maanantai 26. helmikuuta 2018

Cardillac Estonia-teatterissa Tallinnassa, 25.2.2018


Vähältä piti, että Estonia-teatterin esitys Paul Hindemithin oopperasta Cardillac ei jäänyt minulta näkemättä. Olin vihdoin löytänyt kalenteristani sille sopivan päivän viime keväänä, kun pääesiintyjä sairastui ja esitys peruttiin. Onneksi sain siirrettyä lippuni vuotta myöhemmäksi tähän Cardillacin viimeiseen esitykseen. Esityksen jälkeen olin vielä onnellisempi siitä, että en missannut sitä.

Cardillac kertoo tarinan kultasepästä, joka rakastuu omiin luomuksiinsa niin valtavasti, että ei voi enää luopua niistä. Kun joku asiakas ostaa jonkun korun, Cardillac surmaa ostajan ja ottaa korun takaisin itselleen. Tarina on aika nyrjähtänyt, mutta niinhän Hindemithillä yleensä on. Teoksen musiikki on myös hyvin tunnusomaista Hindemithiä. Itse pidin musiikin dramaattisuudesta.

Mielestäni Estonia-teatteri oli onnistunut kokoamaan teokseen erinomaisen työryhmän, joka oli onnistunut luomaan ehjän esityksen. Teoksen erittäin onnistuneesta ohjauksesta vastasi suomalainen Vilppu Kiljunen. Sen dramaattisuutta tuki myös lavastus ja puvustus (Kimmo Viskari). Lavastus oli pääosin punaista geometriaa ja puvustuksessa luotettiin perusväreihin (punainen, musta, valkoinen) sekä runsauteen. Viskari sai yhdessä valaistuksen suunnitelleen Anton Kulaginin kanssa luotua erittäin visuaalisen oopperan, jota oli nautinto seurata. Kaksi tuntia tuntui todella lyhyeltä ajalta tämän oopperan parissa. Isot aplodit Estonia-teatterille teoksen ottamisesta ohjelmistoon! Päätöstä on varmaan mietitty tovi, sillä teos ei kuulu takuuvarmoihin klassikoihin ja suurelle yleisölle vähän tuntemattomampien teosten esittäminen on kansallisoopperoillekin jo ihan taloudellinenkin riski. Mutta joskus riskin ottaminen kannattaa.

Estonia-teatterin kuoro oli jälleen kerran hyvässä iskussa sekä äänellisesti että liikekieleltään. Oopperan pääroolin lauloi kunniakkaasti Rauno Elp. Oma suosikkini esiintyjistä oli Ladyn roolin laulanut Heli Veskus. Hän oli suorastaan loistava roolissaan. Myös Cardillacin tyttären roolin laulanut Helen Lapalaan suoriutui oikein hyvin. Hän oli sopivan tyttömäinen ja hämmentynyt ja ääni soi oikein kauniisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti