Hevonsenkaltainen sukunimi ja ja mitä jäljelle jää Musiikkitalon Sonoressa, 20.8.2020

 

Varmaan jo esityksen nimen (Hevosenkaltainen sukunimi ja mitä jäljelle jää) olisi pitänyt kertoa, että tulossa on hieman erilaisempi musiikkiesitys Sibelius Akatemian opiskelijoilta. J. Martina Roos oli kirjoittanut teoksen Kalle luotosen näytelmän pohjalta, joka taas pohjaantui Anton Tšehovin novelliin. Yhteys Tšehovin novelliin Hevosenkaltainen sukunimi oli matkan varrella muuttunut suhteellisen ohueksi, mutta kyllä se sieltä pohjalta löytyi. Itse esitys kertoi kolmesta orvosta sisaruksesta – Annasta, Andreista ja Volodjasta sekä heidän lastenhoitajastaan. Lapset riitelivät, unelmoivat sirkukseen karkaamisesta ja muistelivat äitiään ja isäänsä. Esitys koostui sekä puheosuuksista että lauluista.

Esityksen ennakkomainonnassa kerrottiin vain, että sisäänpääsy on maksuton, mutta siinä ei ollut mitään mainintaa lippurajoitteista. Onneksi olin tapani mukaan erittäin hyvissä ajoin paikalla, sillä lähes kaikki paikat oli varattu kutsuvieraille ja vapaassa jaossa oli vain muutama yksittäinen lippu. Lippujen yleiseen vähyyteen varmaan vaikuttivat Sonoren erinomaiset turvavälit, mutta siitä olisi kyllä ollut kiva olla maininta myös esityksen mainoksissa.

Sibelius Akatemian opiskelijoiden lopputöitä on aina mielenkiintoista seurata ja veikkailla, kuka lavalla olijoista tulee tulevina vuosina putkahtelemaan oopperoiden esiintyjälistoilla. Tällä kertaa veikkaisin, että todennäköisemmin kuulemme tulevaisuudessa enemmän esiintyjäjoukon naissolisteista kuin miehistä. Itse pidin eniten lastenhoitajan (eli njanjan) roolin laulaneesta Marianne Montosesta. Mielenkiintoisen täyteläinen ääni, josta voi kehittyä vielä vaikka mitä. Myös Virva Puumala Annan roolissa oli hyvä ja erityisesti pidin hänen tulkinnastaan Lizan aariasta Tšaikovskin Patarouva-oopperasta (Ах, истомилась я горем).

Käsiohjelmassa oli kerrottu myös esityksen muotoutumisesta, johon korona-kevät toi omat hankaluutensa; esiintyjiä putosi pois työryhmästä ja aikataulut muuttuivat. Tämä varmasti vaikutti kokonaisuuten ja pohdin myös sitä, että en ehkä ollut ihan oikeaa kohderyhmää, sillä teos ei kokonaisuutena täysin uponnut minuun. Mutta siitä huolimatta on todella hienoa, että nuoret taiteilijat tekevät erilaisia teoksia eivätkä aina samaa Mozartin Cosi fan tuttea. Kaikkien ei tarvitse pitää täysillä kaikesta ja silti esitys voi olla katsomisen arvoinen.