Ooppera Skaala on viime
vuosina tuottanut säännöllisesti uusia, hieman erikoisempia oopperoita, joissa
on käytetty jopa konemusiikkia. Heidän viimeisin tuotantonsa – Baby Jane – perustuu Sofi Oksasen
samannimiseen romaaniin. Essi
Luttinen ja Janne Lehmusvuo ovat kirjoittaneet romaanin pohjalta libreton ja
oopperan on säveltänyt Markus Kärki.
Tarina kertoo Tytöstä (Essi
Luttinen), joka tapaa Pikin (Tuuli Lindeberg) Helsingin yöelämässä. He tuntevat
vetoa toisiinsa ja aloittavat suhteen, joka kauniista alusta huolimatta on
tuhoon tuomittu. Suhdetta hankaloittaa Pikin ex-tyttöystävä Bossa, mustasukkaisuus,
masennusjaksot, viina ja rahanpuute. Lopussa Tyttö ei näe muuta ratkaisua kuin
tappaa Piki.
Pidin oopperan
musiikista. Se tuli nauhalta, joten paikalla ei ollut soittajia. Yleensä pidän
elävästä musiikista, mutta tähän oopperaan soittajien puuttuminen sopi. Myös
laulajien ääneet oli elektronisesti vahvistettu, mistä en yleensä pidä, mutta
jälleen tässä oopperassa e toimi. Oopperan kritiikeissä on valitettu liiallista
musiikin voimakkuutta, mutta en tiedä satuinko istumaan salissa jonkinlaisella
äänen katvepaikalla vai olivatko korvani muuten tukossa, koska minä en ääntä
kokenut yhtään liian kovana.
Ohjaaja Janne Lehmusvuo oli
onnistunut luomaan teatterin lavalle oopperan, joka hengitti intohimoa ja oli
täynnä elämää ja joka oli pakko katsoa katkeraan loppuun asti. Tyra Thermanin
puvustus oli upea ja kuvasi hienosti tarinan henkilöitä. Luttisen Tyttö oli
puettu tyttömäisiin kukkakoristeisiin mekkoihin, Lindebergin Piki oli
miesmäisemmissä vaatteissa ja Heinosen Bossa oli pukeutunut mustiin kuin koston
enkeli.
Kaikki laulajat
(Luttinen, Lindeberg ja Heinonen) tekivät yksinkertaisesti huikeat
roolisuoritukset. He eivät pelkästään laulaneet upeasti, vaan loivat myös
uskottavat elämänmakuiset henkilöt. Luttinen oli nuori, rakastunut,
mustasukkainen, pakkomielteinen Tyttö. Lindebergin Piki oli ”kaupungin coolein
lesbo”, joka taisteli omia demonejaan vastaan ja taustalla, odottamassa mahdollisuutta
Pikin takaisin valoittamiseen oli Heinosen Bossa. Oli sekä raskasta että hienoa
seurata Tytön ja Pikin tarinaa ruusunpunaisen rakkauden alusta kohti traagista
loppua. Valitettavasti teatteri oli puolityhjä – ainakin minun näytöksessäni,
sillä tämä ooppera ehdottomasti ansaitsisi myös laajemman yleisön huomion.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti