keskiviikko 17. elokuuta 2022

Lise Davidsen Turun musiikkijuhlilla, 15.8.2022

Turun musiikkijuhlatkin on joutunut perumaan ja siirtämään useita konsertteja viime vuosina koronan vuoksi. Myös tänä vuonna konserttikalenteri on elänyt sairastumisten vuoksi, mutta onneksi vihdoinkin Lise Davidsen ja hänen säestäjänsä Leif Ove Andsnes pääsivät esiintymään Turkuun.

Davidsenia on kehuttu uutena tämän vuosikymmenen Wagner-lupauksena ja ei todellakaan turhaan. Ensimmäisen puoliskon konsertista hän esitti Edvard Griegin lauluja. Aluksi tunnetummat kuusi saksankielistä laulua ja sen jälkeen hän jatkoi ainakin minut täysin lumonneella vähän tuntemattomammalla Haugtussa-sarjalla. Siinä sekä Davidsenin äänen monipuolisuus helisevistä pianoista jyliseviin korkeuksiin pääsi viimeistään oikeuksiinsa ja hänen eläytymisensä oli aivan käsittämättömän huikeaa.

Väliajan jälkeen hän esitti ensin neljä Richard Straussin laulua ja vihdoinkin voin sanoa, että lähes kuuden vuoden odottelun jälkeen, olen löytänyt toisenkin upean Morgenin tulkin. Aiemmin pidin Joyce DiDonaton esitystä avain ylivertaisena, mutta Davidsen veti sille hyvinkin vertoja. Lopuksi Davidsen lauloi vielä viisi Richard Wagnerin Wesendonck-liediä ja todella komeasti.

Myös Andsnesin säestystä voi vain kehua, vaikka myönnänkin keskittyneeni enemmän lauluun kuin säestykseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti