Ostin viime tingassa
lipun Tapiola Sinfoniettan perjantai-illan konserttiin Kuoleman lauluja, jossa
solistina toimi Mika Kares. Ilta alkoi Tōru
Takemitsun sävellyksellä How slow the Wind. Jostain syystä en oikein päässyt sisälle
musiikkiin, joten en oikein osaa sanoa siitä mitään.
Päähoukutukseni
konserttiin oli kuitenkin Modest Musorgskin laulukokoelma Kuoleman lauluja ja
tansseja (Песни и пляски смерти). Laulut on alun perin sävelletty lauluäänelle (yleensä
basso tai bassobaritoni) ja pianolle, mutta lukuisat säveltäjät ovat tehneet
niihin orkestroinnin. Tunnetuin niistä on varmaankin Dmitri Shostakovitshin
orkestrointi, jota Tapiola Sinfoniettakin käytti.
Pidän Mika Kareksen
äänestä ja oli mukava kuulla hänen laulavat nämä upeat laulut. En
varauksettomasti ihastunut hänen esitykseensä, sillä nämä laulut ovat hyvin
vaativia laulettavia ja on todella vaikeaa siirtyä Kehtolaulun herkkyydestä
Ripaskan rellestyksen kautta lähes sotaisaan Sotapäällikköön. Kares esiintyi
hyvin, mutta ei häikäisevästi. Haluaisin kuitenkin kuulla hänen esittävän näitä
lauluja joskus kymmenen vuoden päästä, sillä yleensä kokemus tuo mukanaan
lisäsyvyyttä niihin.
Väliajan jälkeen Kares
lauloi vielä yhden kappaleen, Paavon monologin En saa ovea auki Joonas Kokkosen
oopperasta Viimeiset kiusaukset. Tässä laulussa Kares oli elementissään ja
pystyin vain ajattelemaan, että milloinkahan voisin nähdä hänet esittämässä tämän
oopperan kokonaisuudessaan.
Konsertin viimeisenä
osana oli Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 6 d-molli. Illan vieraileva kapellimestari
oli Ryan Bancroft, joka voitti nuorten kappalimestarien Malko-palkinnon vuonna
2018. Minun korviini hän johti Tapiola Sinfoniettaa hyvin ja muu yleisökin
näytti nauttivan illasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti