Kallisto Madridin Teatro Realissa, 24.3.2019

 Madridin Teatro Real (kuninkaallinen teatteri) juhlii tänä vuonna 200-vuotispäiviään. Oopperatalo on tunnettu siitä, että varsin traditionaalisesta rakennuksesta (kultakoristeet ja punainen plyyshi) huolimatta esitetyt oopperat ovat usein moderneja ohjauksia. Olin pongannut ohjelmasta varsin harvoin esitetyn Francesco Cavallin barokkioopperan Kallisto ja kun talvilomamatkani kohdistui Madridiin, odotin todella kiinnostuneena, mitä työryhmä siitä olisi saanut aikaan.

Oopperan juoni perustuu Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teoksen tarinaan jumalatar-Dianan nympfistä Kallistosta, johon Jupiter iskee silmänsä. Kallisto ei ole tippaakaan kiinnostunut Jupiterista, mutta tämähän ei anna periksi, vaan naamioituu Dianaksi. Kalliston ja vale-Dianan välille syntyy suhde ja Kallisto tulee raskaaksi. Jupiterin vaimo Juno – kyllästyneenä harhailevaan mieheensä – muuttaa Kalliston karhuksi. Jupiter ei voi kumota kirousta, mutta muuttaa Kalliston tämän kuoltua Ison Karhun tähtikuvioksi taivaalle.

Kuten säännölliset blogini lukijat jo varsin hyvin tietävät, olen suuri barokkioopperoiden ystävä, joten nautin tämänkin oopperan musiikista, vaikka se ei ihan Händelin veroisesti minua sytyttänytkään. Orquestro Barroca de Sevillan soitto oli kuitenkin hienovireistä ja solistien taso oli myös korkea. Oma suosikkini oli Jupiterin roolin laulanut Wolfgang Stefan Schwaiger, mutta pidin myös Caliston esittäjästä Anna Devinistä, jonka tyttömäinen Kallisto oli varsinkin oopperan alussa todella veikeä.  

Mutta oopperan suurin anti oli ehdottomasti sen visuaalisuudessa ja mikä olikaan sen sopivampaa, kun esityspaikkana oli Madrid, jossa on epäilyksettä joukko maailman parhaita taidemuseoita (Prado, Reina Sofia, Thyssen-Bornemisza suurimmat mainitakseni). Teoksesta ei ollut tehty mitään pompöösiä antiikin draamaa, vaan se kuvasti kaupungissa vahvasti elävää kubismin ja surrealismin henkeä. Ohjaus (David Alden), lavastus (Paul Steinberg), puvustus (Buki Shiff) ja valaistus (Pat Collins) olivat kaikki samassa linjassa. Minun lempihahmoni lavalla oli ehdottomasti sisilisko-tarjoilija; se oli todella luonnollisen näköinen sisilisko (tietysti isompi kuin oikea), jonka selässä tarjotin kulki hitaasti halki näyttämön. Mutta olihan lavalla myös vuohi, lammas, hevonen, käärme ja lehmä (erikoista kyllä miespuolinen lehmä ja erittäin itsetietoinen lehmä muuten), joten lavalla riitti mielenkiintoista seurattavaa myös musiikin lisäksi.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen Madridin oopperakokemukseni oli sen verran mukava, että voin hyvin kuvitella käyväni siellä toistekin katsomassa jotain kiinnostavaa uutta oopperaa ja voin suositella sitä muillekin.

Pääsisäänkäynti

Katsomo

Esiintyjät