Helsingin
juhlaviikoilla on joka vuosi ollut mukana jokunen erityinen klassisen musiikin
esitys. Tänä vuonna ohjelmistoon oli saatu Jane ja Aatos Erkon säätiön suosiollisella
avustuksella erityisen jännittävä vierailija - Freiburgin barokkiorkesteri. Orkesteri
on yksi maailman tunnetuimmista barokkiorkesterista ja sen johtajana toimii
Gottfried von der Goltz, joka myös soittaa viulua orkesterissa.
Jo konsertin
alussa olin vähän yllättänyt, sillä se soitti merkittävän osan konsertista seisaaltaan,
mikä osassa teoksista tuntui antavan esitykselle lisäenergiaa, rentoutta ja suorastaan
lähes kansanmusiikinomaista poljentoa. Musiikki on tietenkin barokkimusiikkia,
mutta ikään kuin pienillä mausteilla.
Konsertissa esitettiin
kahden merkittävän barokkisäveltäjän teoksia. Arcangelo Corellilta soitettiin
kaksi concerto grossoa (Concerto grosso nro 3 c-molli ja Concerto grosso nro 1
D-duuri) ja Giovanni Battista Pergolesilta hänen teoksensa Salve Regina sekä pienoisooppera
La serva padrona. Valinnat kuvasivat molempien säveltäjien kuvaa nykyaikana
varsin hyvin, sillä Corelli sävelsi lähinnä instrumentaaliteoksia ja Pergolesi
on vuorostaan nimenomaan tunnettu lauluteoksistaan.
Corellin concerto
grossot upposivat ainakin minuun. Molli- ja duurikappaleina ne olivat selkeästi
erilaisia. Ihailin varsinkin ensimmäisen
teoksen oboe-osuuksia (Katharina Arfken ja Maike Buhrow), mutta molemmissa oli
kokonaisuutenakin hienot puhallinosuudet. Jälkimmäinen teos oli lähes pelkkää
allegroa ja suorastaan ihastuin viulujen keskenään käymiin ”keskusteluihin”.
Minulle tuli todella vahva tunne, että soittajatkin nauttivat esiintymisestä
Helsingissä.
Pergolesin Salve
Reginan solistina toimi sopraano Sunhae Im. Teoksen musiikki on kaunista, mutta
hieman pisteitä laski Imin varsin hentoinen ääni. Salve Regina on uskonnollinen
laulu ja kaipasin hieman vahvempaa esitystä siihen.
Im lauloi myös La
serva padronassa Serpinan roolin ja siinä hän onnistui mielestäni selkeästi
paremmin. Juonihan on sama kuin aiemmin kesällä näkemässäni Paisiellon La serva
padronassa eli palvelijatar Serpina halajaa isäntänsä Uberton (baritoni Furio
Zanasi) vaimoksi. Hän juonittelee toisen palvelijan – Vesponen – kanssa (mykkä
rooli, jossa esiintyi teoksen ohjaaja Tristan Braun) ja lopussa isäntä ja
palvelijatar päätyvät naimisiin (tässä versiossa varsin onnellisina). Im teki
Serpinasta tyttömäisen viekastelijan, joka leikitteli viehätysvoimallaan.
Paisiellon ohjauksen pirttihirmu oli lähes näkymättömissä. Uberto oli taas selkeästi
harmaampi hahmo kuin Paisiellon versiossa ja hän jäi selvästi Serpinan varjoon.
Molemmissa oopperoissa oli huippuhetkensä, mutta näiden kahden ohjauksen osalta
Paisiellon versio veti minun kohdallani pitemmän korren. Muistan vieläkin Antti
Pakkasen Uberton hienot aariat Suomenlinnasta, kun taas yksikään Zanasin aaria
ei jäänyt samalla tavalla päähän soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti