Kun usean kuukauden
jälkeen vihdoin oli mahdollisuus nähdä kokonainen ooppera lavalla, niin
suunnistin Espoon Sellosaliin katsomaan Vicenzo Bellinin Norman, vaikka olin
nähnyt saman esityksen jo syksyllä 2018 samassa paikassa. Mutta olihan
esitykseen tullut muutama miehitysmuutos, joten silläkin oli hyvä perustella
itselleen oopperan näkemistä toiseen kertaan.
Kertauksena siis oopperan
juoni kopiotuna edellisestä blogikirjoituksestani: Oopperan juoni on
perusasetelmaltaan kolmiodraama. Normalla on ollut varsin pitkäaikainen
salainen suhde valloittaja-armeijan upseeriin Pollioneen (tuloksena kaksi
lastakin). Nyt miehen kiinnostus jo alkanut hiipua ja hän on iskenyt silmänsä
nuoreen Adalgisaan, joka suunnittelee lähtevänsä miehen mukaan, kun tämän
komennus loppuu. Kun Normalle ja Adalgisalle selviää, että he ovat molemmat
rakastuneet samaan mieheen, Adalgisa luopuu miehestä ja Norma suunnittelee
kostoksi tappavansa hänen ja Pollionen yhteiset lapset, mutta ei pystykään
tekemään sitä. Kunnon oopperatradition mukaisesti lopussa Norma ja Pollione
huomaavatkin rakastavansa toisiaan, mutta koska Norma on rakastumalla
valloittajaan pettänyt kansansa, he joutuvat molemmat polttoroviolle.
Pääosan lauloi tälläkin
kertaa Laura Leisma ja edelleenkin kiitettävästi. Tällä kertaa Adalgisan roolin
lauloi Niina Keitel. Oopperan alkupuolen viattomana nuorena tyttönä, jota
Pollione pompottelee ihan täysillä, vaikutelma oli vähän vaisu, mutta vaikeahan
viattomasta nuoresta tytöstä on kovin vahvaa henkilöä tehdäkään. Mutta loppuosassa,
jossa Adalgisan silmiltä ovat suomut pudonneet ja hän on selkeästi kypsynyt
ihmisenä, Keitel alkoi loistaa. Hyvä suoritus!
Myös Pollinonen esittäjä
oli vaihtunut ja roolin lauloi Pekka Kuivalainen. Ihan mukiinmenevä suoritus,
mutta ei hän aiemman esityksen Giuseppe Varanolle kyllä pärjännyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti