keskiviikko 17. elokuuta 2022

Nicholas Mulroy Vantaan Barokissa, 10.8.2022

Tänä vuonna en ehtinyt kuin yhteen Vantaan Barokin konserttiin, mutta se olikin sitten todella käymisen arvoinen. Brittitenori Nicholas Mulroy esitti BRQ Vantaa Ensemblen säestyksellä musiikkia Georg Friedrich Händelin oopperoista ja oratorioista.

En ikinä kykene ymmärtämään, miksi Händelin oopperoita ja oratorioita ei esitetä useammin Suomessa, niin uskomattoman upeaa musiikkia niissä on. Tämäkin yli tunnin kestänyt konsertti oli täynnä todellisia helmiä, joita taitava solisti ja huippumuusikkoja vilissyt orkesteri vain korostivat.

Nicholas Mulroyn ääni oli muutamassa ensimmäisessä kappaleessa vielä vähän tukahtuneen tuntuinen, mutta orkesterin soolonumeron jälkeen lavalla palasi täyteen loistoon puhjennut tenori. Mulroyn ääni suorastaan säihkyi ja hän selvitti ilman ongelmia teknisesti vaikeimmatkin kohdat. Ohjelman aariat oli suorastaan nerokkaasti valittu kuvaamaan lukuisia eri tunteita ja vaikka ei osaisi sanaakaan vieraita kieliä ja ei olisi lukenut käsiohjelman suomenkielisiä käännöksiä, niin erinomaisen Mulroyn tulkinnan avulla tunteet oli helppo tunnistaa. Huikea ilta Vantaan Pyhän Laurin kirkossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti