Turandot Aleksanterin teatterissa, 29.8.2020

 

Myös Opera Box joutui siirtämään keväältä Turandot-oopperan näin syksyyn. Useamman kerran Turandotin nähneenä en odottanut esitykseltä mitään poikkeuksellista, mutta jouduin toteamaan, että yllättyminen on tuttujenkin teosten kohdalla mahdollista.

Oopperahan kertoo Kiinan prinsessasta Turandotista, joka on päättänyt pysyä naimattomana ja siksi hän esittää jokaiselle kosijalleen kolme arvoitusta. Jos mies ei arvaa oikeita vastauksia, hänet mestataan. Melkomoinen kasa ruumita on jo kertynytkin, kun vallasta syöstyn kuninkaan Timurin poika Calaf saapuu paikalle, rakastuu Turandotiin hänet nähdessään ja ilmoittautuu kosijaksi, vaikka sitä vastustaa sekä hänen isänsä Timur että Timurin palvelija Liù, joka on rakastunut Calafiin. Calaf arvaa oikeat vastaukset ja Turandot järkyttyy. Calaf lupaakin prinsessalle, että jos tämä arvaa hänen nimensä, niin hän luopuu voitosta ja antautuu mestattavaksi. Turandot määrääkin koko valtakunnan selvittämään nimeä. Koska Timur ja Liù ollaan nähty Calafin seurassa, heitä uhkaa kidutus. Liù julistaa, että vain hän tietää Calafin nimen säästääkseen Timurin, joutuu kidutetuksi ja tappaa lopulta itsensä julistaen rakkauttaan Calafiin. Aamun koittaessa Calaf ja Turandot kohtaavat, mies suutelee naista, joka joutuu tunnekuohun valtaan. Ymmärtäessään millainen järkytys avioliitto ajatuksena Turandotille on, Calaf paljastaa hänelle nimensä. Mutta kun aamulla Turandotin on aika julistaa Calafin nimi ja määrätä tämä mestattavaksi, prinsessa julistaakin Calafin nimen olevan Rakkaus.

Useimmiten Turandot sisältää enemmän tai vähemmän erilaista Kiina-kitschiä punaisista lyhdyistä heiluviin hihoihin. Ohjaaja Ville Saukkonen oli tehnyt toisenlaisen ratkaisun ja tarina sijoittui scifi-tulevaisuuteen. Kerrankin lavalla ei myöskään näkynyt Saukkosen jo tavaramerkiksi muodostuneita erikokoisia laatikoita, vaan lavastuksena (Emil Sallinen, joka vastasi myös takaseinän videoprojisoinneista) oli lähinnä vain lavan takaosaan rakennettu korkea koroke. Janne Teivaisen valaistus ja Joona Huotarin suorastaan mestarillinen avaruus-viitteinen puvustus muodostivat todella hienon visuaalisen kokonaisuuden. Täydet pisteet minulta.

Sinfonietta Ariadne ja kapellimestari Jonas Rannila suorastaan yllättivät minut. Rannila piiskasi pienestä orkesterista kunnioitettavat tehot ja siis olin suorastaan hämmentynyt siitä, miten Turandot, joka on varsin suuri ooppera, oli niin oivalliseti ensiksikin saatu mahtumaan Aleksanterin teatterin pienelle lavalla ja miten orkesteri onnistui kuulostamaan niin paljoon kokoaan muhkeammalta.

Solistitkin selvisivät pääosin tehtävistään kunnialla. Suurin tähti lavalla oli ilman pienintäkään epäilystä Giuseppe Varano Calafina. Tämä rooli oli kuin luotu hänelle ja hänen vahvalle äänelleen. Yleensähän Calafin roolin kuningashetki on Nessun dorma -aaria, mutta minuun teki vielä suuremman vaikutuksen Calafin aaria Liùlle. Todella liikuttava hetki: oli ihan pakko ottaa maski pois kasvoilta, niistää nenä ja desinfioida kädet. Enää ei ole liikuttumista oopperassakaan niin helppoa hoitaa  huomaamattomasti.

Myös Annami Hylkiän Liù oli kelpo suoritus ja Niklas Spånbergin, Ville Salosen ja Petteri Loukion Ping, Pang ja Pong soivat myös äänellisesti oivasti yhteen. Laulajien ulkopuolelta on esiin nostettava myös upeasti esiintynyt Jaakko Hutchings teloittajana: tavattoman kaunista liikekieltä, upeita koreogafioituja taisteluliikkeitä.

Valitettavasti Turandotin roolin laulanut Satu Kristiina Vesa ei ollut vielä ainakaan äänellisesti kypsä tähän rooliin. Turandotin rooli on perin vaativa. Mutta Turandotista huolimatta esitys oli upea ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille, kun se tulee uusintakierrokselle ensi vuoden puolella.