The Black Monk in the Alexander Theatre, the 3rd of September, 2022

Helsinki Contemporary opera festival showed after several Covid related postponements an Opera Fortis production, the opera “Black Monk” by Finnish composer Pehr Henrik Nordgren. It was composed in 1981, but it hasn’t been performed that often, so again this was an opera that I had been really looking forward to.

The opera takes place in Russia and the libretto is made by the composer himself based on a novella by Anton Chekhov. The story begins, when Andrey Kovrin (baritone Kristian Lindroos) has come to the countryside to visit his friend Yegor (tenor Pekka Kuivalainen) to recover from overwork. He falls in love with Yegor’s daughter Tanya (soprano Johanna Isokoski) and they marry. Unfortunately, Kovrin is haunted by visions of a black monk, who praises his intelligence and says that it can save the whole world. Stirred up by the monk Kovrin works insanely day and night on his scientific work. Tanya notices that her husband has fallen ill and forces him to hospital. Kovrin sort of recovers, but he is bitter that he has been forced to abandon his work. Yegor dies and his beloved fruit garden falls into the hands of strangers. Kovrin also dies of tuberculosis and even on his deathbed he sees the black monk.

So, the story of the opera is rather mystic in a Russian sort of way. Director Ville Saukkonen used rather traditional solutions in the direction, but it suited this opera well. The music was interesting, and I liked it a lot. Lindroos was an excellent Kovrin; he sang superbly and acted wonderfully. Johanna Isokoski also made a good impression as Tanya. Having within a short while heard super modern opera a couple of times, “Black Monk” was a great reminder of the fact that even modern opera music can be fully understandable and even easily approachable for laymen.

Between Kansallisoopperan Alminsalissa, 3.9.2022

Olen nähnyt kaikki Kaija Saariahon säveltämät oopperat ja olen pitänyt niistä, joten kun Kansallisooppera mainosti esitystä nimeltä Between oopperana ja yksi teoksen säveltäjistä oli Kaija Saariaho, niin olihan se mentävä katsomaan.

Between koostui neljästä osasta, joista ensimmäinen ja viimeinen (Study for Life ja  Graal Théȃtre) olivat Kaija Saariahon säveltämiä. Muut osat olivat Matias Vestergårdin säveltämä … through its darkness ja Sebastian Hillin Peach. Teoksen oli ohjannut Saariahon poika Aleksi Barrière.

Olin jo Helsingin Sanomien arvostelun perusteella olettanut, että en varmaan ymmärtäisi teoksesta juuri mitään ja oikeassa olin. Teoksen teemana oli nimensä muikaisesti välitila, mutta minä en kyllä käsittänyt, mikä teoksessa välitilaa merkkasi; se oli vain ihan liian korkealentoinen minulle.

Eniten pidin Study for Life -osasta, mutta se voi kyllä johtua siitä, että se oli ainut osa, jossa mukana oli laulaja eli sopraano Tuuli Lindeberg. Vaikka häneen laulunsa libretto ei itse  teemaa minulle selventänytkään, niin Lindebergin laulu oli kauniin eteeristä ja sitä oli sinänsä mukava kuunnella. Kyllä läpi koko teoksen mukana ollut näyttelijä Thomas Kellnerkin hyvä oli, mutta hänen tekemisistään ymmärsin vielä vähemmän. 

Between on the Alminsali stage of the Finnish National Opera, the 3rd of September, 2022

I have seen all operas composed by Kaija Saariaho and liked them, so when the Finnish National Opera marketed a production called ”Between” as an opera and one of the composers was Kaija Saariaho, of course I had to see it.

”Between” consisted of four fragments, out of which the first and last were composed by Kaija Saariaho (“Study for Life” and “Graal Théȃtre”). The two other fragments were “… through its darkness” by Matias Vestergård and “Peach” by Sebastian Hill. The director was  Saariaho’s son Aleksi Barrière.

I had assumed already based on the critique in the biggest Finnish newspaper (Helsingin Sanomat) that I probably would not understand anything about the work and I was right. The theme of the opera was being between some eras in life, but I did not actually understand what was between what in the performance; it was a bit too high flung for me.  

I liked best the fragment ”Study for Life”, but that may well be because it was the only fragment that contained a singer – soprano Tuuli Lindeberg. Even though the libretto of her singing made the theme no clearer to me, her beautiful voice made it pleasant to listen to. The actor, who was seen during the whole production, Thomas Kellner, was also good, but his acting was even more incomprehensible to me.

Three Sisters who were not Sisters ja Bertha Musiikkitalon Sonoressa, 2.9.2022

Sibelius Akatemian opiskelijat päättivät ilahduttaa musiikin ystäviä kahdella Suomessa aiemmin esittämättömällä Ned Roremin pienoisoopperalla. Katsomoon olisi mahtunut enemmänkin väkeä, mutta esityksen markkinointi oli niin minimaalista, että kaikki eivät varmaan edes olleet kuulleet koko projektista. Mukana produktiossa olivat sopraano Yolanda Harding, sopraano Emma Hartikainen, mezzosopraano Lotta Pylkäs, tenori Niilo Erkkilä, baritoni Sakari Topi ja pianisti Reetta Järä.

Ensin he esittivät oopperan nimeltä Three sisters who were not sisters. Se kertoi viidestä lapsesta, jotka päättivät leikkiä murhaleikkiä, jossa vuoron perään jokainen kuoli ja välilä heräili henkiin ja murhaajakin jäi vähän mysteeriksi. Hieman absurdi teos, hyvä musiikki sekä innostuneet esiintyjät tekivät ainakin minuun positiivisen vaikutuksen.

Toinen Roremin ooppera oli Bertha, jonka Rorem sävelsi Metropolitan oopperalle lastenoopperaksi. Kun teos valmistui, niin Metropolitan ei huolinutkaan sitä, mitä en ehkä hirveästi ihmelle, sillä lastenoopperaksi teos oli aika persoonallinen. Se kertoo Norjan kuningattaresta Berthasta, joka on aika kajahtanut ja rakastaa sotimista. Hän tekee kaikenlaisia mielettömiä temppuja voidakseen jatkaa sotimista ja jälleen näyttämöllä syntyy ruumiita jatkuvalla syötöllä. Bertha oli vielä absurdimpi kuin ensin esitetty ooppera, mutta yleisöllä oli varsin hauskaa sitä katsoessaan. Lotta Pylkäs oli suorastaan hulvaton Berthana. Ja Martina Roosin ohjaus oli kyllä muutenkin todella onnistunut. En ollut aiemmin kuullut yhtään Roremin oopperaa, mutta näiden kahden teoksen jälkeen voisin hyvin mennä kuuntelemaan hänen täyspitkiä oopperoitaankin.

Three Sisters who were not Sisters and Bertha in Sonera stage of the Helsinki Music Centre, the 2nd of September, 2022

 A group of students from the Sibelius Academy had decided to brighten the life of the  friends of opera with two earlier in Finland unseen short operas by Ned Rorem. There was room for even more music lovers in the audience, but the marketing of the operas was so minimalistic that I am not at all surprised if most people had not even heard of the project. The production included soprano Yolanda Harding, soprano Emma Hartikainen, mezzosoprano Lotta Pylkäs, tenor Niilo Erkkilä, baritone Sakari Topi and pianist Reetta Järä.

At first, they performed an opera called “Three sisters who were not sisters”. It told about five children, who decided to play a murder game, where one after another they died (and resurrected) and the murderer remained a bit of a mystery, too. Slightly absurd work, great music and enthusiastic performers made at least on me a positive impression.

The second opera by Rorem was ”Bertha”, which Rorem composed for the Metropolitan Opera as a children’s opera. When the opera became ready, Met rejected it, which does not surprise me really, since the opera was a bit unusual to be a children’s opera. It tells about the queen of Norway, Bertha, who is rather crazy and loves war. She does all kinds of insane things to be able to continue fighting wars and again the stage is continuously full of corpses. “Bertha” was even more absurd than the first opera of the evening, but the audience had fun watching it. Lotta Pylkäs was hilarious as Bertha and the direction of Martina Roos was stellar. I had never before seen any operas by Rorem, but based on these two works, I could definitely go and see one of his full-length operas, too.

Konsertti rauhan puolesta Musiikkitalossa, 31.8.2022

Helsingin juhlaviikkojen klassisen musiikin konsertit eivät ole myyneet takavuosien malliin ja syyksi epäillään muutosta kuluttajakäyttäymisessä: ihmiset ostavat liput aivan viime hetkellä. Ainut etukäteen loppuunmyyty konsertti oli Radion Sinfoniaorkesterin (kapellimestarina Hannu Lintu) Konsertti rauhan puolesta, jossa solisteina olivat sopraano Helena Juntunen, mezzosopraano Tuija Knihtilä, tenori Tuomas Katajala sekä baritoni Arttu Kataja. Ja tietenkin mukana oli myös Musiikkitalon kuoro. Konsertin tuotto meni lyhentämättömänä Punaisen Ristin kautta Ukrainan auttamiseen.

Ohjelmistoon oli koottu sikermä jollain lailla teemaan liittyviä teoksia. Konsertin aloitti Krzysztof Pendereckin Threnody Hiroshiman uhrien muistolle. Vaikka en ole suunnaton modernin musiikin ystävä, sillä en yksinkertaisesti ymmärrä siitä kovin paljoa, niin tämä teos oli kyllä todella jännittävä. Sitä soitti pelkästään jousisoittimet ja ajoittain jokaisella soittajalla oli oma melodia (jos sitä nyt voi sanoa melodiaksi) seurattavana. Ja kun jokainen sinfoniaorkesterin jousisoitin soittaa omaa teemaansa, niin se kuulosti aika hurjalta, mutta pidin siitä kovasti. Myös Hannu Linnun johtamista oli mielenkiintoista seurata, sillä se poikkesi selkeästi muista illan teoksista liikekieleltään.

Kolmannen kerran vajaan viikon sisään kuulin Gustav Mahlerin lauluja, mutta kaikeksi onneksi ne ovat joka konsertissa olleet eri lauluja. Solisteina Mahlerin lauluissa olivat Kataja ja Knihtilä. Molemmat ovat hyviä laulajia, mutta tälläkin kertaa varsinkin Katajan lied-laulajan kyvyt tekivät vaikutukseen.

Tällä solistikunnalla lauluosuuksilta oli lupa odottaa paljon, joten vähän voi vain harmitella, että konsertin toisen osuuden eli Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem sisältää suhteellisen vähän laulettavaa solisteille. Kuorolla on sen sijaan upeita numeroita ja Musiikkitalon kuoro soikin komeasti.  

 

Concert for Peace in the Helsinki Music Centre, the 31st of August, 2022

The classical music concerts of the Helsinki Festival have not sold as well as before and it is assumed that at least partly the reason behind this is that people are nowadays buying tickets at the last minute. The only sold-out concert was the Concert for Peace of the Finnish Radio Symphonic Orchestra (conductor Hannu Lintu). In addition to the Helsinki Music Centre Choir the concert had four soloists: soprano Helena Juntunen, mezzosoprano Tuija Knihtilä, tenor Tuomas Katajala and baritone Arttu Kataja. The ticket revenues were sent via the Red Cross to Ukraine.

The programme consisted of works somehow related to the theme of the concert. The first piece was Krzysztof Penderecki’s “Threnody to the Victims of Hiroshima”. Even though I am not a huge friend of modern music, since I do not really understand it that well, this piece was exciting. Only strings played it and at times each string was playing its own melody (if it can be called melody?). And when every single string instrument in a symphony orchestra plays a different theme, it sounds quite wild, but I liked it a lot. It was also super interesting to follow Hannu Lintu during this piece, since his movements were totally different from other pieces in the concert.

For a third time in less that a week I also got to hear songs by Gustav Mahler. Fortunately they were in each concert different songs. The Mahler song soloists were Kataja and Knihtilä. Both are great singers, but this time especially Kataja’s recital skills made an impression.  

When you look at the list of soloists, you can surely expect high quality and you can only be a bit sorry that in the second half of the concert, which consisted of Wolfgang Amadeus Mozart’s “Requiem”, there was not so much to sing for them. The choir, however, has great numbers and the Helsinki Music Centre Choir certainly made them justice.