Varmasti yksi
tämän vuoden odotetuimpia oopperan kantaesityksiä on Olli Kortekankaan Veljeni
vartija Tampereen oopperassa. Ooppera kertoo sadan vuoden takaisista
tapahtumista Tampereella, sisaruksista, jotka joutuvat sisällissodassa eri
puolille. Tarina ei ole tositarina, mutta voisi olla. Kukaan päähenkilöistä ei
selviä ehjänä sisällissodasta: osa kuolee ja kaikki kärsivät. Näin vahvasta
aiheesta kirjoitettaessa odotetaan tietenkin vahvaa tarinaa ja osittain tässä
oli onnistuttukin. Sisarusten kohtaloiden myötä nousee hyvin esiin kansan
jakautuminen kahtia, mutta itse en ollut erityisen ihastunut oopperan libreton
on kirjoittaneen Tuomas Parkkisen työhön. Mitä lisäarvoa riimittelyn oikein
ajateltiin tuovan tekstiin? Parkkinen vastasi myös teoksen ohjauksesta.
Yhdeksi oopperan
hahmoista muodostui Tampere; oopperan tapahtumat sijoittuivat kivenheittojen
päähän Tampere-talosta. Koska en itse ole kotoisin niiltä seuduilta, suurin osa
viittauksista jäi minulta ymmärtämättä, mutta väliajalla keskustelin erään
oopperaystäväni kanssa, jolla on siteitä seudulle ja hän hieman valaisi
tapahtumapaikkoja minulle.
Teoksen
lavastuksesta vastasi Kati Lukka, puvuista Tarja Simone ja valosuunnittelusta
Ville Syrjä. He onnistuivat luomaan erittäin vaikuttavan taustan esitykselle;
maailman, joka oli harmaa lukuun ottamatta punaisten käsivarsinauhoja.
Oopperan musiikki
oli selkeästi sävelletty tukemaan tapahtumien kaarta. Mukana oli dramaattisia
kohtia, mutta myös hiljaisia pätkiä, joiden aikana henkilöhahmot pohtivat
elämää. Välillä säestys oli jopa kokonaan poissa. Tampereen filharmonian kapellimestarina
toimi Santtu-Matias Rouvali ja kuoro-osuuksista vastasi Tampereen oopperan
kuoro. Erityisesti kuoroa on kehuttava; Mustaa, mustaa –laulu oli yksi oopperan
vaikuttavimmista hetkistä.
Tässäkin
teoksessa pääosiin nousivat laulajat. Tuuli Takala lauloi Amanda Rossin roolin
ilman pienintäkään virhettä. Tuomas Katajala hänen miehenään Iisakki Frimanina
oli tasaisen varma, kuten aina, Erica Back Serafina Suomena teki erinomaisen
roolityön, kuten myös Suvi Väyrynen Onni Kontiona. Mutta oopperan koskettavimmasta
esityksestä vastasi ehdottomasti Juha Kotilainen Johannes Rossina. Kun hän
lauloi Ken miekkaan tarttuu –aariansa, niin jopa influenssakauden yskinnät
vaikenivat katsomossa. Kotilaisen eläytymistä rooliinsa ei voi kuin ihailla
varauksetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti