Billy Budd Suomen Kansallisoopperassa, 30.4.2022

Yksi tämän kevään oopperatapahtumista oli Kansallisoopperan esitys Norjan kansallisoopperan ja Puolan kansallisoopperan yhteistuontonnosta, Benjamin Brittenin oopperasta Billy Budd. Libreton oopperan on tehnyt E.M. Forster Herman Melvillen romaanin pohjalta. Tämä teos on siitä harvinainen iso ooppera, että siinä ei ole yhtään naisroolia.  

Alun perin teoksen tarina sijoittui 1790-luvulle, jolloin Englanti taistelee vallankumouksen jälkimainingeissa olevaa Ranskaa vastaan. Oopperan alussa kapteeni Vere muistelee aikaansa Indomitable-laivalla. Laivan miehistöstä iso osa on kaapattu töihin laivalle, mutta nuori Billy Budd on tullut sinne vapaaehtoisesti ja muu miehistö pitää hänestä. Asemestari John Claggart kuitenkin inhoaa  häntä ja yrittää lavastaa häntä sääntöjen rikkojaksi. Kesken perättömien syytösten Billy Budd suuttuu ja lyö häntä. Claggart kaatuu ja kuolee. Laivan päällystö tuomitsee hänet kuolemaan teostaan. Kapteeni Vere olisi voinut pelastaa Buddin kuolemalta, mutta ei tee sitä ja tätä päätöstä hän ei voi unohtaa.

Tässä Billy Buddin versiossa tapahtumat oli sijoitettu sukellusveneen tyyppiseen alukseen ja historiallinen ajankohtakin oli hämärretty. Sinänsä sillä ei ollut merkitystä, sillä teoksen teemat ihmisyydestä ja syyllisyydestä toimivat ihan missä ympäristössä tahansa ja missä aikakaudessa tahansa.

Minä oikeastaan pidin Annemarie Woodsin lavastuksesta, vaikka se tietysti olosuhteiden pakosta olikin osittain viitteellinen. Koska oopperassa ei ollut väliaikaa, niin vain näyttämöä laskemalla ja nostamalla sama ympäristö toimi talona ja sukellusveneenä/laivana.

Teoksessa on paljon esiintyjiä ja runsaasti pienehköjä rooleja ja useitakin ilahduttavia pieniä esityksiä. Itse Billy Buddin roolin lauloi kiitettävästi Ville Rusanen. Mutta ehkä kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki Timo Olavi Riihonen John Claggartina. Hänen äänensä soi upeasti ja hän suorastaan varasti lavan kohtauksissaan.