Ermione Rossini-festivaaleilla Bad Wildbadissa, 23.7.2022

Toinen oopperani Bad Wildbadin Rossini-festivaaleilla oli Rossinin toinen harvinainenn ooppera Ermione. Tämän oopperan juoni olikin sitten huomattavasti monimutkaisempi ja henkilöitä oli enemmän, mutta ydinjuoni oli seuraava. Troija on kukistettu ja Hektorin leski Andromakhe on vankina Pyrrhoksen hovissa. Pyrrhos on rakastunut häneen ja haluaa naida hänet. Andromakhe haluaa pysyä uskollisena kuolleelle miehelleen, mutta samalla turvata poikansa hengissä pysymisen, joten hänen olonsa on ristiriitainen. Pyrrhoksen aiempi valittu  Hermione on vihainen Pyrrhokselle ja suostuttelee häneen rakastuneen Oresteen tappamaan Pyrrhoksen. No, lopussa sekä Pyrrhos, Hermione että Andromakhe ovat kuolleet. Siinäpä sitä hilpeää oopperajuonta kerrakseen!

Tämä ooppera esitettiin vuorostaan rakennuksessa, jossa kylpylävieraat kävivät nauttimassa parantavia vesiä. Ilmastointia sielläkin olisi kaivattu, mutta muuten paikka oli kyllä ihan sopiva oopperoille.

Tästä oopperasta en pitänyt niin paljon kuin edellisen illan Adinasta, sillä juoni oli vielä höperömpi (nämä antiikin tarinoista juurensa saaneet oopperat ovat harvoin suosikkejani) ja musiikkikaan ei mielestäni ollut ihan niin iskevää. Mutta hyviä laulajia joukosta tälläkin kertaa löytyi rutkasti. Andromakhen roolin laulaneella mezzosopraano Aurora Faggiolilla oli suorastaan herkullinen tumma ääni ja Hermionen roolin laulanut sopraano Serana Farnocchia jaksoi laulaa raskaan kuvioita tursuavan roolinsa loistavasti. Myös Pyrrhoksen roolin laulanut tenori Moisés Marin teki kiitettävää työtä, vaikka raskaan roolin aiheuttaman väsymyksen huomasikin muutamassa kohdassa vähän ennen väliaikaa. Mutta kaiken kaikkiaan voi sanoa, että festivaalin esitykset olivat sen verran korkeatasoisia, että tätä festivaalia voi huoletta suositella kaikille bel canton ystäville.

Ermione at the Rossini Festival in Bad Wildbad, the 23rd of July, 2022

My second opera at the Rossini Festival in Bad Wildbad was another rarity by Rossini – Ermione. The story of this opera is a lot more complicated and there are more people in the opera, but short version of the story is as follows: Troy has been conquered and the widow of Hector – Andromache is a prisoner in the court of Pyrrhus. He is in love with her and wants to marry her. Andromache has conflicting feelings since she wants to remain true to her dead husband but at the same time protect their son. The earlier intended of Pyrrhus, Hermione is angry at Pyrrhus and convinces Orestes, who is in love with her, to kill Pyrrhus. Well, in the end Pyrrhus, Hermione and Andromache are all dead. Such a joyful story for an opera!  

This opera was performed in the ”Trinkhalle”, which is the building were the guests of the baths were drinking curing waters. Air conditioning would have been nice, but otherwize it was ok for operas.

I didn’t like this opera as much as previous evening’s Adina, because the story was even more idiotic (I seldom like the operas based on ancient Greece) and in my opinion even the music was not quite as enchanting. But there were a lot of good singers among the cast this time, too. Mezzosoprano Aurora Faggioli, who sang the role of Andromache, had a delicious dark voice and the soprano Serana Farnocchia, who sang the role of Hermione, had the stamina to sing this heavy role with lots of ornamentations brilliantly till the end. Tenor Moisés Marin, who sang the role of Pyrrhus, also did well, even though the exhaustion caused by this heavy role could be heard in a few phrases before the interval.  But I can definitely with good conscience recommend this festival to all friends of bel canto, so high level the performances were.

Rossini & Co Rossini-festivaaleilla Bad Wildbadissa, 23.7.2022

Bad Wildbadin Rossini-festivaalin yhteydessä järjestetään yleensä myös mestarikurssi, jossa nuoret laulajat eri puolilta maailmaan saavat opetusta. Tällä kertaa kurssin pitäjä oli Raúl Giménez – kuuluisa argentiinalainen bel canto -tenori.

Mestarikurssilla oli yksitoista osanottajaa ja yksi heistä oli ilokseni suomalainen sopraano Iida Antola. Mestarikurssi pitää festivaalilla konsertin (Rossini & Co), jossa jokainen esittää jonkun bel canto -aarian ja sen lisäksi mukana on joitain ensemble numeroita. Lopuksi kurssin parhaat laulajat palkitaan. Yleensä parhaat laulajat kutsutaan esiintymään jossain tulevien festivaalikausien oopperoissa.

Jälleen on pakko sanoa, että parhaiden laulajien tunnistaminen ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa. Miesten voittaja bassobaritoni Jusung Gabriel Park esitti Leporellon aarian ”Madamina, il catalogo è questo” Wolfgang Amadeus Mozartin oopperasta Don Giovanni juuri niin varmasti ja vaivattomasti kuin se parhaimmillaan on. Ja naisten voittaja olikin sitten Iida Antola (joka muuten voitti myös yleisöpalkinnon), joka esitti Fiordiligin resitatiivin ja aarian ”Ei parte – Per pietà, bén mio, perdona” Mozartin oopperasta Cosi fan tutte. Olipa taitavaa laulua ja esiintymistä! En yhtään ihmettele, että hän oli myös yleisön suosikki ja sai pitkään jatkuvat raikuvat aplodit.

Rossini & Co at the Rossini Festival in Bad Wildbad, the 23rd of July, 2022

A master class is also organized during the Rossini Festival in Bad Wildbad for young singers from all over the world to get some instruction. This time the instructor was Raúl Giménez – a famous Argentinian bel canto -tenor.

The master class had eleven attendants and one of them was to my great joy the Finnish soprano Iida Antola. The master class has a concert (Rossini & Co) during the festival, where everybody sings a bel canto -aria and there are also some ensemble numbers. In the end the best singers of the master class are announced. Usually the best are invited to sing in some future production of the festival.  

Again, I have to say that it was relatively easy to recognize the best singers. The best man was bass baritone Jusung Gabriel Park, who sang the aria of Leporello ”Madamina, il catalogo è questo” from Wolfgang Amadeus Mozart’s opera “Don Giovanni” with just the right amount of ease and certainty. The best woman was Iida Antola (who by the way won also the prize of the audience), who sang Fiordiligi’s recitative and aria ”Ei parte – Per pietà, bén mio, perdona” from Mozart’s opera “Cosi fan tutte”. Astoundingly skillful singing and performing! No wonder she was the audience’s favourite and got long and vigorous applause.

Adina Bad Wildbadin Rossini-festivaaleilla, 22.7.2022

Schwarzwaldissa, pienessä Bad Wildbadin kaupungissa järjestetään kesäisin aina Rossini-festivaali, jossa esitetään pääosin Gioachino Rossinin oopperoita, usein todellisia harvinaisuuksia. Miksi juuri tässä pikkukaupungissa? No, Rossini on käynyt siellä aikoinaan kylpylälomalla, joten johan se nyt yhden festivaalin väärtti on.

Ensimmäinen oopperani festivaaleilla oli Rossinin pieni, koominen ooppera Adina, joka esitettiin kylpylän kuninkaallisessa oopperassa. Todella viehättävä paikka, mutta helteillä kuuma kuin mikä tietenkin. Oopperan juoni on tavanomaisen pöhkö. Adina on orja, joka on päätynyt Bagdadin kalifin seraljiin. Kalifi on rakastunut häneen ja he suunnittelevat naimisiinmenoa. Adina ei kuitenkaan voi unohtaa nuoruudenrakkauttaan Selimoa, joka on kuollut. Sitten tietenkin Selimo ilmaantuukin (hengissä) paikalle ja nuoret suunnittelevat pakoa. Kalifi saa suunnitelman selville ja nuoret saadaan kiinni. Selimo tuomitaan kuolemaan. Adina anoo hänelle armoa ja pyörtyy, jolloin medaljonkin hänen kaulallaan paljastuu. Se on Kalifin kadonneelle nuoruudenrakkaudelleen lahjoittama. Käy ilmi, että Adina onkin Kalifin tytär. Selimo pelastetaan ja nuoret saavat toisensa.

Jos juoni olikin täyttä höttöä, niin musiikki oli todella kaunista ja nautittavaa. Koko solistikunta (kokonaiset viisi henkeä, joten kerrankin henkilöissä ei mennyt sekaisin) oli erittäin hyviä laulajia ja sankari ja sankaritar olivat molemmat rooliensa mukaisesti nuoria ja kauniita ihmisiä.

Adinan roolin lauloi sopraano Sara Blach ja täytyy sanoa, että hänellä oli aika uskomaton ääni. Rooli oli todella vaativa, sillä kuvioissa riitti, mutta niinpä hän vain jaksoi vetää koko roolin läpi. Mutta ehkäpä sittenkin suosikkini oli Mustafàn roolin laulanut Shi Zong. Hänen esiintymisensä oli juuri sopivan koomista tähän rooliin ja kun laulukin sujui kiitettävästi, niin mukavahan häntä oli katsella ja kuunnella. Muutenkin on pakko sanoa, että ohjaaja Jochen Schönleberin henkilöohjaus oli tavattoman onnistunutta.

 

Adina at Rossini Festival in Bad Wildbad, the 22th of July, 2022

Every summer a Rossini festival is organized in the Black Forest, in a small town of Bad  Wildbad. The festival consists mainly of operas by Gioachino Rossini – often rarities. Why in this small town? Well, Rossini had been there on a bathing holiday, so of course that is worth a festival.  

My first opera on the festival was a truly rare small comic opera by Rossini called “Adina”, which was shown in the royal opera of the baths. A truly charming venue, but on hot weather really hot. The story of the opera is idiotic as usual. Adina is a slave at the seraglio of the caliph of Bagdad. The Caliph is in love with her, and they plan a marriage. Adina cannot, however, forget the love of her youth – Selimo, who is dead. But then, of course, Selimo appears, he is alive and the youngsters plan to escape. The caliph finds out their plans and they are caught. Selimo is condemned to death. Adina begs for mercy and faints and her necklace is revealed. It is a gift from the caliph to the love of his youth. Helas, Adina is his daughter. Selimo is saved at the last minute and the youngsters are re-joined.

Even though the story was pure fluff, the music was truly beautiful and enjoyable. All the soloists (all in all five people, so for once you could easily remember who is who) were good singers and the hero and heroine were both young and beautiful (as they should be).  

The role of Adina was sung by soprano Sara Blach and I have to say that she had an incredible voice. The role was truly demanding with tons of ornamentations, but she managed to sing it and sing it well. But I think that my real favourite was Shi Zong who sang the role of Mustafà. His performance contained just the right amount of comic elements and when he also sang well, it was a pleasure to see and hear him. Special thanks go to the director Jochen Schönleber, who had made sure that the singers really acted their roles on the stage.

Ulisse Frankfurtin oopperassa, 21.7.2022

Mikä ihana yhdistelmä: kesälomamatka, kauden viimeinen oopperaesitys ja täysin uusi oopperasäveltäjä minulle! Tämän sain kokea, kun kävin katsomassa Luigi Dallapiccolan ainoan täyspitkän oopperan Ulisse (Odysseus) Frankfurtin oopperassa.

Vaikka ooppera kertookin Odysseuksen tarinan, niin Dallapiccola on tehnyt siitä hieman oman versionsa. Tässäkin tarinassa Odysseus on vuosikausia matkalla ja kohtaa koettelemuksia ennen paluutaan kotiinsa Ithakaan, mutta mukana on paljon erilaista syvällistä pohdiskelua elämästä ja sen tarkoituksesta.

Ooppera on vuodelta 1968 eli modernia musiikkia ja ihan varauksettoman ihastunut en musiikkiin ollut. Todennäköisesti se oli liian vaikeaa minulle, mutta ajoittain orkesteri kyllä soitti oikein kiinnostavasti. Tatjana Gürbacan ohjaus oli tyypillinen saksalaiselle oopperalle eli moderni ja siinä ei ollut mitään uutta ja säväyttävää. Kyllähän näitä joukkoseksikohtauksia on jo nähty illan kylliksi; olisi aika keksiä jo jotakin muuta.

Laulajista pidin eniten Kirken ja Melanthon roolin laulaneesta Katharina Magierasta. Hänellä oli upea, täyteläinen altto ja sitä kuunteli kyllä ihan ilokseen. Ei muutkaan laulajat huonoja olleet, mutta Magiera oli kyllä ihan omaa luokkaansa.

Ulisse in the Frankfurt Opera, the 21st of July, 2022

What a great combination: summer holiday trip, last opera performance of the season and a totally new opera composer for me! All this I experienced, when I saw Luigi Dallapiccola’s only full-length opera “Ulisse” (Odysseus) in the Frankfurt opera.  

Even though the opera tells the story of Odysseus, Dallapiccola has made a version of his own of his travels. In this story Odysseus still travels for decades and meets obstacles before he returns to his home in Ithaca, but there is also a lot of deep contemplation of life and its meaning in it.  

The opera is from 1968, so it is modern and I was not fully won over by the music. It may well be that that was due to the fact that the music was too difficult for me, but at times the orchestra played some interesting bits. The director Tatjana Gürbaca had made a performance that was typical for German opera – rather modern with nothing new and earth-shattering. Everybody in Germany has seen these group sex scenes: it is really time to come up with something totally new.  

My favourite soloist was Katharina Magiera, who sang the roles of Circe and Melantho. She had a gorgeous, full alto voice, which was a pleasure to listen to. Not that the other singers were bad, she just was so much better.

Ludovic Tézier ja Cassandre Berthon Savonlinnan oopperajuhlilla, 17.7.2022

Baritoni Ludovic Tézier ja hänen vaimonsa sopraano Cassandre Berthon pitivät yhteiskonsertin Savonlinnan oopperajuhlilla (Olavinlinnassa). Heidän säestäjänään toimi Hans-Otto Ehrström. Pariskunnasta Tézier on ehdottomasti menestyneempi ja yksi tunnetuimmista Giuseppe Verdin oopperoiden baritoni-roolien tulkitsijoista.

Siksipä olikin pieni pettymys, kun konsertin ensimmäinen osa oli pelkkiä Wolfgang Amadeus Mozartin aarioita ja duettoja. Nätistihän solistit niitä lauloivat, mutta eivät ne mitenkään päräyttäviä olleet. Tässä vaiheessa aloin jo pohtia, tuliko kallis lippu ostettua ihan turhaan. Tämä usein onkin konsertoivien avioparien ongelma, sillä useimmiten toinen heistä on selkeästi parempi kuin toinen ja jos ohjelmaan halutaan rakentaan jonkinlaista tasapainoa, niin siitä tulee helposti heikomman laulajan vuoksi vähän heppoista laulamista. Cassandre Berthon lauloi kyllä ihan nätisti, mutta hänen äänityyppinsä oli kevyempi ja mielestäni hän suoriutui parhaiten operettityyppisisissä lauluissa.

Mutta onneksi konsertin toisessa osiossa päästiin sentään asiaan. Ja pankin räjäytti viimeistään Tézierin tulkinta Posan ariasta ”O Carlo, ascolta” Giuseppe Verdin oopperasta Don Carlo(s). Mieletön tulkinta ja yleisön aplodeista ei meinannut tulla loppua. Vihdoinkin ymmärsin, miksi Tézieriä pidetään niin hyvänä Verdin tulkkina. Kyllä hän kaikki kehut on ansainnut.   

Ludovic Tézier and Cassandre Berthon on the Savonlinna Opera Festival, the 17th of July, 2022

Baritone Ludovic Tézier and his wife soprano Cassandre Berthon had a joint concert on the Savonlinna Opera Festival (Castle Olavinlinna). They were accompanied by pianist Hans-Otto Ehrström. Tézier is far more successful of the couple, and he is one of the best-known interpreters of Giuseppe Verdi’s baritone roles.  

Therefore, it was a bit disappointing when the first half of the concert consisted only of arias and duets from Wolfgang Amadeus Mozart. They both sang nicely but it definitely was not mind-blowing in any way.  At that time, I already started to wonder whether it had been a mistake to buy the relatively expensive ticket to the concert. Often this is a problem, when a couple arranges a concert, since usually one of them is clearly better than the other and if you want to have some kind of balance in the programme, it easily comes rather easy singing because of the weaker singer. Cassandre Berthon did sing rather prettily, but her voice type was lighter, and I think she did best in operetta style songs.  

But fortunately, in the second part of the concert we were compensated for the first half. The mind-blowing came latest when Tézier sang Posa’s aria ”O Carlo, ascolta” from Giuseppe Verdi’s opera Don Carlo(s). Fantastic interpretation and the audience continued applauding for a very long time. Finally I understood, why he is considered to be such a great Verdi singer. He definitely has earned all the superlatives.

Merikanto laulukilpailun finaali Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla, 16.7.2022

Viides Merikanto-laulukilpailu järjestettiin Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla (Mäntyharjun kirkossa). Kilpailu on tarkoitettu 38-vuotiaille tai sitä nuoremmille laulajille. Pääsin katsomaan loppukilpailua, mihin osallistui kuusi laulajaa (baritoni Toni Hintsala, sopraano Heta Sammalisto, baritoni Henri Tikkanen, sopraano Maria Turunen, baritoni Kristian Lindroos ja mezzosopraano Ruusu-Maaria Broussou).

Kilpailut ovat aina mielenkiintoisia tapauksia, koska osallistujilla on eri äänialat ja -tyypit ja sekä heidän taustansa että tulkintansa ovat erilaisia. Joskus voi olla erittäin kiintoisaa kuulla erilaisia tulkintoja samasta kappaleesta eri laulajilta. Sitten voikin olla makuasia, mikä on paras tulkinta. Ja ainakin tässä kilpailussa kuuli, mikä merkitys on säestäjällä. Jotkut säestäjät nyt yksinkertaisesti olivat huomattavasti parempia kuin muut.

Loppukilpailussa jokainen kilpailija laulaa kaksi laulua Oskar Merikannolta ja yhden laulun hänen pojaltaan Aarre Merikannolta. Ainakin tällä kertaa laulajat olivat valinneet pääosin eri lauluja ja jotkut niistä olivat vähemmän tunnettuja, joten esityksiä oli erittäin kiinnostavaa kuunnella.  

Minun on pakko sanoa, että parhaimmat laulajat erottuivat joukosta varsin selvästi. Kolmas palkinto meni Toni Hintsalalle, joka lauloi hyvin, joskin mina jäin kaipaamaan vähän lisää syvyyttä tulkintaan. Oma suosikkini – Maria Turunen – tuli toiseksi. Hänellä on upea, tumma ääni ja hän lauloi (jälleen minun mielestäni) upeasti myös Laatokan, jota yleensä laulavat matalampiääniset miehet. En usko, että kukaan yllättyi voittajasta, joka oli Kristian Lindroos. Hänellä on paljon esiintymiskokemusta ja hän on jo paikkansa lunastanut oopperalaulaja, joten hänellä oli muihin nähden aikamoinen etulyöntiasema. Ja hän tietenkin myös lauloi todella hyvin.

Merikanto singing contest finals at Art Centre Salmela in Mäntyharju, the 16th of July, 2022

The fifth Merikanto singing contest was organised at Art Centre Salmela in Mäntyharju (in the Mäntyharju church). The contest is meant for singers that are 38 years old or younger. I was able to attend the finals, where six singers (baritone Toni Hintsala, soprano Heta Sammalisto, baritone Henri Tikkanen, soprano Maria Turunen, baritone Kristian Lindroos and mezzosoprano Ruusu-Maaria Broussou) competed for the win.

Contests are always interesting events since the singers have different voice types and both their backgrounds and interpretations are different. It can be immensely intriguing to hear different interpretations from different singers of the same song. Then it may be a matter of opinion which one is better. And, of course, at least in this competition you could hear what a difference a great accompanist makes to the song. Some of them were simply better than others.

In the finals the competitors sing two songs from Oskar Merikanto and one song from his son Aarre Merikanto. At least this time the singers had chosen mostly different songs and some of them were less known, so it was very interesting to hear them perform.

I have to say that it was rather easy to spot the best singers from the crowd. Third place went to Toni Hintsala, who sang well, even though I missed some depth from his interpretations. My favourite – Maria Turunen – came second. She had a lovely, dark voice and she sang (again in my opinion) beautifully also the song “Laatokka” (Lake Ladoga), which is usually sung by lower male voices. I do not think anyone was surprised by the winner, who was Kristian Lindroos. He has a lot of performance experience and is already an establish opera singer, so he had a huge advantage against the other singers. And, of course, he did sing very well indeed.

Siegfried Eurajoen Kustaa Aadolfin kirkossa, 15.7. 2022

Eurajoki Bel Canto -festivaalin urkuversio Richard Wagnerin Ringistä on ehtinyt jo toiseksi viimeiseen osaansa eli Siegfriediin. Urkuadaption takana oli tutusti Ilpo Laspas, mutta tällä kertaa mukana oli myös yksi ulkomaalaisvahvistus, kun Fafnerin roolin lauloi itävaltalainen basso Christoph Seidl. Muuten miehitys oli suomalainen kuten edellisissäkin Ringin teoksissa. Niin, ja olihan tällä kertaa urkujen lisäksi mukana myös sello, käyrätorvi, piano ja lyömäsoittimia (ainakin hetkellisesti).

Wagnerin Ringin juonet eivät varsinaisesti ole yksinkertaisia, koska periaatteessa ymmärtääkseen kaiken pitää tuntea koko Ringin juonikuvio ja henkilöitä piisaa, mutta kerronpa tässä eräänlaisen mutkat suoriksi version juonesta. Siegfriedissä kääpiö Mimen kasvattama Siegfried alkaa kysellä vanhemmistaan. Koska Mime ei pysty korjaamaan Siegfriedin isän rikkoutunutta miekkaa Notungia, Siegfried takoo sen itse ehjäksi. Mime haluaa Siegfriedin auttavan palauttamaan ryöstetyn aarteen (nimellisesti oppivan pelkoa) ja johdattaa tämän Fafnerin luo, joka vartio kyseistä aarretta. Siegfried surmaa Fafnerin ja löytää aarteen, jonka jälkeen hän surmaa myös petollisen Mimen. Metsälintu kertoo Siegfriedille tulen takana olevasta naisesta Brünnhildestä, josta tulisi tälle oiva vaimo. Siegfried etsii Brünnhilden ja he rakastuvat toisiinsa.  

Jälleen kerran on todettava, että Ring soitettuna uruilla on aika mieletön kokemus. Kun vielä teokseen oli onnistuttu löytämään varsin hyvät solistit, niin pituudestaan huolimatta teos ei missään vaiheessa puuduttanut. Tällä kertaa minulla oli joukossa kaksi suosikkia. Jyrki Anttila teki upeaa työtä Siegfriedinä. Hänen äänensä on huikeassa kunnossa ja tulkintakin oli vaikuttava. Rooli on äärettömän raskas, mutta Antilan ääni kesti ilman ongelmia loppuun saakka. Toinen vaikuttava laulaja oli edellisen (eli vuoden 2015) Merikanto-laulukilpailun voittaja sopraano Hannakaisa Nyrönen. Hänellä on aivan uskomattoman vahva ääni, joka todella täytti Kustaa Aadolfin kirkon. Haluaisinpa todellakin kuulla häntä Wagner-roolissa, jossa hänellä olisi enemmän laulettavaa kuin Siegfriedissä.  

Siegfried in the Gustaf Adolf Church in Eurajoki, the 15th of July, 2022

The organ version of Richard Wagner’s Ring at Eurajoki Bel Canto -festival has reached the second but last opera, that is Siegfried. The person behind the organ adaption was as usual Ilpo Laspas, but this time there were a few glimpses of some other instruments, too (a cello, a horn, a fortepiano and percussions). The singers have before been all Finns, but this time there was one singer from Austria – bass Christoph Seidl sang the role of Fafner.

The stories of Wagner’s Ring are not exactly simple, since in principle you need to know all the operas to understand the storyline and there are plenty of people involved. But I will give here a greatly simplified description of what happens in Siegfried.

Siegfried has been brought up by Mime but has now started to ask questions about his real parents. Since Mime is not able to repair Siegfried’s father’s sword Notung, Siegfried repairs it himself. Mime wants Siegfried to help him return the stolen treasure (though he says that he wants Siegfried to learn to know fear) and leads him to Fafner, who guards the treasure. Siegfried kills Fafner and finds the treasure, after which he also kills the deceitful Mime. The Woodbird tells Siegfried about a woman behind fire – Brünnhilde, who would make a fine wife for him. Siegfried seeks Brünnhilde and they fall in love.   

Once again, I have to say that Ring by organs is rather chattering an experience. And when the festival had managed to find good singers for the roles, the opera was – despite its length – never numbing. This time I had two favourites among the soloists. Jyrki Anttila made fabulous work as Siegfried. His voice is in excellent form and his interpretation was also impressive. The role is extremely heavy, but Anttila’s voice lasted till the end without problems. The second fantastic singer was the winner of the previous (2015) Merikanto singing contest soprano Hannakaisa Nyrönen. She has an unbelievably strong voice that absolutely filled the church. I really would like to hear her in some Wagner role, where she would have more to sing than in Siegfried.   

 

7 kirjettä G18:ssa, 8.7.2022

 Siitä kun olin edellisen kerran kuullut mezzosopraano Erica Backin laulavan oli kulunut jo muutama vuosi, joten kun hän vihdoin pystyi pitämään koronan vuoksi siirretyn liedkonserttinsa 7 kirjettä, niin olihan se pakko lähteä kuuntelemaan. Konsertti pidettiin G18:ssa, mikä olikin sopivan keskeinen ja myös sopivan kokoinen paikka tälle konsertille. Säestäjänään hänellä oli Mariko Furukawa.

Kaikki konsertin laulut olivat naissäveltäjiltä; heistä minulle tutuimpia olivat Nadia Boulanger ja Clara Schumann. Jokaiseen säveltäjään Back liitti myös ääneen luetun kirjeen, jonka joko säveltäjä itse oli kirjoittanut tai se oli kirjoitettu hänelle. Myös tämä konsertti oli monikielinen: Back luki kirjeitä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja laulut olivat ranskaksi, saksaksi ja englanniksi (suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset käännökset löytyivät ohjelmalehtisestä).

Olin jo aikaisemmin pitänyt Erica Backista, mutta täytyy sanoa, että hän oli käyttänyt ne vuodet, joina en ollut häntä kuullut, erittäin viisaasti. Ääneen oli tullut entistä enemmän syvyyttä ja sävyjä ja tulkinnat olivat kypsyneet aivan kuten niiden kuuluukin iän mukana.

Pidin kovasti myös konsertin konseptista. Pienet kirjeet kertoivat taustaa säveltäjistä ja heidän elämästään ja valitut laulut sopivat hyvin tarinoihin. Toivottavasti Back esittää tätä konserttia muuallakin, jotta useammilla ihmisillä on mahdollisuus kuulla se, sillä keskellä kesää oleva arki-ilta ei välttämättä ole paras mahdollinen konserttiaika kaikille hänen laulustaan kiinnostuneille.

7 letters in G18, the 8th of July, 2022

It was several years ago when I last had a chance to hear mezzosoprano Erica Back to sing, so when she finally had a chance to organize her song recital ”7 letters” after it being postponed earlier due to Covid 19, I simply had to go and see it. The recital was kept in G18, which was centrally located and also of suitable size for this type of happening. She was accompanied by Mariko Furukawa.

All the songs in the recital were from female composers; the best known to me were Nadia Boulanger and Clara Schumann. Back connected to each composer a letter that she read aloud. The letters were either written by them or written to them. This concert was also multilingual: Back read the letters in Finnish, Swedish and English and the songs were in French, German and English (the programme leaflet had translations in Finnish, Swedish and English).

I have always like Erica Back, but I have to say that she had used the years that I had not heard her very wizely. Her voice had gained even more depth and shades and her interpretations had matured just as they should with age.

I also liked the concept of the recital. The short letters told more about the composers and their life and the songs fitted the stories. I hope Back will perform this recital also elsewhere so that more people will have a chance to hear it. Having a concert in the middle of the summer holiday season and in the middle of the week may not be the best possible timing for many people.

Andrei Kymach Espoon tuomiokirkossa, 7.7.2022

Tänä vuonna Espoon urkuyö & aaria oli onnistunut saamaan esiintyjäksi ukrainalaisen baritonin Andrei Kymachin, joka voitti vuonna 2019 BBC Cardiff Singer of the World -palkinnon. Hänen säestäjänään oli pianisto Hans-Otto Ehrström.

En tiedä, onko illan ohjelmisto Kymachille tyypillinen, mutta mikäli se ei muuten ollut, niin ainakin tässä tilanteessa, kun laulajan kotimaa Ukraina on sodassa, oli hyvin ymmärrettävää, että ohjelmisto koostui nimenomaan ukrainalaisten säveltäjien teoksista. Laulut olivat osittain hyvinkin isänmaallisia, tunteisiin vetoavia, jopa sotaisia, mutta toki mukana oli myös joku kevyempi, humoristisempi laulu (esim. Kyrylo Stetsenkon Tsaari Gorokh).

Kymachilla on erittäin voimakas, hieno ääni, jonka hän antoi todella kaikua suurimman osan iltaa. Aloin jo epäillä, että hän ei osaakaan käyttää pianissimoa, kun hän sentään hieman väläytti sitä jossain laulussa. Mutta suurelta osin ilta siis oli aikamoista tykitystä.

Ehrströmin säestys oli tutun ammattitaitoista ja hän esitti illan keskellä myös muutaman pianoteoksen, joista Johann Sebastian Bachin (Busoni) Chaconne ei ollut tyypillisin resitaalin välisoittoteos, sen verran pitkä ja monipuolinen se on. Mutta hienoa kuunneltavaa se kyllä oli.

Andrei Kymach in Espoo Cathedral, the 7th of July, 2022

This year the Organ Night & Aria festival in Espoo had managed to get the Ukrainian baritone Andrei Kymach to give a concert. He won in 2019 the BBC Cardiff Singer of the World prize. He was accompanied by the pianist Hans-Otto Ehrström.

I don’t know if the programme of the evening is typical for Kymach in normal circumstances, but if it otherwise isn’t, it was at least understandable today, when Ukraine is in war. So, it was very understandable, that the programme consisted of songs by Ukrainian composers. They were very patriotic, emotional and even warlike, but there were some lighter exceptions, even humoristic songs (for example, Kyrylo Stetsenko’s “Czar Gorokh”).

Kymach has an extremely strong, fine voice, which he really let thunder most of the evening. I already started to doubt that he cannot sing pianissimo till he showed that ability briefly in some song. But mostly the evening was pure fire works.

Ehrström’s performance was professional as usual and he played in the middle of the evening a couple of piano pieces, out of which “Chaconne” by Johann Sebastian Bach (Busoni) was not the most typical since it is rather long and versatile. But it was great to listed to, especially when played by him.

Seicento Italiano Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa, 2.7.2022

Janakkalan barokki tarjosi tänäkin vuonna hienoja konsertteja, joista yhteen onnistuin ehtimään. Croatian Baroque Ensemble esitti konsertin nimeltä Seicento Italiano, jossa esitettiin nimenomaan italialaista parokkimusiikkia pääosin 1600-luvun alusta. Ihan kaikkia säveltäjiä en tuntenut ennalta, mutta sen verran tuttujakin nimiä ohjelmassa esiintyi, että uskoin edessä olevan hienon illan ja en todellakaan joutunut pettymään.

Konsertti pidettiin Pyhän Laurin kirkossa, joka vihittiin käyttöön vuonna 1520. Se on kesäisin ns. tiekirkko, joten jos ajatte joskus sitä kautta, niin kehoitan käymään tutustumassa tähän viehättävään keskiaikaiseen kivikirkkoon.

Croatian Baroque Ensemblen esitys oli upeata musisointia, mutta illan ehdoton helmi oli heidän solistinaan laulanut nuori sopraano Nikolina Hrkac. Hänellä oli nuoreksi laulajaksi käsittämättömän kypsä ja taipuisa, upea ääni. Varsinkin viimeisenä numerona esitetyssä Quell’usignolo-aariassa Antonio Caldaran oratoriosta Sancta Ferma hän oli ilmiömäinen liverrellessään kuin satakieli aarian kuvioita. Ei ihme, että yleisö hakkasi kätensä helliksi esityksen päätteeksi. Ylimääräiseen numeroon orkesteri tarjosi kunnon makupalan, kun he soittivat saman aarian jäljitellen solistin laulua. Se oli todella hauskan kuuloista, joskin laulumusiikin ystävänä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että aaria oli laulettuna vielä parempi.  

Seicento Italiano in the Church of St. Lawrence in Janakkala, the 2nd of July, 2022

The Janakkala baroque festival offered this year also some fine concerts and I managed to find time to attend one of them. Croatian Baroque Ensemble performed a concert called ”Seicento Italiano”, where they played Italian baroque music mainly from the first half of the 17^th century. I did not recognize all the composers, but there were enough familiar names that I was pretty sure the evening would be wonderful, and I definitely was not disappointed.

The concert was held in the Church of St. Lawrence, that was taken into use in 1520. During summer months it is open to public, so if you happen to drive pass it, I recommend stopping to see this charming medieval stone church.  

The performance of Croatian Baroque Ensemble was magnificent playing, but the absolute star of the night was their soloist, the young soprano Nikolina Hrkac. Despite being quite young, she had an unbelievably mature and flexible, gorgeous voice.  Especially in the last number, the aria ”Quell’usignolo” from the oratorio ”Sancta Ferma” by Antonio Caldara she was almost supernatural when she warbled the decorative parts of the aria. No wonder the audience applauded till their hands were red in the end of it. For the encore the orchestra offered an unusual piece: they actually played the same aria without song but mimicking the singing. It sounded fun, but as a friend of singing, I do have to say that the aria was even better when it was sung.

Wiipuri-ooppera Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla, 30.6.2022

Useimmat yhdistävät Taidekeskus Salmelan nimenomaan kuvataiteisiin, mutta siellä esitetään myös paljon musiikkia ja tänä vuonna Arto Paju oli säveltänyt Salmelaan Wiipuri-oopperan. Pajun urakka olikin ollut melkoinen, sillä oopperan kesto oli peräti kolme tuntia väliaikoineen.

Ooppera seuraa Armaan (baritoni Ville Rusanen) ja hänen vaimonsa Anna-Marian (sopraano Hanna Hoikkala)  tarinaa juhannuksesta 1936 juhannukseen 1944, kun Viipuri on jo menetetty sodassa Neuvostoliitolle. Armas ja Anna-Maria tapaavat, rakastuvat, menevät naimisiin, Armas joutuu sotaan, haavoittuu, Viipuri menetetään talvisodan päätteeksi, jatkosodassa Viipuriin palataan, Armas joutuu taas rintamalle, Viipuri menetetään nyt lopullisesti ja Armas kuolee sodan loppumetreillä.

Oopperassa oli Rusasen ja Hoikkalan lisäksi vain kaksi muuta laulajaa: Mikael Konttinen ja Bianca Morales sekä Laurentius-kuoro. Vaikka näennäisesti ooppera kertoo Armaan ja Anna-Marian tarinan, niin todellisuudessa pääosassa on nimenomaan Viipuri – kotikaupunki, josta soditaan, josta paetaan, jonne palataan ja joka menetetään.

Paju oli säveltänyt teokseen hyvin monipuolista musiikkia. Henkilökohtaisesti pidin oikeastaan eniten Bianca Moralesin esittämistä jazz-kappaleista. Ne toivat hyvin esiin iloisen, juhlivan kaupungin hengen. Orkesterin soitto oli muutenkin (lämpimästä säästä huolimatta) hienoa. Samaa ei voi valitettavasti sanoa kuorosta, jonka ääni katosi ajoittain täysin. Äänentoisto oli heidän osaltaan aika onnetonta ja yleisö olisi tarvinnut joko tekstityksen tai libreton, jotta olisi saanut selvää siitä, mitä kuoro lauloi.

Wiipuri in Art Centre Salmela in Mäntyharju, the 30th of June, 2022

Most people connect Art Centre Salmela to visual arts, but actually a lot of music is also performed there and this year Arto Paju had composed an opera called Wiipuri for Salmela. His task had been rather great, since the length of the opera was full three hours with interval.  

The opera follows the life of Armas (baritone Ville Rusanen) and his wife Anna-Maria (soprano Hanna Hoikkala) from Midsummer 1936 to Midsummer 1944, when Viipuri was lost in the war to the Soviet Union. Armas and Anna-Maria meet, fall in love, get married, Armas has to go to the front, gets wounded, Viipuri is lost in the Winter War, in the Continuation War Finns return to Viipuri, Armas ends up on the front again, Viipuri is lost now forever and in the last days of the war Armas is killed.  

There were only two other singers in the opera: Mikael Konttinen and Bianca Morales and the Laurentius Choir. Even though on the surface the opera tells the story of Armas and Anna-Maria, in reality the main role is held by the city of Viipuri – hometown, that is fought over, from which people flee, to which they return and that is lost.  

Paju had composed very versatile music to the opera. Personally, I actually liked most the jazz style songs sung by Bianca Morales. They expressed the energetic and celebrating atmosphere of the city beautifully. The orchestra also played well (despite the warm weather). Unfortunately, the same cannot be said of the performance of the choir, whose singing often totally disappeared. Their sound reinforcement system was horrible, and the audience would have needed either texting or the libretto to be able to grasp what they sang.

 

Paperimylläri Kymin Ruukin rannalla Kuusankoskella, 21.6.2022

Yksi Suomen musiikkikesän mielenkiintoinen piirre on ns. kansanoopperat. Niitä esitetään yleensä jossain päin Suomen melkein joka kesä. Jouni Sjöblomin säveltämä Paperimylläri kertoo Robert Erolinin tarinan. Hän työskenteli 71,5 vuotta Kymi-yhtiössä ja siihen ei edes ole laskettu mukaan kahta vuotta, jolloin hän jakoi postia paikallisille yrityksille. Ooppera esitti Erolinin koko elämän kaaren: lapsi (Onni Lahtinen) postia jakamassa, nuori mies (Matias Husgafvel) kosiskelemassa tulevaa vaimoaan Vilhelmiinaa sekä eläkkeelle jäävä vanha mies (Terho Happonen). Kertomalla yhden ihmisen tarina kerrottiin samalla myös yrityksen, paikkakunnan ja osittain myös Suomen elinkeinoelämän tarinaa.

Teoksessa suuri rooli oli kuorolla, joka vei tarinaa eteenpäin ja sitoi kertomusta vahvasti Kymi-yhtiön historiaan ja kehitykseen. Kuorolaisten esitys oli viehättävän energinen, josta heille suuri kiitos. Esityspaikkana oli Kymin ruukin rantaan rakennettu ulkoilmanäyttämö ja kieltämättä paikka oli vaikuttava, kun vieressä virtasi Kymi ja takana kohosi itse tehdas. Paikan historiallinen merkitys oli käsin kosketeltava.

Musiikillisesti teos oli ihan mukava ja orkesteri soitti innostuneesti. Laulun taso vaihteli aika paljon, mutta tällaisissa teoksissa tarinalla onkin yleensä tärkeämpi rooli. Minun suosikkini oli Olli-Pekka Lattu, joka lauloi kolme pientä roolia (Erolinin ystävä, Valkealan pappi ja Rautatiekomitean virkamies) antaumuksella. Kesäinen kansanooppera on aina vierailun arvoinen ja Jouni Sjöblomin paikallishistoriaan sidotut kansanoopperat ovat oikein piristäviä tapauksia.

Paper Miller on the beach of the Kymi Mill in Kuusankoski, the 21st of June, 2022

One interesting feature in musical life in Finland during the summer months is the so called folk operas. They are usually performed somewhere in Finland almost every summer. The opera ”Paperimylläri” (Paper Miller) composed by Jouni Sjöblom tells the story of Robert Erolin. He worked for 71,5 in the service of the company Kymi and that did not contain the two years that he delivered post for the local companies. The opera featured the whole life of Erolin: the child (Onni Lahtinen), who delivered the post, the young man (Matias Husgafvel), who wooed his future wife Vilhelmiina and the retiring old man (Terho Happonen). By telling the story of one man, the opera told the story of the company, the town and partly of the whole Finnish business life.

The choir plays an important role in the opera; it took the story forward and made connections with the history and development of Kymi. The performance of the choir was charmingly energetic, which was worth the applause. The opera was performed on the open air stage on the beach of the Kymi mill. The location was impressive, when the river ran next to the stage and behind it was the mill itself. The historical meaning of the location was tangible.

From the point of the music the opera was nice and the orchestra played enthusiastically. The level of the song varied quite a lot, but in this kind of works, the story usually plays a more important role. My favourite was Olli-Pekka Lattu, who sang three small character roles (friend of Erolin, local priest and civil servant) with gusto. A summer fold opera is always worth a visit and the folk operas by Jouni Sjöblom that reflect the local history are normally very intriguing.  

Marseille - koko maailman satama Ritarihuoneella, 20.6.2022

Les Lumières -festivaalin kolmas ja samalla viimeinen konsertti pidettiin Ritarihuoneella ja se puolestaan käsitteli Marseilleta ruton jälkeen (Marseille – koko maailman satama), kun kaupunki toipui ja musiikkia/oopperaa alettiin jälleen esittää. Tällä kertaa mukana oli jo muutama säveltäjä, jotka tunnistinkin eli Jean-Baptiste Lully ja Christoph Willibald Gluck, jotka ovat molemmat varsin tunnettuja oopperasäveltäjiä. Ja tällä kertaa ohjelmassa oli mukana jo otteita muutamasta oopperastakin.

Ilman kohokohta oli sen perusohjelman päätösnumero eli pätkä Gluckin oopperasta Le Cadi Dupé (Huiputettu tuomari). Pätkä oli niin hauska, että minulle ainakin heräsi innostus nähdä joskus koko oopperakin jossain. Toivottavasti toiveeni joskus toteutuu.

Illan solisteina olivat sopraano Lise Viricel ja baritoni Romain Bockler. Molemmat esiintyivät hyvin ja pääsivät esittelemään oopperanumeroissa myös näyttelijän taitojaan.

Jälleen mukana myös näyttelijät eli Joachim Wigelius kreivi Anckarbjelkenä ja Alexander Wendelin hänen veljenpoikanaan Fredrik von Gullstormina kertomassa elämästä ruton jälkeisessä Marseillessa.  

Ilmeisesti tämän festivaalin yleisössä on varsin paljon ranskan kielen harrastajia, sillä kun konsertin lopulla orkesteria johtanut Jean-March Aymes kysyi, että voisiko hän puhua yleisölle englanniksi tai ranskaksi, ranska sai enemmän kannatusta. Onneksi hänen ranskansa oli sen verran selkeää, että sen ymmärtämiseen ei aivan täydellistä ranskan kielen taitoa tarvittu. Mutta kyllähän se antaa oman mukavan mausteensa, että konsertissa puhutaan muutakin kieltä kuin useimmiten käytettyä englantia.

Marseille - the port of the whole world in the Finnish House of Nobility, the 20th of June, 2022

The third and last concert of the festival Les Lumières was held in the Finnish House of Nobility and the theme of the concert was Marseille after plague (Marseille - the port of the whole world), when the city recovered, and music/opera was again performed. This time there were already some composers that I recognized in the programme, that is Jean-Baptiste Lully and Christoph Willibald Gluck, who are both rather well-known opera composers. And this time there were some extracts from operas in the programme.  

The highlight of the evening was the final piece of the original programme which was an extract from the opera “Le Cadi Dupé” (The Duped Judge) by Gluck. The extract was so entertaining, that at least I got an urge to some day see the whole opera somewhere. I hope my wish will come true one day.

The soloists of the evening were soprano Lise Viricel and baritone Romain Bockler. They both sang well and got a chance to flaunt their acting abilities in the opera pieces.  

Again there were a couple of actors involved, that is, Joachim Wigelius as count  Anckarbjelke and Alexander Wendelin as his nephew Fredrik von Gullstorm to tell about life in Marseille after the plague.   

It seems that among the audience there were quite of lot of people who have learned French, since when in the end of the concert the leader of the orchestra Jean-Marc Aymes asked, if he should address the audience in French or in English, French got more yeses. Fortunately, his French was clear enough that you did not need to be perfect in French to understand him. But if does give a nice tint, when French is spoken in a concert instead of English, which normally is the dominant language.

 

Requiem - Kaikille lohdutukseksi Helsingin Vanhassa kirkossa, 19.6.2022

Les Lumières -festivaalin toinen konsertti pidettiin Helsingin Vanhassa kirkossa. Vanha kirkko sopikin mitä parhaiten festivaalin teemaan sijaitseehan se keskellä ns. Ruttopuistoa, jonka tienoille on haudattu 1710 ruttoepidemian uhreja. Ja toisessa konsertissa nimeltään  Requiem – Kaikille lohdutukseksi Concerto Soave -yhtye esitti Jean Gilles’n messun Messe des morts, joka oli yksi 1700-luvun tunnetuimmista messuista ja sävellettiin nimenomaan juhlistamaan ruttoepidemian päättymistä.

Tästä teoksesta pidin todella paljon. Musiikki oli helppo tunnistaa ranskalaiseksi barokiksi, mutta sitä oli miellyttävä kuunnella ja solistitkin olivat varsin hyviä. Teos kostui seitsemästä osasta: Requiem aeternam (Introït), Kyrie, Requiem aeternam (Graduel), Domine Jesu Christe, Sanctus, Agnus Dei ja Lux aeterna. Osia en osaa laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä jokaisessa oli omat hyvät puolensa.

Solisteista ehkä eniten pidin tenori Robert Getschellistä, mutta voi olla, että se johtui siitä, että hän aloitti lauluosuuden ja lauloi muutenkin varsin paljon teoksessa. Mutta se on kyllä sanottava, että ranskalainen latinan ääntämys on suorastaan hilpeyttä herättävää, kun esim. sana lux lausutaan lyks. Ja itseään saattoi viihdyttää vaikka näitä mielenkiintoisia ääntämyksiä bongailemalla, jos voimat eivät riittäneet musiikkiin keskittymiseen.

Requiem - for the solace of all in the Helsinki Old Church, the 19th of June, 2022

The second concert of the festival “Les Lumières” was held in the Helsinki Old Church. Helsinki Old Church suited really well this year’s theme, since it is situated in the middle of so called “Plague Park” (not the official name of the park, but that is how everybody calls it), which is next to the area where victims of the 1710 plague epidemic were buried. In this second concert called Requiem – for the solace of all, Concerto Soave performed “Messe des morts” by Jean Gilles, which is one of the best-known masses of the 18^th century and was composed to celebrate the end of the plague epidemic.

I really liked this concert. The music was easily recognizable for French baroque music, but it was pleasant to listen to and the soloists were rather good. The work consisted of seven parts: Requiem aeternam (Introït), Kyrie, Requiem aeternam (Graduel), Domine Jesu Christe, Sanctus, Agnus Dei and Lux aeterna. I cannot say which part was my favourite, since they all had something special.

Out of the soloists I perhaps liked best tenor Robert Getschell, but it may be that it was because he began the singing part and sang actually quite a lot. But I do have to say that the French pronunciation of Latin is a bit funny, when e.g. the word lux is pronounced “lyks”. So, if you were not entertained enough by the music, you could count this kind of interesting pronunciation details.

Marseillen kahdet kasvot Tenalji von Fersenissä, 18.6.2022

Helsingissä on jo useiden vuosien ajan järjestetty Les Lumiéres -festivaali (Valistusajan kulttuurifestivaali), joka on suhteellisesta pienimuotoisuudestaan huolimatta yleensä varsin kiinnostava ohjelmaltaan. Tänä vuonna festivaalilla oli vierailijana ranskalainen Concerto Soave barokkimusiikkiyhtye ja teemana oli Marseille ruton jälkeen (tämä nimenomainen rutto mellasti Marseillessa vuonna 1720).

Festivaalien ensimmäinen konsertti (Marseillen kahdet kasvot) pidettiin Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä, mikä sopii tämäntyyppisiin pienehköihin konsertteihin oivasti, vaikka lauttamatka saarelle tietysti aiheuttaakin omat logistiset ongelmansa (paikkaa ei esim. voi kovin lämpimästi suositella liikuntarajoitteisille).

Konsertin ohjelmisto koostui joukosta kappaleita ranskalaisilta barokkiajan säveltäjilta, joita en voi sanoa tunteneeni ennalta. Mutta sitä mielenkiintoisempaa niihin oli tutustua ja ainakin orkesteri oli erinomainen teosten tulkki. Ohjelmalehtisessä oli pieni taustoitus jokaiseen säveltäjään joko ranskaksi tai englanniksi, joten molempien kielten hallinta oli siinä mielessä hyvä asia.

Illan solisti oli sopraano Lise Virice, joka lauloi ihan somasti ja esiintyi viehkeästi. Sekä solisti, että orkesteri olivat pukeutuneet hieman aikakauden mukaisesti, joten korvien lisäksi myös silmillä oli katseltavaa.

Kappaleiden välillä kaksi näyttelijää eli Joachim Wigelius (kreivi Anckarbjelke) ja Anja Bargum (kreivin serkku Emilie Havskrona) rupattelivat suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi  Marseillesta ruton aikoihin antaen konsertille mielenkiintoista taustaa. Wigelius oli suorastaan hurmaava hienostelevan kreivin roolissaan.

Two Faces of Marseille in Tenalji von Fersen, the 18th of June, 2022

There has been in Helsinki for many years already a festival called “Les Lumiéres” (Festival of the enlightenment era), which is despite its humble size usually rather interesting when it comes to its programme. This year a French baroque orchestra called Concerto Soave  visited the festival and the theme was Marseille after plague (this particular plague roamed in Marseille in 1720).

The first concert of the festival (“The two faces of Marseille”) was held in Tenalji von Fersen in Suomenlinna fortress island, which suits this type of small concerts well even though the ferry ride to the island does pose some logistics challenges (the venue cannot be recommended to people who have trouble walking some distance on uneven surfaces).

The programme of the evening consisted of pieces from French baroque era composers, which I have to admit I did not recognize. But that made it even more interesting to get to know their music and the orchestra was a great interpreter of this music. The programme leaflet had a small text of each composer either in English or in French, so the knowledge of both these languages was a plus.

The soloist of the evening was soprano Lise Virice, who sang and performed nicely. Both the soloist and the members of the orchestra had dressed up to the concert in a vaguely “baroque” style, so in addition to listening the music you could also admire their attires.

Between the pieces two actors: Joachim Wigelius (count Anckarbjelke) and Anja Bargum (his cousing Emilie Havskrona) chatted in Finnish, Swedish and French about Marseille during plague, thus giving the concert some interesting background information. Wigelius was absolutely charming as the slightly posh count.