava esittää oopperaa, mutta parempi sekin kuin se, että oopperaa ei olisi lainkaan nähty pääkaupunkiseudulla. Lavastuksena oopperassa oli vain pari kertaa lavalla kannetut puunkarahkat, jotka ilmeisesti esittivät Karjalan mäntyjä. Oopperan pukusuunnittelusta vastasi Noora Salmi, joka oli luonut vain kevyesti epookkiin viittaavat asut esiintyjille. Kukkia oli koristeina sekä hiuksissa että kapellimestarin korokkeella ja niitä heiteltiin myös yleisölle.

Ranskankielisen oopperan koko tekstitystä ei heijastettu laajakankaille, vaan niitä käytettiin päätapahtumien ja ydinrepliikkien heijastamiseen mykkäelokuvien tapaan. Ratkaisu oli todella mukava ja antoi mahdollisuuden keskittyä enemmän itse esityksen ja musiikin seuraamiseen. Monethan valittavat oopperassa, että tekstin lukeminen häiritsee itse esityksen seuraamista.

Meyerbeerin musiikki on hyvin romanttista ja teoksessa on lukuisia hienoja koloratuurinumeroita. Tällä kertaa on todettava, että ilta oli naisten. Anu Komsi oli upea Katariinan roolissa ja hänen höyhenenkevyet korkeat äänensä suorastaan lumosivat. Minulle uusi tuttavuus oli myös Prascovian roolissa laulanut Anna Palamina, jonka koloratuuri oli aivan fantastinen. Myös pienemmissä rooleissa laulaneet Johanna Lehesvuori (Natalie) ja Annastiina Tahkola (Ekimonna) lauloivat oikein kauniista. Miehistä eheimmän suorituksen teki ehdottomasti Gritzenko roolissa laulanut Heikki Kilpeläinen. Teoksen huippuhetkiä olivat ehdottomasti Katariinan ja Prascovian duetto ensimmäisessä näytöksessä sekä Katariinan aaria kahden huilun kanssa kolmannessa näytöksessä. Molemmat olivat aivan käsittämättömän upeaa kuultavaa.

The North Star in the Helsinki Music Centre, the 11th of November, 2017

Kokkola Opera Society brought for the first time to stage in Finland Giacomo Meyerbeer’s opera The North Star. The opera was performed a few times during the summer in Kokkola Opera Summer and now in the Helsinki Music Centre. This performance proved once again that there exists a vast amount of operatic pearls that are not performed that often and definitely not in Finland anyway. I am sure that I was not the only one in the audience that after the evening had a huge urge to see more operas by Meyerbeer.

The opera tells the love story of Russian tsar Peter and his future wife Catherine. In real life she was from the Polish-Lithuanian Commonwealth, but in the libretto of this opera she was from Finland, which makes this a great opera to be performed for the first time in Finland during this anniversary year.

The Helsinki Music Centre may not have been the best place for the performance, but if the alternative was not to see it at all in the capital city area, we must be immensely happy. The set design did not really exist except a few ”trees” that were brought to the stage a couple of times to mark Carelian woods (I think). The costume designer was Noora Salmi, who had created costumes that had a touch of epoch in them. Flowers were used as decorations in the hair and the conductor’s stand and they were also tossed to the audience.  

Though the opera is sung in French the whole text was not projected to the screens, but they were used for explaining the main events and key lines like in silent movies. The solution was really good and gave a chance to concentrate more on the performance itself and the music, of course. After all, people often complain that following the text disturbs following the performance.

Meyerbeer’s music was very romantic and the opera had several lovely coloratura parts. This time I have to say that the evening belonged to the ladies. Anu Komsi was excellent in the role of Catherine and ther paper thin high notes enchanted the audience. Anna Palamina in the role of Prascovia was a new acquaintance to me, but she had a gorgeous coloratura voice. Also Johanna Lehesvuori (Nathalie) and Annastiina Tahkola (Ekimona) in their smaller roles sang beautifully. Out of the men the most solid performance was given by Heikki Kilpeläinen in the role of Gritzenko. The highlights of the opera were without doubt Catherine’s and Prascovia’s duet in the first act and Catherine’s aria with two flutes in the third act. They were both unbelievable wonderful.  

 

Vanhapiika ja varas Turun Logomon Teatteri-salissa, 10.11.2017

Saaristo­-ooppera esittää riemastuttavan version Gian Carlo Menottin pienoisoopperasta Vanhapiika ja varas Turun Logomon Teatteri-salissa. Kyseinen ooppera on alun perin tehty radio-oopperaksi, mutta Menotti teki siitä myös toisen version teatterin lavalla esitettäväksi. Oopperan juoni kertoo hieman jo kypsemmässä iässä olevasta Miss Toddista, hänen palvelustytöstään Letitiasta ja heille vieraaksi siunautuvasta Bobista sekä paikkakunnalla leviävistä tarinoista alueella liikkuvasta varkaasta. Saaristo-oopperan versiossa tapahtumat sijoittuvat radiostudioon, jossa kyseistä oopperaa parhaillaan esitetään. Teos esitetään suomeksi.

Menottin musiikki on tässä oopperassa kevyttä ja hyväntuulista. Varsinkin Miss Toddilla ja Miss Pinkertonilla (juoruilua rakastava tuttava) on teoksessa mukavia melodisia yhteisnumeroita.

Laulullisesti esitys ei ollut ihan maailmanluokkaa, mutta esityksellisesti teos oli mainio. Jokainen esiintyjä otti kaiken irti roolistaan ja loi yleisöä hauskuuttavaa farssia. Myös puheroolissa esiintynyt Jukka Rasila (joka joutui kyllä myös laulamaan välillä) ja säestävä pianisti Pasi Helin tekivät mahtavat roolit. Juha Hostikka Bobin roolissa teki ehdottomasti parhaan laulusuorituksen. Hänen esityksensä aariasta ”When the air sings of summer” oli suorastaan erinomainen.

Vanhapiika ja varas on mitä mainioin pimeän syysillan piristäjä, vaikkei olisi edes kiinnostunut oopperasta taiteenlajina. Siitä on vielä kaksi esitystä jäljellä: tiistaina 14.11. ja keskiviikkona 15.11. ja suosittelen lämpimästi käyntiä Logomossa sitä katsomassa. Esitys kestää vain tunnin ja 15 minuuttia, joten koko iltaa oopperaan ei edes kulu ja sen saa survottua vähän kiireempääkin aikatauluun.

The Old Maid and the Thief in Logomo's Theatre stage in Turku, the 10th of November, 2017

Saaristo-ooppera is performing a hilarious version of Gian Carlo Menotti’s opera “The Old Maid and the Thief” in Logomo’s Theatre stage in Turku. The opera was originally a radio opera, though Menotti made also another version for theatre stage. The story tells about an old maid Miss Todd and her maid Letitia, their house guest Bob and rumours that circle around telling about a thief that is free in the area. In Saaristo-ooppera’s Finnish language version the opera is played in a radio studio.

Menotti’s music is in this opera light and cheerful. Especially Miss Todd and Miss Pinkerton (her gossip-loving buddy) have nice, melodic duets.

From the point of view of singing the opera was not world class, but as a performance it was superb. All performers made the most of their roles and created a lot of fun moments for the audience. Jukka Rasila, who had a speaking role – though he ended up signing at one point – and the pianist Pasi Helin also did great performances. Juha Hostikka in the role of Bob was the star singer of the night. His air “When the air sings of summer” was magnificent.

“The Old Maid and the Thief” is an excellent opera to lighten up these murky autumns evenings even when you are not very interested in opera as an art form. There are still two performance left: on Tuesday the 14^th and Wednesday the 15^th of November and I warmly recommend a visit to Logomo. The opera lasts only an hour and 15 minutes, so it does not even take the whole evening and it is thus easy to cram even to a bit busier schedule.

H-mollimessu Helsingin tuomiokirkossa, 3.11.2017

Jetlagista huolimatta olin päättänyt mennä kuuntelemaan Helsingin tuomiokirkkoon Cantores Minoreksen esittämän Johann Sebastian Bachin H-mollimessun. Tämä messu ei ole ihan joka vuosi Helsingissä esityslistalla, joten halusin ehdottomasti kuulla sen. Väsymys saattoi taittaa hieman terää kokemukselta, mutta musiikki oli sen verran hienoa, että hyvin jaksoin pysyä hereillä – varsinkin kun teos ennalta ilmoitetun kahden ja puolen tunnin sijasta kestikin vain kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia.

Cantores Minores johtajanaan Hannu Norjanen teki varmaa työtä teoksen kanssa. Bachin musiikki kaikui kaikessa komeudessaan ja orkesterina toiminut Suomalainen barokkiorkesteri säesti hienosti. Teoksessa on useita kohtia – lähinnä aarioita, joissa koko orkesterin sijasta säestyksenä toimii vain muutama instrumentti ja ne toivat ihanaa keveyttä ja intiimiyttä esitykseen. Kyllä kuoro silti pääsi ajoittain kunnolla revittelemäänkin.

H-mollimessuhan koostuu pääosin muista teoksista noukituista osista ja vain muutama osuus on sävelletty nimenomaan tätä teosta varten. Siitä huolimatta kokonaisuus on ihmeen ehjä ja todella monipuolinen. Suosikkini kaikista osista oli Symbolum Nicenum (Credo) eli Nikealainen uskontunnustus. Sen eri palaset olivat todella kauniita ja vaihtelevia.

Solisteista ehdottomasti upein oli Monica Groop. Osittain se ehkä johtuu siitä, että alttoaariat ovat teoksen helmiä, mutta kyllä myös Groopin ääni suorastaan hehkui niissä.

 

Mass in B minor in the Helsinki Cathedral, the 3rd of November, 2017

Despite my jetlag I had firmly decided to go and listen to Cantores Minores’s performance of Mass in B minor by Johann Sebastian Bach in the Helsinki Cathedral. This mass is not performed every year in Helsinki, so I absolutely wanted to hear it. Exhaustion may have dulled the effect a bit, but the music is so beautiful that I had no difficulties staying awake – especially since the length of the performance was instead of the earlier informed two and a half hours only two hours and ten minutes.

Cantores Minores choir with their conductor Hannu Norjanen did well with the work. Bach’s music rang superbly and the Finnish Baroque Orchestra also played well. The mass has several places – mostly arias – where instead of the whole orchestra only a few instruments accompany the singers, which brought lovely lightness and intimacy to the work. The choir still had plenty of chances to rev its vocal cords.

Mass in B minor consists mainly of parts from earlier composed works and only a few pieces are composed especially for this mass. Despite that, the entity is surprisingly whole and truly versatile. My favourite of all parts was Symbolum Nicenum (Credo), that is Nicene Creed. Its parts were extremely beautiful and multifaceted.

The absolutely best of the soloists was Monica Groop. Partly it was perhaps because the alto arias are highlights of the work, but her voice was also in an absolutely gorgeous form.