Jos Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja arvostelussaan kutsuu oopperaa ”vihdoinkin oikeasti vaiketajuiseksi”, teos on tietenkin pakko käydä katsomassa. No, totta puhuen olin ostanut lipun oopperaan kauan ennen arvostelun ilmestymistä, mutta lisäsihän se hieman kutkutusta kyseisen esityksen katsomiseen.
Paola Livorsin
säveltämän (libretto hänen ja Sara Oravan) Medusan juoni ei olen kovin helposti
kuvattavissa, mutta näin minä sen ymmärsin (en kyllä vanno, että tulkintani on
oikea). Nuori mies on taitelija Caravaggion mallina ja rakastettuna (ilmeisesti
hyväksikäytettynä). Kilpailija pahoinpitelee Caravaggion. Hyväksikäytetty poika
samaistuu antiikin Medusaan, joka myös on kokenut vääryyttä ja siksi muuttunut
Medusaksi. Eli juoni – jos sitä nyt juoneksi voi sanoa – oli aika erikoinen.
Mutta eipä itse
sävellyskään kovin tavanomainen ollut. Laulu oli perinteistä klassista laulua
vain ajoittain – pääosaa esittänyt Piia Komsi äänteli suuren osan aikaa kaikin
mahdollisin muin tavoin, joita ei oikein lauluksi voi kutsua. Tosin teos
koostui Komsin ”laulun” lisäksi myös pienen orkesterin soittamisesta ja
tanssista. Tanssijat (Jukka Valkama, Anneke Lönnroth, Mira Ollila ja Aapo Siikala)
olivat hienoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti