Magdalena Kožená Musiikkitalossa, 30.8.2022

Helsingin juhlaviikoilla vieraili tänä vuonna kaksi varsin tunnettua tähteä: mezzosopraano Magdalena Kožená ja pianisti Yefim Bronfman. Musiikkitalon konserttisali ei ollut kyllä lähelläkään täyttä, mutta toisaalta koko syksy on niin täynnä erilaisia tapahtumia, että se saattaa verottaa kiinnostavienkin tapahtumien katsojamääriä.

Konsertin ensimmäisellä puoliskolla Kožená lauloi Johannes Brahmsin lauluja. Brahms ei kuulu ihan lempisäveltäjiini, joten olin vielä aika neutraalissa tunnelmassa väliajan koittaessa. Mutta väliajan jälkeen Kožená vaihtoi tyylilajia. Ensiksi hän esitti Modest Musorgskin Lastentarha-sarjan, mikä on aika veikeä lapsen näkökulmasta katsova sarja lauluja. Tässä Koženán esitys muuttuikin huomattavasti eloisammaksi. Seuraavaksi hän esitti hienosti eläytyen Dmitri Šostakovitšin viisi satiiria, jotka viimeksi kuulin heinäkuussa Elisaveta Rimkevitchin esittäminä Joroisissa. Konsertti päättyi minulle täysin tuntemattomaan Béla Bartokin slovakialaisia kansanlauluja sisältävään laulusarjaan Kyläkohtauksia.

Jos Koženán laulu oli varmaotteista, niin säestäjä Yefim Bronfman se vasta säteilikin esityksessään. Monet illan lauluista vaativat suunnatonta teknistä taitavuutta ja Bronfmanin taitoja saattoi vain ihailla melkein henkeään pidätellen. Kaiken kaikkiaan hieno ilta mielenkiintoisen musiikin parissa.

Magdalena Kožená in the Helsinki Music Centre, the 30th of August, 2022

This year’s Helsinki Festival gathered together two rather famous musicians: mezzosoprano Magdalena Kožená and pianist Yefim Bronfman. The main concert hall of the Helsinki Music Centre was far from full, but taking into account that the whole autumn is full of different kind of happenings, I suppose it is no wonder that even interesting events lack audience.

The first half of the concert Kožená sang songs by Johannes Brahms. Brahms is not among my favourite composers, so I was having a bit neutral feelings still by the intermission. But on the second half the concert the whole atmosphere changed. First, Kožená sang the  Nursery song cycle by Modest Mussorgsky; these songs are written from the point of view of a child and Kožená’s way of performing got really lively. Next, she sang the five Satires by Dmitri Shostakovich, that I last heard in July at the Joroinen Music Festival (sung by Elisaveta Rimkevitch). The concert ended with some Slovak folk songs by Béla Bartok (Village Scenes).

If Kožená’s singing was confident, the pianist Yefim Bronfman was brilliant. Many of the songs required extreme technical abilities and his skills could only be admired. So, this was a great evening listening to interesting music.

Thomas Hampson Turun musiikkijuhlilla, 28.8.2022

Parin koronan vuoksi tehdyn peruutuksen jälkeen amerikkalainen baritoni Thomas Hampson pääsi vihdoin esiintymään Turun Musiikkijuhlilla. Konsertin otsikko oli Songs of America, mutta ensimmäiset Hampsonin esittämät laulut olivat kuitenkin saksaksi, mikä vaikutti aluksi hieman hassulta. Selitys oli kuitenkin yksinkertainen: illan laulut olivat alaotsikon Freiheit – Freedom (Vapaus) alla ja siihen teemaan alun saksankielisetkin laulut sopivat hyvin.

Useimmiten klassisen laulun konserteissa solistit esittävät vähintäänkin jonkin verran ooppera-aarioita, mutta Hampsonin konsertti keskittyi nimenomaan lauluihin ja nekään eivät olleet niitä kaikkein tunnetuimpia.

Itse pidin varsinkin väliajan jälkeen esitetyistä amerikkalaisten säveltäjien lauluista. En tuntenut niistä ainuttakaan entuudestaan, mutta ne olivat kiinnostavia; mukana oli musiikkia eri kansanryhmiltä USA:sta, mikä antoi mahdollisuuden saada laajempaa kuvaa maan musiikista ja musiikin historiasta. Hienointa konsertissa oli se, että sekä sävellykset, että sanoitukset olivat erittäin vahvoja ja olisivat varmasti toimineet hyvin erillisinäkin teoksina. Thomas Hampsonin säestäjänä oli pianon ääressä Vlad Iftinca ja upean musiikin ansiosta hänen roolinsa oli ehkä jopa vahvempi kuin säestäjän rooli yleensä.

Thomas Hampson ei ole enää ihan mikään pikkupoika, mutta hänen äänensä on edelleen upeassa kunnossa, joten hänen lauluaan oli nautinto kuunnella. Mukavaa oli myös se, että hän halusi kertoa yleisölle suhteestaan lauluihinsa ja konsertin teemaan, minkä vuoksi hän molemmissa konsertin osioissa myös puhui pitkät pätkät yleisölle. Mies voisi eläköidyttyään ryhtyä vaikka politiikoksi, niin sujusanainen hän oli.  

Koko konsertti oli siis mieleenpainuva, mutta suurimman vaikutuksen teki ehdottomasti Michael Doughertyn säveltämä Letter to Mrs. Bixby, jonka sanat ovat Abraham Lincolnin kirjeestä naiselle, joka menetti viisi poikaansa sisällissodassa. Sekä musiikki että sanat olivat tavattoman kauniita ja koskettavia.

Thomas Hampson at the Turku Music Festival, the 28th of August, 2022

After a couple of Covid related postponements the American baritone Thomas Hampson finally got to have a concert at the Turku Music Festival. The main title of the concert was ”Songs of America”, but the first songs he sang were German, which first felt a bit funny. The explanation is, however, quite simple: the songs of the programme were under subtitles Freiheit – Freedom, and the Germans songs fitted this title very well.

In most classical concerts the soloists sing at least some opera arias, but Hampson’s concert concentrated on songs alone and even those were not the best-known ones.

Personally, I liked best the songs by American composers, which were sung after the intermission. I did not know any of them before the concert, but they were interesting; there were songs from different groups of people in the United States of America, which gave the listener a wonderful chance to learn more about music and the history of music in the country. The best thing about the selection was that both the melodies and the lyrics were extremely strong and would have worked superbly even as independent works. The accompanist of Thomas Hampson at the piano was Vlad Iftinca and thanks to the gorgeous melodies his role was perhaps even stronger than it is usually in a concert.

Thomas Hampson is no longer a teenager, but his voice is still in great condition, so it was a pleasure to listen to him sing. It was also nice, that he wanted to tell the audience about his connection to these songs and the theme of the concert. So, he actually talked a great deal during both parts of the concert. The man could become a politician after he retires, that fluent he was.

The whole concert was memorable, but the deepest impression on me made the song “Letter to Mrs. Bixby”, which is based on the letter written by Abraham Lincoln to the woman, who lost five sons in the American Civil War. Both the melody by Michael Daugherty and the lyrics were extremely beautiful and touching.  

Tove J Aleksanterin teatterissa, 27.8.2022

Helsingin oopperakesässä on tänä vuonna tarjolla todella monta mielenkiintoista oopperaa, suuri osa niistä uusia oopperoita. Heta Ahon säveltämä Tove J on yksi kiinnostavista  uutuuksista. Teos on sävelletty kolmelle mezzosopraanolle, mikä antaa erinomaisen mahdolisuuden havainnoida, miten erilaisia ääniä samakin ääniala voi sisältää.

Ooppera kertoo Tove Janssonista, hänen kipuiluistaan muumien ja Janssonin mielestä vakavamman taiteen tekemisen välillä sekä myös hänen suhteistaan Vivica Bandleriin ja Tuulikki Pietilään.

Teoksessa on vain pienimuotoinen orkesteri, joten se lepää varsin paljon laulajien: Elli Vallinoja (Jansson), Ann-Marie Heino (Bandler) ja Maiju Vaahtoluoto (Bandler) varassa. Itse musiikki ei ehkä ole maailman mieleenpainuvinta, mutta karismaattiset laulajat saavat teoksen toimimaan ja ainakin minä pidin tästä oopperasta. Varsinaisia tapahtumia ei ollut kovin paljon ja lavastuskin oli kohtuullisen pienimuotoista, mutta ohjaaja Ville Saukkonen sai mielestäni ihmissuhteiden jännitteet näkymään hyvin, joten katsojien mielenkiinto säilyi hyvin koko teoksen keston (noin tunti). Kaikki laulajat esiintyivät mielestäni myös erittäin hyvin ja heidän lauluaan oli ilo kuunnella.

 

Tove J in the Alexander Theatre, the 27th of August, 2022

Helsinki Contemporary Opera Festival offers this year many extremely interesting operas, many of them new operas. One of the operas that I had been waiting for was composer Heta Aho’s opera ”Tove J”. The opera has been composed for three mezzosopranos, so it offers a great chance to hear how different voices even in the same category can sound.

The opera tells about the creator of the Moomin Tove Jansson, her struggle between the Moomin and (what she calls) serious art. But it also tells about her relationships with Vivica Bandler and Tuulikki Pietilä.

The opera has only a very small orchestra, so mostly it is about the singers: Elli Vallinoja (Jansson), Ann-Marie Heino (Bandler) and Maiju Vaahtoluoto (Pietilä). The music itself is not very memorable, but the charismatic singers make the opera work and at least I liked it. Nothing much happens in the opera and the stage design is also rather small scale, but the director Ville Saukkonen has managed to express the tensions in the relationships quite well, so the audience is kept interested for the whole duration of the opera (about one hour). All the singers were good and their singing was a joy to listen to.  

Medusa Aleksanterin teatterissa, 20.8.2022

Jos Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja arvostelussaan kutsuu oopperaa ”vihdoinkin oikeasti vaiketajuiseksi”, teos on tietenkin pakko käydä katsomassa. No, totta puhuen olin ostanut lipun oopperaan kauan ennen arvostelun ilmestymistä, mutta lisäsihän se hieman kutkutusta kyseisen esityksen katsomiseen.

Paola Livorsin säveltämän (libretto hänen ja Sara Oravan) Medusan juoni ei olen kovin helposti kuvattavissa, mutta näin minä sen ymmärsin (en kyllä vanno, että tulkintani on oikea). Nuori mies on taitelija Caravaggion mallina ja rakastettuna (ilmeisesti hyväksikäytettynä). Kilpailija pahoinpitelee Caravaggion. Hyväksikäytetty poika samaistuu antiikin Medusaan, joka myös on kokenut vääryyttä ja siksi muuttunut Medusaksi. Eli juoni – jos sitä nyt juoneksi voi sanoa – oli aika erikoinen.

Mutta eipä itse sävellyskään kovin tavanomainen ollut. Laulu oli perinteistä klassista laulua vain ajoittain – pääosaa esittänyt Piia Komsi äänteli suuren osan aikaa kaikin mahdollisin muin tavoin, joita ei oikein lauluksi voi kutsua. Tosin teos koostui Komsin ”laulun” lisäksi myös pienen orkesterin soittamisesta ja tanssista. Tanssijat (Jukka Valkama, Anneke Lönnroth, Mira Ollila ja Aapo Siikala) olivat hienoja.

Medusa in the Alexander Theatre, the 20th of August, 2022

If the critic of the biggest Finnish newspaper ”Helsingin Sanomat” describes in her critique an opera ”finally truly difficult to understand”, of course, I had to go and see it. Well, truth to be told I had bought the ticket before the critique was published, but it did add some spice to the experience.  

The story of the opera ”Medusa” which is composed by Paola Livorsi (libretto jointly by Livorsi and Sara Orava) is not that easy to describe, but this is how I understood it (I will not swear that I understood it even close to correctly). A young man is posing as a model to the artist Caravaggio and they are lovers (the youngster is apparently abused). A rival beats Caravaggio up. The abused boy identifies himself in Medusa, who has also been abused and thus has become Medusa. So, the story – if it can be called a story – is rather unusual.

But the music of the opera was not that usual either. The singing was standard classic singing only occasionally – the head role was sung by Piia Komsi and most of the time she vocalized sounds in all different manners, but they cannot be called singing. The opera consisted of not only Komsi’s “singing”, but also of the music played by the small orchestra and of dancing. The dancers (Jukka Valkama, Anneke Lönnroth, Mira Ollila and Aapo Siikala) were great.  

 

Winterreise Karjalohjan kirkossa, 20.8.2022

Olen tänä vuonna kuullut Franz Schubertin laulusarjan Winterreise (Talvinen matka) jo kaksi kertaa, viimeksi elokuun alussa Mäntässä. Teoshan on alun perin sävelletty pianolle ja laulajalle, mutta tällä kertaa Karjalohjan kirkossa oli tarjolla hieman erilainen Winterreise, sillä nyt esitettiin orkesterille sovitettu Winterreise. Sovituksen oli tehnyt vuonna 2019 kuollut saksalainen kapellimestari/säveltäjä Hans Zender ja solistina lauloi suuri suosikkini tenori Tuomas Katajala.

Jännitin kovasti miltä orkesterille sovitettu Winterreise kuulostaisi tietämättä kuitenkaan oikein, mitä odotin. Voin kuitenkin suoraan sanoa, että konsertti oli elämys. Teos kuulosti aivan uudelta orkesterin soittamana ja Zenderin sovituksessa esiin nousi ihan uusia lauluja, jotka eivät aiemmin olleet suosikkieni joukossa kuten esim. Joella, joka Zenderin sovituksena oli suorastaan huikea.

Zenderin sävelkieli oli sopivasti moderni ja Lohjan kaupunginorkesteri teki sille oikeutta. Zender käytti sovituksessa myös hieman epätavallisia elementtejä kuten megafonia. Yleensä Winterreise nousee tai kaatuu laulusolistin mukana, mutta tässä esityksessä Katajalan tehtäväksi jäi vain täydentää teosta. Hyvin hän siitä suoriutui, mutta täytyy myöntää, että joskus vielä haluaisin kuulla hänen esittävän teoksen myös pelkällä pianosäestyksellä.

 

Winterreise in the Karjalohja church, the 20th of August, 2022

I have this year heard Franz Schubert’s song cycle Winterreise (Winter journey) already two times, last time in the beginning of August in Mänttä. The cycle is originally composed to a piano and a singer, but this time in the church of Karjalohja, a bit different Winterreise was offered to the audience, since it was arranged to an orchestra and a singer. The arrangement was made by German composer/conductor Hans Zender, who died in 2019. The soloist was my great favourite Tuomas Katajala.

I was quite excited to hear (and a bit nervous) an orchestra arrangement of Winterreise without knowing what to expect. But I can say without hesitation that the whole concert was an amazing experience. Winterreise sounded like a totally different work when played by an orchestra and Zender’s arrangement highlighted some songs that I had earlier not considered to be my favourites like “Flood”, which was absolutely superb in this arrangement.

Zender’s arrangement was modern in a good way and the Lohja City Orchestra was just the right orchestra to play it. Zender used also unusual instruments like a bullhorn. Usually Winterreise is mainly judged by the singer, but in this performance Katajala’s role was just to complete the work. He did it very well, but I have to admit that one day I would like to hear him sing Winterreise accompanied by the piano.

Tituksen lempeys Sellosalissa Espoossa, 19.8.2022

Musiikkiopisto Juvenalian oopperaluokka esittää aina silloin tällöin oopperoita ja tällä kertaa oli Wolfgang Amadeus Mozartin Tituksen lempeyden vuoro Espoon Sellosalissa. Teoksen oli ohjannut – kukapa muu kuin Suomen oopperakentän ahkerin oopperaohjaaja Ville Saukkonen. Tituksen lempeys ei ole Mozartin parhaita tai edes suosituimpia oopperoita, mutta kyllä sitä aina tasaisin väliajoin Suomessakin esitetään.

Oopperan alkuperäinen juoni sijoittuu antiikin Roomaan, jossa keisari Titus harkitsee naimisiin menoa. Aiemman keisarin tytär Vitella pitää itseään ainoana oikeana tulevana keisarinnana ja loukkaantuu, kun Titus näyttää päätyvän toiseen naiseen. Hän yllyttää rakastajansa Seston murhaamaan Tituksen. Titus haluaa naida Servilian, joka on Seston sisar ja Annion rakastettu. Annio on valmis uhraamaan onnensa Tituksen vuoksi, mutta Servilia kertoo Anniosta Titukselle, joka jalomielisesti peruu kosintansa. Sesto hyökkää Tituksen kimppuun ja tunnostuskien jälkeen tunnustaa rikoksensa, mutta ei paljasta Vitellaa. Titus ei kuitenkaan ole kuollut ja Vitella tunnustaa hänelle olevansa murhayrityksen suunnittelija. Titus kuitenkin armahtaa kaikki.

Saukkonen oli siirtänyt tapahtumat kuvitteelliseen maahan, jossa oli populistinen johtaja., mikä toimi ihan kohtuullisen hyvin. Oopperan juoni on hieman ikävystyttävä, mutta yleisö seurasi varmasti ihan mielenkiinnolla laulajia ja soittajia, jotka olivat amatöörejä, eivät ammattilaisia. Laulajien taso vaihteli siis jonkin verran, jopa kesken esityksen, mutta yleisesti ottaen voi sanoa, että lähes kaikki lauloivat vähintäänkin ajoittain oikein hyvin, mikä ei ole niin helppoa, kun on kyseessä kokonainen Mozartin ooppera. Itse ehkä pidin eniten Servilian roolin laulaneesta Sointu Pitkäsestä.

The Clemency of Titus in Sellosali in Espoo the 19th of August, 2022

Music Institute Juvenalia regularly stages operas and this time they performed the opera “The Clemency of Titus” by Wolfgang Amadeus Mozart in Sellosali, in Espoo. The director of the opera was – who else, but the most industrious opera director in Finland - Ville Saukkonen. This opera is perhaps not one of the best or even one of the most popular of Mozart, but it is regularly put on stage - in Finland, too.  

The original story of the opera takes place in ancient Rome, where emperor Tito is planning marriage. The daughter of an earlier emperor, Vitella considers herself to be the best possible future empress and swears revenge, when Tito seems to be proposing to another woman. She challenges her lover Sesto to kill Tito. Tito wishes to marry Servilia, Sesto’s sister, who is loved by Annio. Annio is ready to sacrifice his happiness for the emperor, but Servilia tells Tito about Annio, and he nobly withdraws his proposal. Sesto attacks Tito and after considerable qualms confesses his crime, but does not reveal Vitella’s involvement. Of course, Tito does not die and Vitella confesses to him that she is behind the whole plot. In the end Tito pardons all.

Saukkonen had moved the story to an imaginary country with a populist leader, which was not a bad solution. The story of the opera is a bit boring, but the audience was following the musicians and singers, who were amateurs, not professionals. The quality of the singing was not stable all the time, but it varied even during one scene, but on general level almost all singers sang at least occasionally rather well, which is not so easy in a full Mozart opera. Personally, I perhaps liked best Sointu Pitkänen in the role of Servilia.

 

Ilona irti Espoon Urkuyö & Aaria festivaalilla, 18.8.2022

Timo-Juhani Kyllönen sävelsi uuden oopperansa, monologioopperan Ilona irti Espoon Urkuyö & Aaria festivaalille. Libreton kirjoitti Leena Lehtolainen, jolle tämä oli ensimmäinen oopperalibretto. Oopperan solistina toimi sopraano Aurora Marthens ja säestyksestä vastasivat Jan-Paul Roozeman (piano), Rebecca Roozeman (viulu) ja Lauri Kankkunen (sello).

Oopperan teemana oli naiseus, ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus ja myös rakkaus. Päähenkilö lauloi rajoista ja naisen roolista, rakkauden olemuksesta ja mielestäni myös itsetunnosta ja monista muista laajemmista kysymyksistä.

Ensimmäisenä haluan kehua Leena Lehtolaisen librettoa. Se oli todella hyvä. Välttämättä kokenutkaan kirjailija, mitä Lehtolainen epäilemättä on, ei kykene kirjoittamaan toimivaa librettoa, mutta tämä oli yksi onnistuneimmista kuulemistani nykyoopperan libretoista aikoihin. Teksti oli nasevaa ja kieli jopa leikittelevää, olematta kuitenkaan typerää.

Myös Kyllösen musiikki sopi tekstiin hyvin ja hän oli käyttänyt mielestäni hyvin hyväkseen eri instrumenttien erilaista sointia. Kaikkia hienouksia en varmaan edes ymmärtänyt, mutta pidin musiikistakin.

Aurora Marthens suoriutui vaativasta roolistaan erinomaisesti. Olin edellisen kerran kuullut häntä soolokonsertissa neljä vuotta sitten ja tällä välin sen hänen äänensä että esiintymisensä oli kehittynyt huimasti ja tämänkin oopperan perusteella oli helppo ymmärtää, että hänet on tulevaksi kaudeksi palkattu Wienin valtionoopperan solistikuntaan. Upeaa työtä! Jos satutte joskus törmäämään tähän oopperaan jossain, niin suosittelen lämpimästi ostamaan lipun, koska se on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Ilona irti at the Organ Night and Aria Festival in Espoo, the 18th of August

Timo-Juhani Kyllönen has composed his new monologue opera ”Ilona irti” (Ilona on the loose) for the Organ Night & Aria Festival in Espoo. The libretto was written by author Leena Lehtolainen, whose first opera libretto this was. The soloist was soprano Aurora Marthens and she was accompanied by Jan-Paul Roozeman (piano), Rebecca Roozeman (violin) and Lauri Kankkunen (cello).

The theme of the opera was womanhood, integrity of body and soul and love. The soloist sang about boundaries, the role of woman, essence of love and in my opinion also of self-esteem and other wider issues.

First of all, I wish to praise the libretto by Leena Lehtolainen. It was really good. Even if you are an author, it does not automatically mean that you can write a good opera libretto, but this was one of the best ones have heard lately in contemporary operas. It was incisive and she even played with word meanings, without the text starting to sound banal.

Kyllönen’s music fitted the text well and in my opinion he had used the tones of the different instruments well. I am sure I did not even catch all the finer points of the music, but I did like it.

Aurora Marthens did really well in her demanding role. I had last heard her almost four years ago in her solo concert and in between both her voice and her performing had improved immensely further, and based on this opera it is definitely easy to understand why she has been chosen as a member of the ensemble in the Vienna State Opera for the coming season. Astounding work! If you happen to bump into this opera somewhere, I warmly recommend buying a ticket to it, since it is really worth seeing.

Lise Davidsen Turun musiikkijuhlilla, 15.8.2022

Turun musiikkijuhlatkin on joutunut perumaan ja siirtämään useita konsertteja viime vuosina koronan vuoksi. Myös tänä vuonna konserttikalenteri on elänyt sairastumisten vuoksi, mutta onneksi vihdoinkin Lise Davidsen ja hänen säestäjänsä Leif Ove Andsnes pääsivät esiintymään Turkuun.

Davidsenia on kehuttu uutena tämän vuosikymmenen Wagner-lupauksena ja ei todellakaan turhaan. Ensimmäisen puoliskon konsertista hän esitti Edvard Griegin lauluja. Aluksi tunnetummat kuusi saksankielistä laulua ja sen jälkeen hän jatkoi ainakin minut täysin lumonneella vähän tuntemattomammalla Haugtussa-sarjalla. Siinä sekä Davidsenin äänen monipuolisuus helisevistä pianoista jyliseviin korkeuksiin pääsi viimeistään oikeuksiinsa ja hänen eläytymisensä oli aivan käsittämättömän huikeaa.

Väliajan jälkeen hän esitti ensin neljä Richard Straussin laulua ja vihdoinkin voin sanoa, että lähes kuuden vuoden odottelun jälkeen, olen löytänyt toisenkin upean Morgenin tulkin. Aiemmin pidin Joyce DiDonaton esitystä avain ylivertaisena, mutta Davidsen veti sille hyvinkin vertoja. Lopuksi Davidsen lauloi vielä viisi Richard Wagnerin Wesendonck-liediä ja todella komeasti.

Myös Andsnesin säestystä voi vain kehua, vaikka myönnänkin keskittyneeni enemmän lauluun kuin säestykseen.

Lise Davidsen at the Turku Music Festival, the 15th of August, 2022

Turku Music Festival has been forced to move and cancel several concerts during the Covid years and unfortunately also this year they have been forced to make changes to the concert programme due to sudden cases of illness. But fortunately, we were finally able to hear Lise Davidsen and her accompanist Leif Ove Andsnes in Turku.  

Davidseni has been called the most promising Wagner singer of this decade and I would say that that is true. The first half of the concert she sang songs by Edvard Grieg. First, the best-known six German songs and then the less known Haugtussa cycle, which totally enraptured at least me. In Haugtussa both the versatility of her voice from the jingling pianos to the thundering high notes was shown and her performing was absolutely gorgeous.

After the interval she first sang four songs by Richard Strauss and I can finally – after almost six years – say that Joyce DiDonato has found her match for the song “Morgen”. I earlier thought that nobody could beat her, but Davidsen totally reached the same level. Finally, Davidsen sang five Wesendonck-songs by Richard Wagner and so beautifully.  

One can only praise also Andsnes’s accompaniment, even though I mostly concentrated on the singing. 

Matti & tytöt Turun musiikkijuhlilla, 14.8.2022

En ole varsinaisesti iskelmien ystävä, mutta kiinnostavat laulajat saattavat saada myös minut houkuteltua iskelmäkonserttiin. Kun Turun musiikkijuhlat tarjosivat Matti Salmisen, Lilli Paasikiven ja Mari Palon yhteiskonserttia iskelmien parissa, niin ajattelin, että mikäpä ettei. Konsertti järjestettiin Ruissalon telakalla vanhassa veneveistämössä, mikä oli sinänsä ihan mukava paikka, mutta helteisenä päivänä vähän turhan kuuma ja tuolit olivat tosi kapeita, joten hikoilulta ei oikein voinut välttyä.

Itse konsertti oli ihan viihdyttävä. On selvää, että Salminen, Paasikivi ja Palo osaavat laulaa, vaikka Salminen on jo aikoja jäänyt eläkkeelle ja Paasikivikin siirtynyt estradeilta pois. Salminen sähelteli konsertin aikana nuottiensa kanssa (osan aikaa varmaan oikeasti, mutta ehkäpä osittain myös showmiehen tavoin), mutta se ei vaikuttanut hänen lauluunsa. Hämmästyttävän hyvin hänen upea bassonsa edelleen iskelmissä soi hieman kypsemmästä iästä huolimatta ja oli todella hienoa kuulla hänen lauluaan ehkäpä viimeistä kertaa ikinä. Paasikivi lauloi oman osuutensa taitavalla rutiinilla. Mari Palon esitys oli todella ihastuttavan pirteä ja ammattitaitoinen.

Orkesteri: Petteri Ilvonen (viulu), Eero Ignatius (kontrabasso) ja Jukka Nykänen (piano) oli erinomainen ja Nykänen sovitukset lauluista olivat uskomattoman hyviä. Kokonaisuutena konsertti oli oikein mukava kokemus.

Matti & the girls at Turku Music Festival, the 14th of August, 2022

I am not exactly a friend on schlagers, but even I can be tempted to a schlager concert if the singers are interesting enough. When Turku Music Festival offered a joint schlager concert of Matti Salminen, Lilli Paasikivi and Mari Palo, I thought that why not. The concert was arranged in the Ruissalo Shipyard in an old shipbuilding dock. It was quite nice a venue, but on a hot summer day it was a bit too warm, and the chairs were so narrow that you could not avoid sweating.

The concert itself was rather entertaining. It is clear that Salminen, Paasikivi and Palo can sing, even though Salminen has retired some time ago and Paasikivi has also left the stage. Salminen hassled with the scores during the concert (partially he really lost his scores, but I think that partially he also showed his showmanship), but it did not affect his singing. His base still rang surprisingly beautifully despite his age, but it was lovely to hear him once more – perhaps for the last time. Paasikivi sang her songs with good routine. Mari Palo’s performance was charming and vivacious.

The orchestra: Petteri Ilvonen (violin), Eero Ignatius (contrabass) and Jukka Nykänen (piano) were excellent and the arrangements for the schlagers made by Nykänen were superb. All in all, the concert was a nice experience.

 

Jumalten tuho Eurajoki Bel Cantossa, 12.8.2022

Eurajoki Bel Canto sai viimein kaikkien koronahässäköiden jälkeen esitettyä myös Richard Wagnerin Ringin viimeisen osan, Jumalten tuhon. Istumalihaksia teossarja vaatii myös katsojilta ja varsinkin kun tämä sarja on esitetty Eurajoen kirkossa eli penkkejä ei voi kehua kovin istumaystävällisiksi, urakka on ollut melkoinen, mutta mitäpä sitä ei mielenkiintoisen Wagner-sarjan takia tekisi.

Jumalten tuhon juoni on yksinkertaistettuna seuraava (tapahtumat jatkuvat suoraan siitä mihin edellinen ooppera eli Siegfried loppuu): Siegfried lähtee Brünnhilden luota ja saapuu Guntherin ja Gutrune (sisarukset) luo. Hagen, joka himoaa Siegfriedin Brünhildelle tämän suojaksi antamaa sormusta, on taivutellut Gutrunen antamaan lemmenjuomaa Siegfriedille, joka sen vuoksi unohtaa Brünnhilden ja rakastuu Gutruneen. Ideana on, että Siegfried Gutrunen saadakseen huijaa Brünnhilden taikakypärän avulla Guntherin puolisoksi. Näin käykin. Hagen saa Siegfriedin vannomaan henkensä uhalla, että ei ole luvannut Brünnhildelle liittoa, joka sitten Siegfriedin muistin palatessa paljastuu valheeksi ja Hagen surmaa Siegfriedin. Brünnhilde seuraa Siegfriediä roviolle ja sormus sinkoutuu takaisiin Rheiniin, josta se alun perin varastettiin.

On ollut elämys kuulla koko Ring soitettuna uruilla ja laulettuna lähes täysin kotimaisin voimin. Produktion jäsenet ovat myös ooppera oopperalta parantaneet järjestelyjä. Ensin urkuparven esiintyjia projektoitiin vain kirkon seinille, mutta sitten tulivat monitorit ja tässä viimeisessä oopperassa kameratkin on suunnattu jo niin, että monitoreilta näki esiintyjät varsin hyvin. Ja nyt librettokin oli jo kaksikielinen (saksa ja suomi), kun se aiemmin oli ollut vain suomeksi. Myös libreton koko oli nyt käyttäjäystävällinen A5. Tosin suurempia ja suurempifonttisia librettoja oli myös tarjolla vähän heikommin näkeville.

Eurajoki Bel Canto on onnistunut Ringin oopperoiden miehityksessä koko ajan varsin hyvin. Tällä kertaa suurin pettymys oli se, että Brünnhilden roolin alkuperäinen esittäjä Hannakaisa Nyrönen oli sairastunut (ja niin kuin minä olin odottanut hänen esiintymistään!) ja roolin lauloi viikon harjoittelun jälkeen Kaisa Kraft. Ihan mukavasti hän olosuhteet huomioon ottaen roolista selvisi, mutta onhan se selvä, että noin lyhyellä harjoituksella ei vielä eläytyminen ihan kohdallaan ole.

Illan ehdoton kuningas oli Hagenin roolin laulanut Mika Kares. Hän oli ainut, joka lauloi ihan nuotteja ja eläytyi urkuparvellakin rooliin loistavasti. Ei ihme, että menestystä on tullut myös maailmalla. Toinen laulaja, jonka haluan nostaa esiin, oli Guntherin roolin laulanut Samuli Takkula. Hän on ooppera oopperalta parantanut esiintymistään ja Guntherina hän oli erinomainen.

 

Götterdämmerung at Eurajoki Bel Canto, the 12th of August, 2022

Eurajoki Bel Canto finally – after all the Covid issues – reached the final opera of the Richard Wagner’s Ring cycle, ”Götterdämmerung” (Twilight of the Gods). The Ring cycle requires a lot of stamina from the backside of the audience and especially this time, since the cycle was performed in the Eurajoki church, whose benches are not exactly backside friendly. But what doesn’t one do for an interesting Ring cycle.

The simplified storyline of ”Götterdämmerung” is the following (it continues directly from the end of the previous opera, Siegfried): Siegfried leaves Brünnhilde and arrives to Gunther and Gutrune (siblings). Hagen, who yearns for the ring that Siegfried has given to Brünnhilde for her protection, has convinced Gutrune to give a love potion to Siegfried, who because of that forgets Brünnhilde and falls in love with Gutrune. The idea is that Siegfried will help cheat Brünnhilde to marry Gunther with the help of the magic helmet in order to get Gutrune as a spouse. Hagen manages to get Siegfried swear on his life that he has not promised marriage to Brünnhilde, which turns out to be a lie, when Siegfried’s memory gradually returns, and Hagen kills Siegfried. Brünnhilde follows Siegfried to the pyre and the ring flies back to the Rhine, from where it was originally stolen.

It has been an incredible experience to hear the whole Ring played by an organ and sung almost without exception by Finnish singers. The production members have also improved the setup the whole time. In the beginning the performers, who were on the organ gallery, were only projected on the walls of the church, then came the monitors, and in this last opera even the cameras were placed so that you could actually see the performers rather well on the monitors. And now the libretto was in two languages (German and Finnish), when it had earlier been only in Finnish. And the size of the libretto was a more user-friendly A5. The bigger A4-librettos were still available with bigger font for those whose sight required it.

Eurajoki Bel Canto has managed to find good singers all the operas. This time the biggest disappointment was that Hannakaisa Nyrönen, who was originally supposed to sing the role of Brünnhilde had got ill (I was so looking forward to hearing her in this role!) and Kaisa Kraft sang the role having had a week to rehearse the role. Considering the circumstances, she did rather well, but of course, you cannot absorb all the emotions after such a short rehearsal.

The absolute king of the evening was Mika Kares in the role of Hagen. He was the only one who did not need the score and he put his soul into the performance. No wonder he has become a successful singer also outside Finland. The other singer that I want to especially mention was Samuli Takkula in the role of Gunther. He has improved his performance opera by opera and he was an excellent Gunther.

Hans-Ola Ericsson Lahden urkuviikolla Lahden Ristinkirkossa, 11.8.2022

Vaikka olen nimenomaan laulumusiikin ystävä, niin kuuntelen toki ajoittain myös muuta musiikkia. Tällä kertaa juhlistin kesälomaani käymällä Lahden urkuviikolla ruotsalaisen urkurin Hans-Ola Ericssonin päiväkonsertissa Lahden Ristinkirkossa. En ole mikään varsinainen urkujen asiantuntija, mutta sen ainakin opin tästä konsertista, että erilaisilla uruilla saa erilaisia ääniä aikaiseksi.

Konsertti koostui klassisista urkukappaleista (1600-luvulta alkaen) moderneihin kappaleisiin, joista yksi oli soittajan oma sävellys. Pidän yleensä eniten klassikoista, sillä ne ovat klassikoja  yleensä ihan syystä ja tälläkin kertaa Johann Sebastian Bachin Variaatiot uruille koraalista Sei gegrüsset, Jesu gütig teki vaikutuksen. Bach on nerokas säveltäjä ja osa teoksen hauskuudesta on yrittää erottaa kaikki 11 variaatiota.

Mutta tässä konsertissa ehdoton suosikkini (ja taputuksista päätellen muidenkin suosikki) oli Torsten Nilssonin Crucifigatur (Ristiinnaulitse!) vuodelta 1968. Teos oli totisesti moderni ja en oikeasti pysty kuvaamaan siitä mitään melodiaa, mutta jos olet kiinnostunut, niin siitä löytyy ainakin yksi tulkinta Youtubesta, jossa on mukana nuotituskin. https://www.youtube.com/watch?v=GQIj3uJFD0A Ericssonin esitys oli upea ja olin vielä pitkään konsertin jälkeenkin ihan haltioissani kappaleesta.

Hans-Ola Ericsson in the Church of the Cross in Lahti, the 11th of August

Even though I am above all a lover of vocal music, I do sometimes listen to other types of music. This time I celebrated by summer holiday by visiting a day-time organ concert of the Lahti Organ Festival in the Church of the Cross, where the Swedish organist Hans-Ola Ericsson played. I am not an expert on organs, but I did learn during this concert that from different type of organs you can get very different sounds.

The concert consisted of both classical organ pieces (beginning from the 17th century) to modern pieces, one of which was composed by the organist himself. I normally like the classics the most, because they are usually classics for a reason. This time, too, the Variations for organ from the choral ”Sei gegrüsset, Jesu gütig” by Johann Sebastian Bach made an impression. Bach was a genius and part of the fun in listening this piece is to try to pick up all the 11 variations.   

But in this concert my absolute favourite (and based on the applause not only mine) was Torsten Nilsson’s Crucifigatur (Crucify!) from 1968. It was definitely modern and I cannot describe the melody, but if you are interested there is at least one interpretation available in Youtube together with the score https://www.youtube.com/watch?v=GQIj3uJFD0A Ericsson’s performance was superb and I was long after the concert ecstatic about the it.

Nicholas Mulroy Vantaan Barokissa, 10.8.2022

Tänä vuonna en ehtinyt kuin yhteen Vantaan Barokin konserttiin, mutta se olikin sitten todella käymisen arvoinen. Brittitenori Nicholas Mulroy esitti BRQ Vantaa Ensemblen säestyksellä musiikkia Georg Friedrich Händelin oopperoista ja oratorioista.

En ikinä kykene ymmärtämään, miksi Händelin oopperoita ja oratorioita ei esitetä useammin Suomessa, niin uskomattoman upeaa musiikkia niissä on. Tämäkin yli tunnin kestänyt konsertti oli täynnä todellisia helmiä, joita taitava solisti ja huippumuusikkoja vilissyt orkesteri vain korostivat.

Nicholas Mulroyn ääni oli muutamassa ensimmäisessä kappaleessa vielä vähän tukahtuneen tuntuinen, mutta orkesterin soolonumeron jälkeen lavalla palasi täyteen loistoon puhjennut tenori. Mulroyn ääni suorastaan säihkyi ja hän selvitti ilman ongelmia teknisesti vaikeimmatkin kohdat. Ohjelman aariat oli suorastaan nerokkaasti valittu kuvaamaan lukuisia eri tunteita ja vaikka ei osaisi sanaakaan vieraita kieliä ja ei olisi lukenut käsiohjelman suomenkielisiä käännöksiä, niin erinomaisen Mulroyn tulkinnan avulla tunteet oli helppo tunnistaa. Huikea ilta Vantaan Pyhän Laurin kirkossa.

Nicholas Mulroy at the Vantaa BRQ Festival, the 10th of August, 2022

This year I had only time to see one concert of the Vantaa BRQ festival, but that one was definitely worth a visit. The British tenor Nicholas Mulroy sang (with BRQ Vantaa Ensemble) music from Georg Friedrich Handel’s operas and oratorios.

I can never understand why Handel’s operas and oratorios and performed so seldom in Finland, when the music is so superb. This concert that was over an hour long also contained reals pearls, which were just polished by the excellent soloist and the orchestra full of first-class musicians.

Nicholas Mulroy’s voice was a bit asphyxiated in the first few songs, but after the solo number by the orchestra he returned to the stage in full form. His voice literally sparkled, and he had no difficulties even in the technically most difficult places. The arias were chosen brilliantly to the programme to express various emotions, and even if you could no language and had not read the programme, you would have been able to recognize the emotions based on the excellent interpretation by Mulroy. Exceptional evening in the Church of St. Lawrence in Vantaa.

Sun & Sea Kaapelitehtaalla, 10.8.2022

Helsingin juhlaviikoilla esitetään tänä vuonna mielenkiintoista ja normeista poikkeavaa oopperaa nimeltä Sun & Sea, jonka teemana on ilmastokriisi. Oopperan on säveltänyt Lina Lapelytė ja libreton on kirjoittanut Vaiva Grainytė. Oopperaa esitetään Kaapelitehtaalla, jonne on tuotu 50 tonnia hiekkaa keinotekoista uimarantaa varten. Esiintyjät loikoilevat uimarannalla samalla kun katsojat saavat vapaasti liikkua yläpuolella olevalla parvella katsellakseen ja kuunnellakseen oopperaa. Oopperassa ei ole varsinaista juonta, mutta rannalla olijat laulavat kokemuksistaan, mutta myös ajatuksiaan merestä, ilmastokriisistä jne. Yleisö pääsee sisälle tasatunnein ja 55 minuutin päästä heidät ohjataan pois, mutta ooppera pyörii ilman taukoja.

Suosittelen lämpimästi lukemaan oopperan libreton, joka löytyy sekä englanniksi (esityskieli) että suomeksi Kiasman sivuilta. Minä ainakin koin rannan tapaamisen seuraamisen niin hypnoottiseksi, että tekstin kuunteleminen jäi sivuosaan. Onneksi libretto on rakennettu niin, että jopa tekstin jälkikäteen lukemalla yleensä muistaa, missä kohdalla ja kuka mitäkin lauloi. Rantaelämä oli mahdollisuuksien mukaan tosiaan tehty todenmukaiseksi. Ihmiset liikkuivat, söivät, juttelivat ja ottivat aurinkoa ihan kuin oikealla rannalla. Mukana oli aikuisia ja lapsia ja yksi koirakin.

Teos oli erittäin puhutteleva. Toki sen saattoi ottaa vain hassuna kuriositeettina, mutta jos yhtään vaivautui kuuntelemaan tekstiä tai vaihtoehtoisesti luki libreton, niin se todellakin sai ajattelemaan maailman luonnon tilaa. Esityksiä on vielä useita jäljillä, joten suosittelen lämpimästä lippujen hankintaa https://www.lippu.fi/artist/sunsea/.

Sun & Sea in the Cable Factory, 10th of August, 2022

ARS22 is showing this year an interesting and norm deviant opera called ”Sun & Sea”, which is about climate crisis. The opera is composed by Lina Lapelytė and the libretto has been written by Vaiva Grainytė. It is performed in the Cable Factory, where 50 tons of sand was brought to create an artificial beach. The performers lie on the sand when the audience can freely move on the balcony surrounding the beach and listen to and watch the opera. The opera has no particular storyline, but the people sing about the life and their thoughts about the sea, climate crisis etc. The audience is let in once an hour and shown out after 55 minutes, but the opera runs non-stop.

I warmly recommend reading the libretto of the opera, which can be found in English (performance language) and in Finnish from the Kiasma web site. At least I found that it was so hypnotizing to follow the happenings on the beach that listening to the text became almost irrelevant. Fortunately, the libretto was built in a way that it was rather easy to remember who sung and where each song. The life on the beach was made as realistic as possible: People moved around, ate, talked and sunbathed just like on a real beach. There were both adults and children there and also one dog.

The opera was very influential. Sure, you could take it as a funny curiosity, but if you bothered to listen to the text (or read the libretto), it really made you think about the nature as it is now. There are still plenty of performances left, so I warmly recommend buying a ticket https://www.lippu.fi/en/artist/sunsea/.

Thousand Times Yes Kiasma-teatterissa, 5.8.2022

Helsingissä on enenevässä määrin erilaisia pieniä oopperaproduktioita, joita eivät kaikki välttämättä edes kovin helpolla löydä. Yksi näistä produktioista oli Kiasma-teatterissa esitetty kokeellinen kamariooppera Thousand Times Yes (säveltäjä Marja Ahti). Teos oli toteutettu yhteistyössä Inter Arts Centerin, Inkonstin, Kiasma-teatterin, Kunsthal Rønnebæksholmin ja Moderna Museet Malmön kanssa.

Oopperan juoni oli hieman erikoinen, joten lainaan tässä suoraan käsiohjelman juonikuvausta. Muinainen eliö nousee maankuoresta kohti pintaa. Se saa liikkeelle myös mineraalit, bakteerit, sienet, kaasut ja ilmakehän aiheuttaen epävarmuutta, joka kietoutuu odottamattomien konfliktien verkoksi. Teoksen päähenkilölle, ihmiselle nimeltä G, on vastoin hänen tahtoaan annettu kyky luoda yhteyksiä ja kommunikoida erilaisten kappaleiden ja olentojen kanssa. G kutsutaan sovittelemaan konfliktia osapuolten välillä – ja lopulta kohtaamaan muinaisen organismin.  

Jo juonikuvauksesta voi arvata, että tämä ei todellakaan ollut kamariooppera ihan tavallisimmasta päästä. Musiikki oli hieman erikoista, libretto (Jenny Kalliokulju) oli ajoittain vielä erikoisempi ja eipä oopperan hahmotkaan nyt ihan tavallisemmasta päästä olleet, sillä yksi niistä oli esim. Pesukone.

Jos siis on klassikko-oopperoiden ystävä, niin tämä ooppera ei ehkä ole ihan heille tarkoitettu, mutta teoksena se oli ihan hyvä. Olihan se vähän erikoinen, mutta musiikki oli ajoittain mielenkiintoista ja laulajat olivat ihan hyviä. G:n roolin laulanut Johanna Kalliokulju teki oikein hyvän vaikutuksen, joten kävisin häntä mielelläni toistekin kuuntelemassa. Pesukonetta ja Matoa esittänyt Yuko Takeda teki myös vaikuttavan roolisuorituksen.

Thousand Times Yes in the Kiasma Theatre, the 5th of August, 2022

There are in Helsinki more and more small opera productions, which are always not even so easy to find. One of these productions was an experimental chamber opera “Thousand Times Yes” composed by Marja Ahti and shown in the Kiasma Theatre. The production was made in collaboration with Inter Arts Center, Inkonst, Kiasma Theater, Kunsthal Rønnebæksholm and Moderna Museet Malmö.

The story of the opera is a bit peculiar, so I will write here a direct quotation from the programme leaflet: An ancient organism in the Earth’s crust is rising towards the surface. Its movements resonate in the bodies of minerals, bacteria, fungi, gasses and the atmosphere, causing instability and uncertainty that cluster into a web of unexpected conflicts. Our protagonist, a human called G, is unwillingly equipped with a skill to connect and communicate with different bodies and beings. She is summoned to mediate between the conflicting parties – and eventually with the ancient organism itself.

So, from the story you can already guess that this was not the most typical chamber opera. The music was a bit unusual, libretto by Jenny Kalliokulju at times even more unusual and the characters themselves were not standard humans, either e.g. one of them was Washing Machine.

If you are a lover of classic operas, this opera may not be meant to you, but as an opera it was actually quite all right. Sure, it was a bit peculiar, but the music was interesting, and the singers were also quite good. I would definitely like to hear again Johanna Kalliokulju, who did a nice performance in the role of G. And Yuko Takeda in the roles of Washing Machine and Worm did also an impressive performance.  

Ian Bostridge Mäntän musiikkijuhlilla, 3.8.2022

Kun pidin tämän blogin kirjoituksesta taukoa viime vuonna koronarajoitusten keskellä, niin kävin kuitenkin katsomassa muutamia niistä harvoista oopperoista ja konserteista, joita yleensä rajoitusten puitteissa järjestettiin. Yksi näistä konserteista oli Ian Bostridgen esittämä Franz Schubertin Kaunis myllärintytär -laulusarja (Die schöne Müllerin) Mäntän musiikkijuhlilla. Esitys oli henkeäsalpaava, joten kun tänä vuonna Mäntässä oli vuorossa samaisen Ian Bostridgen esittämä Talvinen matka (Winterreise) myös Franz Schubertilta, niin ei ollut vaikea arvata, että Mänttään oli taas tärkeää päästä. Bostridge on ehkä maailman tunnetuin (elossa oleva) Winterreisen tulkki ja hän on kirjoittanut teoksesta myös kirjan, jota lämpimästi suosittelen.

Bostridgen säestäjänä toimi tänäkin vuonna pianisti Saskia Giorgini äärettömän taitavasti. Bostridge on tulkitsijana hyvin fyysinen, hän liikkuu lavalla musiikin mukana ja siksi – siitä huolimatta, että välillä tekisi mieli vain sulkea silmät ja nauttia laulusta – yritän aina seurata myös hänen olemustaan. Bostridge ei myöskään tulkinnoissan kangistu kaavoihin, joten jos olet joskus kuullut häntä, niin seuraavalla kerralla samakin teos voi kuulostaa hieman erilaiselta, minkä hän on itsekin maininnut haastatteluissaan.

Tälläkin kertaa esitys oli lumoava. Bostridge saa teoksen tekstin todella elämään. Ja viimeistään viimeinen laulu Der Leiermann (Liiransoittaja) räjäytti pankin. Mikä suunnaton alakulo koko esityksestä hehkui, kun Bostridge lauloi köyhästä liiransoittajasta. Huikea esitys kaiken kaikkiaan!

Ian Bostridge at the Mänttä Music Festival, the 3rd of August, 2022

When I had a break in writing this blog last year in the middle of Covid restrictions, I did visit the few conserts and operas that were shown with the appropriate restrictions. One of these concerts was Ian Bostridge’s interpretation of Franz Schubert’s song cycle “Die schöne Müllerin” (The Fair Maiden of the Mill) at the Mänttä Music Festival. The performance was breath-taking, so when this year it was possible to hear Ian Bostridge’s performance of Franz Schubert’s song cycle “Winterreise” (Winter Journey), it was not hard to guess, it would be important to go to Mänttä again. Bostridge is perhaps the best-known living interpreter of “Winterreise” and he has also written a book about this song cycle (by the way, I warmly recommend reading it).

Bostridge was accompanied by pianist Saskia Giorgini just like last year and equally superbly. Bostridge is a very physical interpreter, he moves on the stage with the music and that is why – despite the fact that one is tempted to close the eyes and just listen to the beautiful singing – I always try to also look at him. Bostridge also has a habit of varying his interpretations, which he has also admitted in interviews, so even if you have heard him sing a piece once, the following time he may have changed the interpretation and thus the piece may sound different.

This time, too, his performance was enchanting. Bostridge can really make the text of the cycle live. And latest the last song of the cycle “Der Leiermann”  (The Hurdy-Gurdy Man)  broke the bank. Such immense melancholy filled the whole performance, when Bostridge sang about the poor player. Unbelievably wonderful performance!

Kevätvesiä ja syyssatiireja Joroisten musiikkipäivillä, 30.7.2022

Joroisten musiikkipäivät järjestävät konserttejaan useissa, melko jännittävissäkin paikoissa. Tänä vuonna yksi konserteista ”Kevätvesiä ja syyssatiireja” oli Joroisniemen kartanossa, joka on yksityiskoti eli yleensä siellä ei noin vain vierailla. Kartano sopikin erinomaisesti konserttiympäristöksi, vaikka solistit kehoittivatkin yleisöä istumaan – ihan äänenvoimakkuuden vuoksi - kartanon salin takaosassa. Konsertissa esiintyi bassobaritoni Sam Taskinen ja sopraano Elisaveta Rimkevitch. Säestäjänä toimi Mirva Helske.

Koko esitys koostui venäläisten säveltäjien lauluista, joista osa oli erittäin tuttuja ja osa ainakin minulle täysin tuntemattomia. Myös tyylilajit vaihtelivat laidasta laitaan. Mukana oli romansseja, varsin erikoisia moderneja lauluja että humoristia lauluja. Minun suosikkejani olivat muutamat Rahmaninovin tutut laulut ja toisaalta Dmitri Šostakovitšin Viisi satiiria, joita en ollut aiemmin kuullutkaan.

Rimkevitch esitti venäläisiä lauluja suurella antaumuksella ja hänen eläytymistään ei voi kuin kehua. Ilmeisesti hänellä kuitenkin oli pientä köhää taustalla, koska hän joutui välillä aina vähän yskäisemään, mikä tietenkin rasitti äänihuulia vähän ylimääräistä. Alkuperäisestä ohjelmasta poiketen yksi laulu myös jäi pois esityksestä ja epäilen, että se saattoi johtua Rimkevichin köhästä.

Taskisen bassobaritoni on selkeästi kypsynyt viime vuosina ja oli todella mielenkiintoista kuulla esim. hänen tulkintansa Rahmaninovin laulusta ”Не пой, красавица, при мне” (Älä laula minulle, kaunokainen). Yleensä sitä esittävät lähinnä sopraanot, joten Taskisen tulkinta on todella kiinnostava kuulla.

Oman lisänsä konserttiin toi myös säestävä piano, joka oli 1800-luvulta Pietarista hankittu ja kuuluu kartanoon. Piano on hieman persoonallinen, mutta siinä on ihana lämmin sävy. Kuulemani mukaan se on aika raskas soitettava, mutta Mirva Helske teki kyllä erinomaista työtä säestäjänä.

Spring waters and autumn satires in the Joroinen Music Festival, the 30th of July, 2022

Joroinen Music Festival organizes concerts in different, sometimes rather exciting places. This year one of the concerts ”Spring waters and autumn satires” was in the Manor House of Joroisniemi, which is a private home and not usually accessible for tourists. The manor suited the concert perfectly, even though the soloists recommended that the audience should sit at the back of the room, due to the loud volume. The soloists were bass baritone Sam Taskinen and soprano Elisaveta Rimkevitch. They were accompanied by pianist Mirva Helske.

The whole programme consisted of songs by Russian composers, some of which were very well known and some – at least to me – unknown. The styles of the songs also varied from romances and rather strange modern songs to humoristic songs. My favourites were some well-known songs by Sergei Rachmaninoff and on the other hand five satires by Dmitri Shostakovich, that I had not heard before.  

Rimkevitch sang her Russian songs with great dedication and her performance can only be admired. I think she had a bit of a cough, since she had to clear her throat a few times, which must have strained her vocal cords a bit extra. One song was left out of the original programme, and I thought that might have been because of her slight cough.

Taskinen’s bass baritone had clearly matured the past few years and it was very interesting the hear her interpretation of Rachmaninoff’s song ”Не пой, красавица, при мне” (Sing Not, O Lovely One). Usually it is sung by sopranos, so her interpretation was really interesting to hear.

One extra ingredient to the concert was brought by the piano, which was the manor house piano, that was purchased in the 19th century from St. Petersburg. The piano has its own personality, but its tone is warm and lovely. I have heard it said that it is very heavy to play, but Mirva Helske did excellent work behind the keyboard.  

Gianni Schicchi Savonlinnan oopperajuhlilla Olavinlinnassa, 29.7.2022

Toinen kroatialaisten vieraiden ooppera Savonlinnan oopperajuhlilla oli Giacomo Puccinin pienoisooppera Gianni Schicchi. Tätä oopperaa esitetään varsin säännöllisesti, joten mitään suuria yllätyksiä en odottanut.

Myös oopperan juoni on huomattavasti yksinkertaisempi kuin Busonin Harlekiinin. Buoso Donati on kuollut ja hänen sukulaisensa kauhistuvat, kun he löytävät testamentin, jonka mukaan Buoson omaisuus menee luostarille. Apuun kutsutaan Gianni Schicchi, joka keksiikin keinon korjata asia. Hän teeskentelee olevansa Buoso ja sanelee notaarille uuden testamentin, jossa rahavarat jaetaan sukulaisten kesken, mutta tärkein omaisuus määrätään ”hyvälle ystävälleni Gianni Schicchille”. Sukulaiset ovat raivoissaan, mutta eivät voi tehdä mitään, koska ovat itse olleet mukana juonessa ja testamentin väärentäminen on rikos. Kiitos uuden testamentin suvun nuori mies saa kuitenkin luvan mennä naimisiin Schicchin tyttären kanssa, josta on tullut rikas perijätär väärän testamentin avulla.  

Schicchin ohjaus (Fabrizio Melano) ei ollut mitenkään poikkeava tai erityisen kiinnostava vaan pikemminkin linjaa perusooppera. Jälleen laulajia ei voi kehua loistaviksi, mutta ooppera oli kuitenkin huomattavasti viihdyttävämpi kuin Harlekiini. Ja sopraano Darija Auguštan esitti Laurettan kuuluisan aarian ”O mio babbino caro” erinomaisesti, joskin hieman ihmettelin, kun yleisö aloitti aplodit ennen kuin aaria oli edes päättynyt. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan tienneet, miten se päättyy. Kaiken kaikkiaan oopperasti siis jäi ihan mukava maku suuhun, vaikka se nyt ei ollut mikään suunnaton taiteen riemuvoitto.

Gianni Schicchi at the Savonlinna Opera Festival in Olavinlinna, the 29th of July, 202

The second opera by the visiting Croatians at the Savonlinna Opera Festival was Giacomo Puccini’s opera “Gianni Schicchi”. This opera is performed rather regularly, so I did not expect any great surprises.  

The story of the opera is also simpler than that of Busoni’s “Harlequin”. Buoso Donati has died and his relatives are horrified, when they find his will, where he leaves everything to the monastery. Gianni Schicchi is asked to help them and he figures out a way to fix things. He pretends to be Buoso and dictates a new will to the notary, where cash is divided between the relatives, but the most valuable parts of Buoso’s fortune is given to “my good friend Gianni Schicchi”. The relatives are furious, but they cannot do anything, since they have agreed to falsify the will, which is a crime. But thanks to the false will, the young man of the family is allowed to marry Schicchi’s daughter, who is now a rich heiress.

Schicchi’s direction (Fabrizio Melano) was in no level unusual or especially interesting, but it could be called a standard stuff. Again I cannot say that the singers were superb, but the opera was definitely a lot more entertaining than “Harlequin”. And soprano Darija Auguštan sang Lauretta’s famous aria ”O mio babbino caro” really beautifully, though I was a bit surprised, when the audience started their applause before the aria even ended, but I suppose, not everybody knows how it ends. All in all, the opera left a nice aftertaste, even though it was not a great artistic triumph.

Harlekiini Savonlinnan oopperajuhlilla Olavinlinnassa, 29.7.2022

Toinen vieraluni tänä kesänä Savonlinnan oopperajuhlille olikin vierailunäytös eli Kroatian kansallisteatteri Rijekan oopperaosasto ja Osijekin kansallisteatteri esittivät yhteistuotantona kaksi pienoisoopperaaa, joista ensimmäinen oli Ferruccio Busonin Harlekiini. En ollut aiemmin nähnyt Busonilta yhtään oopperaa, joten olin todella kiinnostunut näkemään esityksen.  

Itse oopperan juoni oli aika hömelö. Yksinkertaistettuna se meni näin: Harlekiinilla on suhde räätäli Matteon vaimoon Annunziataan. Hän väittää Matteolle, että barbaarit ovat hyökänneet maahan ja Matteo lähtee vastahakoisesti sotaan. Harlekiini on teettänyt kopion Matteon kotiavaimesta, mutta juuri kun hän astumassa taloon, hänen vaimonsa Colombina ilmaantuu paikalle. Harlekiini onnistuu katoamaan kesken Colombinan moitteiden, mutta paikalle saapuva Leandro on paljon myötätuntoisempi Colombinalle. Kun Harlekiini tulee jälleen paikalle, hän houkuttelee Colombinan poistumaan ja surmaa Leandron kaksintaistelussa. Mutta tämäpä virkoaakin ja Colombinasta ja Leandrosta tulee pari samoin kuin Harlekiinista ja Annunziatasta. Matteo odottelee turhaan vaimoaan kotiin palattuaan kotiin.

Tämän oopperan on tarkoitus sisältää runsaasti parodiaa oopperoista, mutta joko minä tiedän oopperoista liian vähän, parodia oli huono tai ohjaaja Marin Blažević ei ollut tehnyt mitään selkeyttääkseen tarinaa vaan koko ooppera oli varsinainen sekasotku ja ei suoraan sanottuna tehnyt minuun mitenkään erityisen positiivista vaikutusta. Musiikki ei jättänyt erityistä mielikuvaa ja esiintyvät olivat varsin keskinkertaisia. Ja kun suurimman osan aikaa puheroolilaiset eli Serena Ferraiulo ja Giulio Settimo sähelsivät lavalla sitä sun tätä, niin jossain vaiheessa kelloa tuli vilkuiltua noin parin minuutin välein, mikä on aika hyvin, kun ooppera on sentään vain noin tunnin mittainen. Oikeastaan kyseisen oopperan suurin ansio oli se, että en ollut aiemmin nähnyt sitä. Tosin pidin Sandra Dekanićin puvustuksesta, jossa vasen ja oikea puoli vaatteista oli aina erinäköinen.  

Harlequin at the Savonlinna Opera Festival in Olavinlinna, the 29th of July, 2022

My second visit this summer to the Savonlinna Opera Festival was a visiting co-production by Opera and Italian Drama of the Croatian National Theatre in Rijekan and the Croatian National Theatre in Osijek. They performed Ferrucio Busoni’s Arlecchino (Harlequin). I had never before seen any operas from Busoni, so I was really interested in seeing it.

The story of the opera was pretty silly. The simplified version goes as follows: Harlequin has an affair with Matteo’s wife Annunziata. He tells Matteo that barbarians have attacked the country and Matteo goes to war against his will. Harlequin has made a copy of Matteo’s home key and is about to enter the house, when his wife Colombina enters the scene. However, he manages to disappear in the middle of her lamenting, but Leandro, who arrives after his departure is much more compassionate to Colombina’s sufferings. When Harlequin re-enters, he manages to lure Colombina away and then kills Leandro in a duel. But, of course, Leandro recovers and Leandro and Colombina become a pair, just like Harlequin and Annunziata. Matteo, who returns from the front, waits in vain for his wife to come home.  

This opera is supposed to contain a lot of parody about operas, but either I do not know enough about operas, the parody was not funny or the director Marin Blažević had done absolutely nothing to clarify the story, since the whole performance was a mess, which did not make any positive impression on me. The music was not very memorable, and the performers were average. And when Serena Ferraiulo and Giulio Settimo, who had spoken roles, most of the time just hassled on the stage, I ended up checking my watch every two minutes, which is rather good taking into account that the whole opera is only about an hour long. Actually, I would say that the greatest plus of the opera was that it was a new opera to me. But I do have to admit that I did like the costume design by Sandra Dekanić, where right half of the costume was different from the left hand of the costume.