tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kuusi ja kataja Helsingin saksalaisessa kirkossa, 27.4.2019


Veli Pekka Bäckmanin kamariooppera Kuusi ja kataja ei ole ihan upouusi ooppera, mutta sillä on mielenkiintoinen tie nykyiseen muotoonsa. Alun perin ooppera laulettiin pianosäestyksellä, sitten suuremman orkesterin kanssa, kunnes lopulta päädyttiin tämänhetkiseen muotoon, jossa säestyksestä vastaa jousikvartetto. Teos piti esittää Helsingissä jo viime vuoden lokakuussa Aleksanterin teatterissa, mutta esitys peruuntui huonon lipunmyynnin vuoksi. Nyt sitä esitettiin kahtena peräkkäisenä iltana Saksalaisessa kirkossa. Ainakaan lauantain esitys ei ollut löytänyt katsojiaan, sillä yleisöä oli paikalla kirjaimellisesti vain kourallinen, mikä oli suunnaton sääli, koska esitys oli oikeasti hyvä.

Ooppera pohjautuu kahteen Edvin Piiran runoon, joten ilta myös alkoi noin puoli tuntia kestäneellä laulelmakonsertilla Piiran runoihin (Oodi vuodenajalle), jossa Markus Bäckman lauloi V-P. Bäckmanin pianosäestyksellä. Pidin lauluista kovasti; jo runot olivat kiinnostavia, mutta ennen kaikkea Bäckmanin tulkinta nosti ne vielä tasoa ylemmäksi. Hienoja tunnelmakuvia vaihtuvista vuodenajoista.

Itse illan oopperan eli Kuusen ja Katajan juoni käsittelee luomisen tuskaa. Toivon muusa Lempi on kuollut ja Toivon sävellystyö ei ota sujuakseen. Usko tulee avuksi ja tueksi ja luova työ käynnistyykin. Tuloksena on valtava riitasointu ja tilanne näyttää toivottomalta. Rakkaus kuitenkin pelastaa tilanteen.

Bäckmanin musiikki oli mukaansatempaavaa, ajoittain suorastaan musikaalinomaista. Teoksessa oli draamaa, tuskaa, mutta myös huumoria, joka kuului musiikissa. Pidin Camerata Amoroso -jousikvarteton soitosta ja myös solistit selviytyivät urakastaan kiitettävästi. Pekka Haahtin Toivo oli lihaa ja verta oleva tuskainen mies ja taiteilija. Janne Hautsalon Usko taas ajoittain suorastaan mahtipontinen järjen mies ja Tia Svanberg eteerinen Lempi. 

Kaiken kaikkiaan tämä kamariooppera osoittautui oikeaksi pieneksi oopperahelmeksi, jota voin lämpimästi suositella muillekin. Kannattaa seurata Veli Pekka Bäckmanin nettisivua www.virtamies.fi mahdollisten tulevien esitysten varalta.
Lisävinkkinä voi sanoa, että Bäckman valmistaa myös limonadia ja pakkohan sitä oli pari pulloa maistiaisiksi ostaa!


Markus ja Veli Pekka Bäckman

Kuusen ja katajan laulajat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti