Juditha triumphans Helsingin Saksalaisessa kirkossa, 30.5.2017

JUDITHA TRIUMPHANS

 

Kajsa Dahlbäckin jatkotutkintokonsertti Antonio Vivaldin ainoasta säilyneestä oratoriosta Juditha triumphans devicta Holofernis barbarie esitettiin Helsingin Saksalaisessa kirkossa lähes pelkästään naisvoimin. Kaikki solistit ja kuoro olivat naisia, mutta säestäneessä Suomalaisessa barokkiorkesterissa oli pari miestäkin mukana. Joskus on epäilty, kuinka hyvin näinkin sotainen musiikki sopii naisten esitettäväksi, mutta eilinen ilta osoitti, että epäilyille ei ole mitään aihetta.

Jo oratorion alku, jossa kuoro marssi kuin sotajoukko paikalle, läppäisi epäilijöitä poskelle. Kuoro (Akademiska Damkören Lyran) osoitti muutenkin kykenevänsä sekä laulamaan että esiintymään hienosti. Juhlakohtaus oli mahtava ja todella nautin heidän johtajansa Jutta Seppisen työskentelystä illan aikana – hänen koko olemuksestaan loisti suunnaton musiikin tekemisen ilo.

Myös illan solistit olivat ilahduttavia. Kaikkein eniten pidin henkilökohtaisesti Holofernesta esittäneestä Katariina Heikkilästä; hänen ääneensä on niin herkullisen täyteläinen. Mutta mukavaa kuunneltavaa olivat muutkin solistit. Teos ei ole varsinaisesti helppo laulettava, sen verran paljon siihen sisältyy kuvioita ja osassa aarioista solistit joutuivat venymään todella mittavalle äänialueelle.

Pidin myös siitä, että esittäjät eivät vain pönöttäneet yleisön edessä, vaan ohjaukseenkin oli olosuhteiden puitteissa satsattu. Kuoro vaihteli paikkaansa (laulu kuulosti muuten todella hyvältä – ainakin minun paikalleni - heidän istuessaan sivupenkeillä) ja solisteilla oli pienimuotoiset rooliasutkin päällään. Saksalainen kirkko sopi oikein hyvin tällaiseen esitykseen ja akustiikkakin näytti toimivan hyvin.

Saksalainen kirkko

Esiintyjät

Juditha Triumphans in the German Church (Helsinki), the 30th of May, 2017

JUDITHA TRIUMPHANS

 

Kajsa Dahlbäck concert for her studies in the doctoral school DocMus of Antonio Vivaldi’s only remaining oratorio Juditha triumphans devicta Holofernis barbarie was performed in the German Church in Helsinki by almost all female group of musicians. All soloist and the choir were women, but in the Finnish Baroque Orchestra there were a couple of men playing. Some people have earlier doubted if such warlike music can be performed by women, but last night proved beyond doubt that it is possible.

Already the beginning of the oratorio, where the choir marched to perform like an army shamed all doubting Thomases. The choir (Akademiska Damkören Lyran) proved during the evening that not only do they know how to sing, but they are also splendid performers. The banquet scene was absolutely fabulous and I truly enjoyed watching their director Jutta Seppinen. She radiated joy of making music.

The soloists were also enjoyable. Personally I liked the most Katariina Heikkilä in the role of Holofernes. She has such a deliciously dark mezzosoprano. But also the other soloists caressed your ears. The oratorio is not exactly easy to sing, since it contains a lot of decorative parts and in some arias the singers are required to have quite a range.

I also appreciated the fact that the performers did not just stand as blocks in front of the audience, but taking into account the venue, there was some acting included. The choir moved around (by the way, at least to my seat, it sounded wonderful when they were singing sitting on the side benches) and the soloists had some kind of costumes, too. The German Church suited really nicely for this kind of performance and the acoustics seemed to work well, too.

The German Church

The performers

Rakkauden ateria Mäntsälän kirkossa, 28.5.2017

RAKKAUDEN ATERIA

 

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlien kunniaksi Luterilaisen kulttuurin säätiö ja Suomalainen Kamariooppera tilasivat uuden kirkko-oopperan säveltäjä Matti Heiniseltä. Aiheena oli ensimmäinen ehtoollinen. Teosta on esitytetty jo muutama kerta eri puolella Suomea ja nyt oli vuorossa Mäntsälä.

Täytyypä todeta, että olipa melkoinen esitys. Musiikki oli varsin modernia ja en ole aivan varma, miten hyvin se sopi tällaiseen teokseen. Säveltäjän kiinnostus elektroniseen musiikkiin kuului teoksesta selvästi. Urut olivat soitossa pääosassa ja sen lisäksi mukana oli kelloja ja muutamia lyömäsoittimia mukaan lukien maahan iskettävä puukeppi (en suoraan sanottuna tiedä, onko ko. kepillä hienompaakin nimeä). En voi sanoa varsinaisesti ihastuneeni sävellykseen.

Itse ohjaus oli varsin yksinkertainen, pääasiassa Jeesus ja opetuslapset kävelivät hieman edestakaisin tai kiersivät kehää. Toisaalta kirkko ei ehkä ympäristönä kovin riehakkaalle esitykselle sovikaan; jo nyt kohtaus, jossa Juudas paljastuu petturiksi jätti hieman erikoisen vaikutuksen. Minulle tuli lähinnä mieleen jonkun erikoisen lahkon hurmahenkinen kokous.

Kun musiikki ja ohjaus eivät erityisemmin säväyttäneet, niin illan pelasti totaaliselta floppaukselta Kristian Lindroos Jeesuksena. Hänen laulunsa soi kauniisti ja sitä oli mukava kuunnella. Ei hänenkään roolityönsä mitenkään huippua ollut, mutta kyllä hän muun joukon yläpuolelle pelkällä laulullaan selkeästi nousi. Ossi Jauhiaisen Simon Pietari onnistui myös varsin hyvin omassa esityksessään. Roolit oli pääosin miehitetty opiskelijoilla Kuopion konservatoriosta ja Sibelius Akatemian Kuopion yksiköstä ja vilpittömästä yrityksestä huolimatta on todettava, että he tarvitsevat vielä runsaasti harjoitusta ennen kuin pystyvät laulamaan suurempia oopperarooleja.

Esiintyjät

Mäntsälän kirkko

 

The Meal of Love in the Mäntsälä church, 28.5.2017

THE MEAL OF LOVE

 

In the honour of the 500th anniversary of reformation, the Foundation of Lutheran Culture and Finnish Chamber Opera commissioned a new church opera from composer Matti Heininen. The theme was the first communion. The opera has been performed already a few times in different parts of Finland and now it was time to see it in Mäntsälä.

I have to say that it was quite a performance (and not in the good sense). Music was rather modern and I am not sure, how well it suited this type of work. The interest of the composer to electronic music was clearly heard in the opera. Organ was the main instrument and in addition to that there were bells and some percussions including a wooden stick that was hit on the floor (to tell the truth I do not know if this stick has a fancier name). I cannot say that I enjoyed the music much.

The direction was rather simple, mostly Jesus and the Disciples just walked there and back or around and around. On the other hand a church may not be the best place for any boisterous acting; even now the scene, where Judas turns out to be the traitor left a bit weird impression. It actually reminded me of a zealous meeting of some strange religious sect.

When the music and direction did not make any huge positive impression, the only thing that saved the evening from a total flop was Kristian Lindroos as Jesus. His singing was beautiful and it was a pleasure to listen to. Even his performance as Jesus was not something to remember, but at least his singing raised him above all others. Ossi Jauhiainen in the role of Simon Peter did also rather good work. Mostly the roles were sung by students from the Kuopio Conservatory or the Kuopio unit of Sibelius Academy and despite their sincere attempts, one must say that they still need to rehearse quite a lot before they will be able to perform well in a bigger opera role.     

The performers

The Mäntsälä church

Aino Suomen Kansallisoopperassa, 26.5.2017

AINO

 

Kansallisooppera esitti konserttiversiona Erkki Melartinin vuonna 1909 valmistuneen oopperan Aino. Suorastaan leijailin pilvissä esityksen jälkeen ja en voi kuin kysyä, miksi ihmeessä tätä oopperaa esitetään niin harvoin; Helsingissäkin viimeksi 1940-luvulla!

Melartinin musiikki oli todella hurmaavaa: johtoaiheita lenteli ilmassa Wagnerin malliin jo alkusoitossa. Itselleni tuli musiikista paikoitellen vahvasti mieleen vanhat kotimaiset elokuvat: kesäinen luonto ja lähestyvä myrsky, mikä tietysti sopikin hyvin kalevalaiseen teemaan Ainon sielunkoivusta ja Luonnottaren pojasta Väinöstä. Kansallisoopperan orkesteri kapellimestari Klaus Mäkelän johdolla sai Melartinin musiikin todella elämään.

Solistikaarti oli myös aivan uskomattoman hyvä. Itse hurmaannuin Juha Kotilaisen Väinöön. Sen lisäksi, että Kotilaisen ääni oli fantastisessa iskussa, hän myös koko olemuksellaan, eleillään ja ilmeillään ilmaisi Väinöä (ja tämä oli konserttiesitys!). Huh huh, mikä roolityö! Helena Juntunen Ainona oli myös huikea. Varsinkin toisen näytöksen alku oli käsittämättömän koskettavaa laulua. Jos siinä vaiheessa ei iho mennyt suorastaan kananlihalle Juntusen laulusta, niin sitten ei koskaan. Erittäin hyviä olivat muutkin solistit, mutta nämä kaksi mainitsemaani nousivat vielä astetta korkeammalle minun silmissäni.

Olen kuullut kommentteja, että tästä oopperasta ei oikein saisi näyttämöversiota aikaiseksi, koska tapahtumia ei olisi kovin paljon ja enimmäkseen teoksessa vain lauletaan kalevalaista mittaa. Tähän haluaisin sanoa, että tuo on kyllä pelkkää pötyä. Olen aivan varma, että sopivasti luova tiimi saisi varsinkin nykytekniikan avulla tästä oopperasta suorastaan uskomattoman näyttämöversionkin aikaiseksi. Toivottavasti Kansallisoopperaa ottaa asiakseen jossain vaiheessa tehdä Ainosta myös uuden näyttämöversion tämän upean konserttiversion jatkoksi. Sitä odotellen!

 

Esiintyjät

Ohjelma (copyright Suomen Kansallisooppera)

Aino in the Finnish National Opera, the 26th of May, 2017

AINO

 

The Finnish National Opera had a concert performance of Erkki Melartin’s opera Aino that had its first night in 1909. I practically walked in the clouds after the evening and I can only ask how is it possible that this opera is performed so seldom; the last performance in Helsinki was in the 1940’s!

Melartin’s music was gorgeous: leitmotivs à la Wagner floated in the air one after another already in the prologue. From time to time the music reminded me of old Finnish black and white movies: nature in the summer and the approaching storm, which, of course, suited perfectly the theme of Aino’s spiritual birch and Väinö as the son of the nature spirit Luonnotar. The orchestra of the National Opera and conductor Klaus Mäkelä really made Melartin’s music come alive.

The group of soloists was also absolutely amazing. Personally I adored Juha Kotilainen as Väinö. In addition to the fantastic voice, he really became Väinö, reflecting with his whole body, gestures and facial expressions Väinö’s emotions (and this was a concert performance!). Wow, what a performance! Helena Juntunen as Aino was also excellent. Especially in the beginning of the second act her singing was unbelievably touching. If you did not get goosebumps then, you had to be made of stone. All the soloists were good, but these two were to me above the others. 

I have heard comments that it would be difficult to make an actual opera performance out of this opera, since there are too few things happening and singing is mostly in the style of the epic poetry of Kalevala. I would just like to say that that is poppycocks. I am absolutely certain that a suitably creative team could – especially with the help of modern technique – make an absolutely amazing version of this opera also on the stage. I sincerely hope the Finnish National Opera will later make such a version of Aino, too, in addition to this fine concert version. I am really looking forward to that!   

The performers

The programme (copyright the Finnish National Opera)

 

 

Lucrezia Borgia Mariinski-teatterin Konserttisalissa, 24.5.2017

LUCREZIA BORGIA

 

Mariinski-teatterin konserttisalissa esitettiin Donizettin ooppera Lucrezia Borgia konserttiversiona. Olen nähnyt konserttisalin puolella useampiakin oopperoita ns. konserttiversioina, mutta olin vähän yllättänyt, kun tämä ooppera oli oikeasti konserttiversio. Aiemmat siellä näkemäni konserttiversiot ovat olleet hieman lavasteita sisältäviä oopperoita, joissa kaikki ovat olleet roolipuvuissa. Tosin on todettava, että tämän oopperan kohdalla konserttiversiokin oli todella mahtava. Musiikki oli niin valovoimaista, että pystyin hyvin kuvittelemaan nuorten miesten juhlinnan ja muut kohtaukset ikään kuin ne olisivat tapahtuneet silmieni edessä.

Oikeastaan on aika hämmästyttävää, että tätä oopperaa esitetään kuitenkin verrattain harvoin verrattuina moniin muihin Donizettin oopperoihin. Musiikki on kaunista ja oopperassa on useita erittäin hienoja aarioita.

Solistit olivat Mariinskin nuorten laulajien akatemiasta ja heidän valintansa oli jälleen kerran erittäin onnistunut. Herttua Alfonson roolin laulanut basso-baritoni Ivan Novosyolov oli henkilökohtainen suosikkini, jopa hänen italiansa kuulosti hyvältä. Lucrezia Borgian roolissa taas loisti Gelena Gaskarova. Rooli ei ole ihan kevempiä laulettavia ja vielä viimeisen näytöksen lopussa on runsaasti trillejä ja koloratuuriosuuksia sisältävä aaria ”Era desso il figlio mio”, mutta Gaskarova selvisi urakasta todella hienosti. Gennaron roolissa lauloi Dmitry Voropaev, joka sai 2004 Mirjan Helin laulukilpailussa neljännen palkinnon miesten sarjassa. Hänellä on voimakas italialaistyyppinen tenori-ääni ja se sopi tähän rooliin erittäin hyvin. Pidin kovasti myös Orsinin roolin Regina Rustamovasta. Hänellä on ihastuttavan kirkas mezzo-ääni.

Konserttisali

Esiintyjät

Lucrezia Borgia in Mariinsky Theatre Concert Hall, the 24th of May, 2017

LUCREZIA BORGIA

 

Donizetti’s opera Lucrezia Borgia was shown as a concert version in the Concert Hall of Mariinsky Theatre. I have seen several operas as concert versions there, but I was a bit surprised that this opera was a real concert version. Always before the so called concert versions have had some light sets and normal opera costumes. Though I must say that in this case even the concert version was superb. Music was so enchanting that I was well able to imagine the young men celebrating and other scenes as if they were performed on the stage.

Actually it is rather surprising that this opera is performed rather seldom compared to some other Donizetti operas. The music is beautiful and contains several very beautiful arias.

The soloists were from the Mariinsky Academy of Young Opera Singers and as usual well chosen. The bass-baritone Ivan Novosyolov who sang the role of Duke Alfonso was perhaps my personal favourite. Even his Italian sounded good. Gelena Gaskarova sparkled in the role of Lucrezia Borgia. The role is not the lightest possible to sing and in the end of last act there is still the aria “Era desso il figlio mio”, which contains a lot of trills and coloratura passages, but Gaskarova did a splendid job with it all. Gennaro’s role was sung by Dmitry Voropaev, who go the fourth prize for men in Mirjam Helin contest in 2004. He has a rather strong Italian type tenor voice which suited this role very well. I also like a lot Regina Rustanova in the role of Orsini. She has a lovely bright mezzo voice.

Concert Hall

The soloists

Saaban kuningatar Unkarin Kansallisoopperassa (Erkel teatteri), 20.5.2017

SAABAN KUNINGATAR

 

Karl Goldmarkin oopperaa Saaban kuningatar ei Suomessa ole ihan pilvin pimein esitetty, joten olin todella tyytyväinen päästessäni katsomaan sitä Unkarin Kansallisoopperan, joka oli tuottanut esityksen säveltäjän kuoleman satavuotispäivän kunniaksi. Goldmarkhan syntyi Unkarissa, vaikka tämä ooppera onkin sävelletty Wienissä, joten mikä olisi ollut parempi paikka nähdä teos kuin Budapest.

Tarina on kolmiodraama Saaban kuningattaren, hänen lumoihinsa joutuvan nuoren hovimiehen Assadin ja Assadin kihlatun, ylipapin tyttären Sulamithin välillä. Teos on siis varsin traditionaalinen ooppera ja se sisältää suuria tunteita ja hieman itämaissävyistä eksotiikkaa myös musiikissa. Goldmarkin musiikissa kuuluu wagneriaanisia vaikutteita, mutta mistään kopiosta tässä ei tosiaankaan ole kyse.

Kaikessa traditionaalisuudessaan esitys oli mielestäni todella onnistunut. Visuaalisesti teos oli hieno: lavasteet (Evá Széndrenyi) olivat jyhkeät ja puvustus (Anikó Németh) oli näyttävä - tosin hovinaisten hameet olivat vähän erikoiset. Mukana teoksessa oli runsaasti myös tanssijoita, joista eniten pidin Saaban kuningattaren seurueen eksoottisista eläimistä. Kaikkea, mitä lavalla tapahtui, ei välttämättä edes ennättänyt huomaamaan suurimmissa kohtauksissa, joten senkin puolesta teoksen voisi hyvin käydä katsomassa toisenkin kerran.

Oopperaan oli löydetty myös erittäin hyvät laulajat. Oma suosikkini oli Saaban kuningattaren roolin laulanut Erika Gál. Hänellä on kaunis, kirkas mezzoääni, jota oli nautinto kuunnella. Sulamithin roolin laulaneella Eszter Sümegillä on rooliin sopiva voimakas ääni ja vasta oopperan toisella puoliskolla hän pääsi väläyttelemään kykyään laulaa myös kaunista kevyempää linjaa. Todella korviahivelevän kuuloista.  Ihailin myös Zoltán Kelemenin laulutekniikkaa kuningas Salomonin roolissa. Ja viimeiseksi haluan nostaa esiin myös kuoron onnistuneen esitykseen.

Tämän esityksen pohjalta voin lämpimästä suositella kaikille Budapestin kävijöille iltaa myös Unkarin Kansallisoopperassa. Sieltä löytyy upeita laulajia ja kiinnostavia produktioita varmasti moneen makuun!

Erkel teatteri

Esiintyjät

Ohjelma (copyright Unkarin Kansallisoooppera)

The Queen of Sheba in the Hungarian National Opera (Erkel Theatre), the 20th of May, 2017

THE QUEEN OF SHEBA

 

The opera Queen of Sheba by Karl Golmark hasn’t been shown in Finland that often, so I was happy to get a chance to see it in the Hungarian National Opera. They had produced the opera on the 100^th anniversary of the composer’s death. Goldmark was born in Hungary and even though this opera was composed in Vienna, what would be a better place to see it than Budapest.

The story is a triangle drama between the Queen of Sheba, a young courtier Assad enthralled by her and Sulamith, Assad’s betrothed, the high priest’s daughter. The production was a rather traditional opera story containing great feelings and some oriental flavoured exoticism in music. The music of Goldmark does contain some Wagnerian influences, but it is definitely not a Wagner copy.

In all its traditional tones, the production was in my opinion successful. Visually the opera was wonderful: the setting by Evá Széndrenyi was solid and the costumes by Anikó Németh were really showy – even though the skirts of the ladies in the court were slightly weird.  There were also a lot of dances in the production. My personal favourites were the exotic animals of the court of the queen. It wasn’t always possible to follow everything that happened on the stage in the big scenes, so also for that reason you could easily see this opera twice.

The production can definitely boast of having found good performers for the opera. My personal favourite was Erika Gál in the role of the Queen of Sheba. She has a lovely luminous mezzo voice, which was a pleasure to listen to.  Eszter Sümegi, who sang the role of Sulamith, has a very strong voice and only on the second half of the opera she had a chance to show also her ability to sing lighter phrasing, which really caressed your ears. I also admired the singing technique of Zoltán Kelemen in the role of King Salomon. And last, but not least, I would also like to give credit to the chorus of the Hungarian National opera for their good work.

Based on this production I can warmly recommend to all Budapest visitors to spend an evening in the Hungarian National Opera. There are great singers and interesting productions to hear and see for different tastes!

 

Erkel Theatre

 

The performers

 

The programme

Voice Box Musiikkitalon Black Boxissa, 18.5.2017

VOICE BOX

 

Miika Hyytiäisen jatkotutkintoteos Voice Box oli varsin mielenkiintoinen esitys. Vajaan tunnin mittainen teos oli ohjelman mukaan ooppera - tai sitten Singspiel, tai Gesamtkunstwerk tai kokeellista musiikkiteatteria. No, oli mitä oli; teos oli joka tapauksessa varsin kiinnostava esitys äänestä. Uskoisin, että suurin osa yleisöstä heräsi viimeistään teoksen aikana oikeasti pohtimaan, mitä on ääni ja mitkä sen rajat ovat.

Mia Heikkilä pääosassa professori M.H.:na teki loistavan esityksen ja todella esitteli omaa ääntään ja sen mahdollisuuksia ja rajoja. Hyvää työtä tekivät myös Jacintha Damström assistenttina ja Maija Parko pianistina. Esiintyipä itse säveltäjäkin teoksessa videon välityksellä (ja tietysti loppuhuipennuksessa). Teoksen teeman mukaisesti lavastuskin perustui laatikkoihin ja puvustus oli varsin arkinen, mukaan luettuna loppupuolella käyttöön otetut Fuck the fach –teepaidat.

Miika Hyytiäinen vastasi teoksen sävellyksestä, konseptista ja libretosta. Mielestäni hän sai hienosti yhdistettyä tärkeän aiheen humoristiseen otteeseen. Pääosassa oli kuitenkin musiikki ja siihen liittyvä ilo. Vaikka korkeitakin muureja on luotu ja yritetään luoda, niin tärkeintä on kuitenkin itse musiikki. Voin hyvin kuvitella, että tekijöillä on ollut erittäin hauskaa teosta työstäessään.  

Hauskana sivuhuomautuksena voi sanoa, että oli aika kutkuttavaa kuunnella teosta nimeltä Voice Box salissa, jonka nimi oli Black Box!

Voice Box in Black box of Helsinki Music Centre, the 18th of May, 2017

VOICE BOX

 

Miika Hyytiäinen’s work (part of his studies in doctoral school DocMus) Voice Box was rather interesting a performance. It was short (less than one hour) and according to the programme an opera – or perhaps a Singspiel or a Gesamtkunstwerk or experimental music theatre. Well, whatever, it was anyway an interesting work about areas of voice. I think that a major part of the audience started latest during the performance to think about what is voice and what are its areas.

Mia Heikkilä in the main role of professor M.H. did superb work and really showed the possibilities and abilities of her voice. Jacintha Damström as the assistant and Maija Parko as the pianist also did good work. The composer himself performed on the videos and in the final crescendo of the performance. The setting was based on boxes as is suitable for a work called Voice Box. Costumes were rather simple including the final Fuck the fach T -shirts.

Miika Hyytiäinen was the composer and responsible also for the concept and the libretto. I think he did well in combining an important theme to humoristic attitude. The main role was anyway played by music and the joy within. Even though people have built walls in music and continue doing so, the most important thing is music itself. I can well imagine that the group of people involved in this piece really had fun while creating it.

As a funny detail I can mentioned that it was quite intriguing to listen to an opera called Voice Box in a place called Black Box. That is a lot of boxes!   

Paris ja Helena Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Siltasalissa, 3.5.2017

PARIS JA HELENA

 

Kun tuli mahdollisuus nähdä Suomen ensiesitys Christoph Willibald Gluckin oopperasta Paris ja Helena, niin luonnollisesti silloin oli suunnattava kohti Jyväskylää, jossa Jyväskylän ammattikorkeakoulu apujoukkoineen oli ottanut kyseisen oopperan esitettäväkseen. Sen voin sanoa, että kyllä kannatti lähteä varta vasten Jyväskylään oopperaa katsomaan.

Oopperan juoni perustuu tapahtumiin ennen Troijan sotaa (Paris viekoittelee Helenaa), joten itse tarina nyt ei varsinaisesti päätä huimaa. Henkilögalleria on suppeahko, mutta kolmelle päähenkilölle on siunaantunut runsaasti hienoa laulettavaa.

Ville Saukkonen oli ohjauksen lisäksi vastuussa myös lavastuksesta ja puvustuksesta. Mielestäni hän onnistui kaikissa. Teos eli lavalla ja lavastus ja puvustus olivat yksinkertaisia, mutta toimivia. Arto Saarelaisen valosuunnittelu horjui välillä. Ehkä näin oli tarkoituskin, mutta itse ainakin olisin kaivannut joissain kohdissa vähän enemmän valoa laulavaan henkilöön.

Ja ne laulajat! Olin suorastaan hämmästynyt, miten hienoja laulajia näinkin haastaviin rooleihin oli löydetty. Erityisesti on pakko mainita Paris, jonka roolin lauloi Taru Haili. Todella hyvin hallussa oleva laulutekniikka, ääni kaikui tasaisen varmana koko oopperan ajan. Toinen erityisen vaikuttava esiintyjä oli Helena eli Miia Saari. Kun molemmat kauniin laulamisen lisäksi saivat tunteen mukaan esityksiinsä, niin reilut kaksi tuntia heitä kuunnellen suorastaan vilahti ohi.

 

Paride ed Elena in Siltasali (Jyväskylä), the 3rd of May, 2017

PARIDE ED ELENA

 

When there came an opportunity to see - performed for the first time in Finland - Paride ed Elena by Christoph Willibald Gluck, of course, I had to travel to Jyväskylä, where the local University of Applied Sciencies with some outside help did a production of this opera. And I must say the opera was really worth the visit to Jyväskylä.

The storyline is about what happened before the Trojan War, how Paris seduces Helen, so the story itself is not exactly spell-bounding. There aren’t that many people in the opera, but the three main characters get a lot of fine music to sing.

The production was made by Ville Saukkonen, who was also responsible for the setting and the costumes. I think he succeeded in all of them. The production breathed and even though the setting and costumes were rather simple, they suited the opera. Lights by Arto Saarelainen were partly good, but sometimes, at least I, hoped for more light on the singing characters.

And the singers! I was absolutely flabbergasted that it had been possible to find so great singers for such a challenging opera. Especially I have to mention Taru Haili in the role of Paris. Absolutely fabulous singing technique, her voice never faltered and she was in control of it all the time. The other impressive singer was Miia Saari in the role of Helen. When both these main characters, in addition to beautiful singing, also managed to sink deep feelings into their singing, the over two hours spent listening to the opera practically flew by.

 

Only the Sound Remains Kansallisoopperassa, 29.4.2017

ONLY THE SOUND REMAINS

 

Maaginen. Lumoava. Mystinen. Olen nähnyt kaikki Kaija Saarikankaan neljä oopperaa ja tämä on mielestäni ehdottomasti paras niistä. Ooppera koostuu kahdesta osasta, jotka perustuvat japanilaisiin n͞o-näytelmiin (Aina vahva ja Höyhenviitta). Itse pidin kaikkein eniten ensimmäisestä osasta.  

Peter Sellarsin ohjaus on todella upea. Teoksesta näki, että tekijät olivat tehneet töitä yhdessä ennenkin; niin hienosti musiikki, lavan tapahtumat ja valaistus toimivat yhdessä. Saariahon musiikki oli taianomaista. Taustalla ei ollut kokonaista orkesteria vaan kantele, huilu, perkussio ja jousikvartetti Meta4. Ja tietenkin elektroninen äänenkäsittely oli yksi osa oopperaa. Neljä hengen solistiryhmä toimi välillä kertojana, välillä osallistujana tarinoissa. Teoksen aikana kantele ja huilu ikään kuin osallistuivat keskusteluun henkilöiden kanssa. Ja elektroninen äänenkäsittely loi unenomaisia tunnelmia kaikujen avulla. Valaistuksen (James F. Ingalls) luomat varjot suurenivat ja pienenivät kuin oopperan lisähenkilöinä.  

Solisteina lauloivat bassobaritoni Davone Tines ja kontratenori Anthony Roth Costanzo. Molemmat olivat erinomaisia, mutta erityisesti Roth Costanzon ääni sopi rooliin mielettömän hyvin. Hän esitti molemmissa osissa henkeä ja hänen elektronisesti tehostettu korkea äänensä totisesti loi aavemaisen vaikutelman.

Oikeastaan voi sanoa, että tässä oopperassa ei heikkoa lenkkiä ollutkaan ja koko tekijä- ja esiintyjäjoukon voi hyvin listata kehuissa. Teos jatkaa Helsingistä matkaa muihin oopperataloihin, joten jos tulee tilaisuus nähdä ooppera jossain muualla, niin suosittelen lipun ostoa todella lämpimästi.  

Esiintyjät ja Kaija Saariaho keskellä

Only the Sound Remains in the Finnish National Opera, the 29th of April, 2017

ONLY THE SOUND REMAINS

 

Magical. Enchanting. Mystical. I have seen all Kaija Saariaho’s four operas and this was is without doubt the best of them in my opinion. The opera consists of two parts, that are based on Japanese n͞o-plays (Always Stong and Feather Mantle). Personally I liked the first one even more than the second one.

Peter Sellar’s production was fabulous. It was easy to see that the team had worked together several times, since the music, things on the stage and the lights functioned so well together. Saariaho’s music was pure magic. There was no huge orchestra, but a kantele, a flute, percussion and a string quartet Meta4. And of course, electronic sound design was part of the opera. The vocal quartet functioned sometimes as a teller and sometimes as a person in the opera. During the opera the kantele and the flute took part in the discussion with the main characters. And electronic sound design created dream-like atmosphere with the help of echo. Shadows, created by lights (James F. Ingalls) grew and shrank as if there were additional persons on the stage.

Two main characters were sung by bass-baritone Davone Tines and countertenor Anthony Roth Costanzo. Both were excellent but especially Roth Costanzo’s voice suited the role on the dot. He was a spirit in both the parts and his electronically enhanced voiced definitely created a ghostlike effect.

Actually I can say that in this opera there were no weak links and the whole team can be said to have done an excellent job. This production continues now to new opera houses and if you happen to bump into it somewhere, I truly recommend buying a ticket.

   

The performers including Kaija Saariaho