Alban Bergin Wozzeck ei
nyt varsinaisesti ole tunnettu hilpeästä juonestaan. Nyt Kansallisoopperassa
esitettävä ooppera perustuu Georg Büchnerin näytelmään, jonka tarina perustuu tositapahtumiin.
Alban Berg kirjoitti itse oopperan libreton Büchnerin näytelmän pohjalta.
Wozzeckilla on suhde
naiseen nimeltä Marie ja heillä on yhteinen poika. Elämä on köyhää ja Wozzeckin
mielenterveys horjuu. Marie pettää häntä toisen miehen kanssa ja Wozzeck tappaa
Marien mustasukkaisuudessaan. Lopussa harhainen Wozzeck hukuttautuu.
Olen melko varma siitä,
että Bergin moderni musiikki ei ihan kaikkien ihmisten makuun ole, mutta
kapellimestari Hannu Lintu ja Kansallisoopperan orkesteri olivat varmasti paras
mahdollinen yhdistelmä esittämään tätä hieman haasteellisempaa musiikkia. Komea
lopputulos! Solisteista jälleen kerran ihailin kaikkein eniten Helena Juntusta
Marien roolissa. Tässä roolissa Juntunen pääsi esittämään laajaa äänialaansa
oikein kunnolla: en suoraan sanottuna muista, olenko koskaan kuullut hänen
laulavan myös näin matalia ääniä. Tarkkaavaisuuteni kohosi ihan omiin
sfääreihinsä aina Juntusen laulaessa.
Teos oli Chicago Lyric
Operan tuotanto ja alkuperäinen ohjaaja oli Sir David McVicar, mutta Helsingin
uusintaohjauksesta vastasi Daniel Ellis. Kun ooppera koostuu lyhyehköistä
kohtauksista on hyvin helppo sortua tekemän rikkonainen tarina, mutta tässä
ohjauksessa se sudenkuoppa oli vältetty. Pidin valtavasti ratkaisusta erottaa
kohtaukset juoksuttamalla (kirjaimellisesti!) matala verho kohtauksen peitoksi
ja juoksuttamalla se taas auki seuraavaan kohtaukseen. Vicki Mortimerin
lavastus ja puvut sopivat muutenkin tähän teokseen erinomaisesti ja Paule
Constable valaistus täydensi esitystä hienosti.
Perinteisen italialaisen
oopperan ystävälle tämä teos ei varmasti ole paras mahdollinen, mutta kaikille
muille voinkin tätä sitten suositella. Rankka aihe, synkkä tarina, mutta
mielenkiintoinen esitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti