keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Ecce Cor Meum Suvilahden Kattilahallissa Helsingissä, 23.4.2022

Monelle voi tulla yllätyksenä, että Beatlesin jäsen Paul McCartney on säveltänyt pop-kappaleiden lisäksi muutakin musiikkia. Juvenalia-kuoro, Oratoriokören ja Helsinki Metropolitan Orchestra solistinaan Mari Palo esitti Suvilahden Kattilahallissa hänen oratorionsa Ecce cor meum. En ollut aiemmin käynytkään Kattilahallissa konsertissa, joten jo se oli kiinnostavaa. Tila on kieltämättä riittävän suuri isomallekin porukalle esiintyä, mutta hallin pilarit muodostivat väistämättä näköesteitä lähes kaikille istumapaikoille. Musiikki kyllä kuului erinomaisesti ainakin eturiviin, mutta kuulin muutamien asiantuntevan oloisten ihmisten väittävän ennen konserttia, että kuuluvuus ei olisi yhtä hyvä taempana. Tiedäpä häntä.

McCartneyn teoksen ensimmäinen versio esitettiin vuonna 2001, mutta sen jälkeen hän vielä laajensi teosta ja se sai lopullisen muotonsa vuonna 2006. Teos koostuu viidestä eri osasta (Spiritus, Gratia, Interlude, Musica ja Ecce Cor Meum)

McCartneyn tausta näkyi musiikissa selvästi ja en henkilökohtaisesti ollut teoksen musiikista erityisen vaikuttunut. Ei musiikki huonoa ollut, mutta ei myöskään mitenkään erityisen mieleensäpainuvaa ja koskettavaa. Kuorot ja orkesteri tekivät varmaa työtä kapellimestari Sasha Mäkilän johdolla ja pidin myös seinälle heijastetuista Jan-Erik Pihlströmin valoista. Solistina ollut Mari Palo lauloi kauniisti, sen minkä hänestä nyt kuului, sillä hän lauloi useasti yhtä aikaa kuoron kanssa ja silloin hänen äänensä ei ainakaan minun paikalleni erottunut. Lähinnä illasta voisi sanoa, että tulipahan nyt tämäkin oratorio kuultua.

                                      


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti