torstai 9. kesäkuuta 2022

Baccano Laaksolahden kappelissa, 29.5.2022

Korona-aika supisti eri yhtyeiden esiintymiset striimauksiin ja satunnaisiin pieniin konsertteihin silloin kun rajoitukset välillä hellittivät hieman. Tuolloin barokkiyhtye Baccano päätti, että kun tilanne helpottuu, he haluavat tuoda musiikkia lähelle ihmisiä ja he anoivat avustusta Espoon seurakuntien hengelliseltä musiikkityöltä. Tämän avustuksen avulla he toivat nyt Bachin musiikkia sisältävän konserttinsa kahteenkin Espoon kirkkoon samana sunnuntaina. Minä kävin katsomassa konsertin Laaksolahden kappelissa ja kieltämättä lähimusiikin idea konkretisoitui konsertissa suorastaan erinomaisesti, sillä kappeli sijaitsee keskellä espoolaista omakotialuetta.

Noin tunnin kestänyt ilmaiskonsertti (vapaaehtoinen maksu ohjelmalehdestä) esitteli ihastuttava monipuolisesti Bachin musiikkia. Olin todella täpinöissäni konsertin jälkeen, sillä on suorastaan upeaa, että näin korkeatasoista ja hienoa musiikkia on tarjolla myös ilmaiseksi ja matalalla osallistumiskynnyksellä.

Laulumusiikin ystävänä luonnollisesti pidin kovasti kappaleista, joissa solistina lauloi  sopraanoTuuli Lindeberg: Hast du denn, Jesu, dein Angesicht gänzlich verborgen Schübler-koraalista Kommst du nun, Jesu; aaria Wieget euch kantaatista Entfliehet, verschwindet, entweichet, ihr Sorgen; Schübler koraali Wachet auf, ruft uns die Stimme; aaria Die Seele ruht kantaatista Herr Jesu Christ; koraali kantaatista Komm, du süsse Todesstunde ja aaria Ich esse mit Freuden kantaalista Ich bin vergnügt mit meinem Glücke. Lindebergillä on ihastuttavan laaja ääniala ja vaikka normaalisti nautin erityisesti hänen äänensä korkeudesta, niin tällä kertaa ihastelin erityisesti hänen alaääniään. Kaunista!

Sen lisäksi oli erittäin mielenkiintoista kuulla preludi soolosellosarjasta BWV 1009 sovitettuna luutulle (soittaja Eero Palviainen). Luuttu ei instrumenttina ole kuitenkaan ole kovin yleinen, joten oli mukava kuullu sooloteos sillä soitettuna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti