Apollo ja Dafne Musiikkitalossa, 10.10.2019

Sain keskiviikkoiltana Sonoressa Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) syksyn ohjelmalehtisen ja huomasin, että olin jotenkin onnistunut täysin missaamaan FiBO:n torstain konsertin Musiikkitalossa.  Kun ohjelmassa oli vielä musiikkia yhdeltä lempisäveltäjistäni (Georg Friedrich Händel), niin lippuhan oli hankittava. Vaikka olinkin liikkeellä viime tingassa, niin onnistuin silti saamaan oikein hyvän paikan ja olin tyytyväinen.

Illan ensimmäinen osio koostui orkesterimusiikista. Ensin kuulimme ihastuttavia sarjoja (tanssikokoelmia) Händelin oopperoista Ariodante ja Alcina. Sen jälkeen oli vuorossa Pietro Locatellin Concerto grosso Es-duurissa ja Francesco Maria Veracinin Alkusoitto nro 6 g-mollissa. Locatellin konsertolle en oikein syttynyt. Se oli vähän väritön, mutta Veracinin alkusoitto oli hyvä ja kuulisinkin oikein miellläni häneltä lisää musiikkia. Hän on säveltänyt myös oopperoita, joten niitä olisi joskus kiva kuulla, jos niitä jossain yleensä esitetään enää. Erityisesti puhallinsoittimet olivat hienoja esityksessä ja niillä olikin alkusoitossa aika iso rooli.

Muutenkin oli nautinto kuunnella FiBO:n soittoa, kuten tavallista ja vierailevan johtajan/viulistin Georg Kallweitin työskentelyä oli erityisen hauskaa seurata. Hän eli musiikissa mukana joka solullaan ja vietti itse asiassa merkittävän osan konsertista varpaillaan (kirjaimellisesti!).

Konsertin toinen osa olikin sitten illan kohokohta – Händelin kantaatti Apollo ja Dafne. Apollo, joka on jumala, rakastuu Dafne-nymfiin, joka ei puolestaan ole yhtään kiinnostunut hänestä. Apollo jatkaa Dafnen ahdistelua ja lopulta päästäkseen rauhaan, tämä muuttuu laakeripuuksi.

Dafnen roolin lauloi Silvia Frigato ja Apollon Gyula Orendt. Pakko sanoa, että ihastuin Orendtin ilmeikkääseen esitykseen ja upeaan ääneen. Kun hän lauloi piikikkäistä ruusuista, niin yhdessä kohtaa lopetin varmaan minuutiksi hengittämisen. Uskomatonta! Ja vaikka Frigatokin lauloi ihan kauniisti, niin jotenkin hän jäi täysin Orendtin varjoon.

Erikoiskiitos täytyy antaa tuntemattomalle valosuunnittelijalle, joka muutti lopussa konserttisalin seinien oranssihtavan valaistuksen vihreäksi ilmaisemaan muutosta laakeripuuksi. Kiva yksityiskohta!