perjantai 26. toukokuuta 2017

Lucrezia Borgia Mariinski-teatterin Konserttisalissa, 24.5.2017


LUCREZIA BORGIA

 

Mariinski-teatterin konserttisalissa esitettiin Donizettin ooppera Lucrezia Borgia konserttiversiona. Olen nähnyt konserttisalin puolella useampiakin oopperoita ns. konserttiversioina, mutta olin vähän yllättänyt, kun tämä ooppera oli oikeasti konserttiversio. Aiemmat siellä näkemäni konserttiversiot ovat olleet hieman lavasteita sisältäviä oopperoita, joissa kaikki ovat olleet roolipuvuissa. Tosin on todettava, että tämän oopperan kohdalla konserttiversiokin oli todella mahtava. Musiikki oli niin valovoimaista, että pystyin hyvin kuvittelemaan nuorten miesten juhlinnan ja muut kohtaukset ikään kuin ne olisivat tapahtuneet silmieni edessä.

Oikeastaan on aika hämmästyttävää, että tätä oopperaa esitetään kuitenkin verrattain harvoin verrattuina moniin muihin Donizettin oopperoihin. Musiikki on kaunista ja oopperassa on useita erittäin hienoja aarioita.

Solistit olivat Mariinskin nuorten laulajien akatemiasta ja heidän valintansa oli jälleen kerran erittäin onnistunut. Herttua Alfonson roolin laulanut basso-baritoni Ivan Novosyolov oli henkilökohtainen suosikkini, jopa hänen italiansa kuulosti hyvältä. Lucrezia Borgian roolissa taas loisti Gelena Gaskarova. Rooli ei ole ihan kevempiä laulettavia ja vielä viimeisen näytöksen lopussa on runsaasti trillejä ja koloratuuriosuuksia sisältävä aaria ”Era desso il figlio mio”, mutta Gaskarova selvisi urakasta todella hienosti. Gennaron roolissa lauloi Dmitry Voropaev, joka sai 2004 Mirjan Helin laulukilpailussa neljännen palkinnon miesten sarjassa. Hänellä on voimakas italialaistyyppinen tenori-ääni ja se sopi tähän rooliin erittäin hyvin. Pidin kovasti myös Orsinin roolin Regina Rustamovasta. Hänellä on ihastuttavan kirkas mezzo-ääni.

Konserttisali

Esiintyjät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti