Kävin katsomassa
Leoš Janáčekin Ovelan ketun jo silloin, kun se tuli
ensi-iltaan Kansallisoopperassa vuonna 2015. Nyt minulle tarjottiin
mahdollisuus käydä katsomassa se uudelleen ja ajattelin, että olisi oikein
mukavaa verestää muistoja parin vuoden takaa.
Tämän oopperan
ehdottomasti mieleenpainuvin osa on puvustus ja lavastus. Visuaalisesta
kokonaisilmeestä vastasi Klaus Haapaniemi (toteutus Mark Väisänen). Hänelle on
hyvin tyypillistä värikylläinen, sadunomainen visuaalinen ilme, mikä näkyy
hyvin Ovelassa ketussakin. Lavalla on kettujen lisäksi lukuisia muitakin
eläimiä (sekä laulajia että tanssijoita) ja niiden seuraaminen on kiinnostavaa,
vaikkei itse oopperan musiikista olisikaan niin kovin kiinnostunut.
Lavasteetkin sopivat hyvin sadunomaiseen tarinaan. Myös valaistuksella (Immo
Karaman, Matti Leinonen) luodaan sopivia puitteita tarinalle. Tosin valaistus
ei ole kovin kirkas ja välillä se suorastaan harmitti, kun olisi halunnut
katsoa tarkemmin eri eläinten asuja. Onneksi loppukumarruksissa on sentään
vähän enemmän valoa tarjolla.
Musiikillisesti
Janáčekin ooppera on kaunis,
vaikka ei sisälläkään mitään suuria, mieleenpainuvia aarioita. Oopperassa
orkesterilla on iso osuus, sillä laulua on yllättävänkin vähän. Siksi tästä oopperasta
jää parhaiten mieleen visuaalisuus ja liike, ja musiikki jää hieman
taka-alalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti